Kiikan vanhainkodin saneerauksen uudelle käsittelylle ei nähdä perusteita

Useat tahot ovat puoltaneet Kiikan vanhainkodin asumispalvelujen tuottamista kaupungin toimintana. Kuva: Veli-Matti Saksi.
Kiikan vanhainkoti. Kuva: Veli-Matti Saksi.

Sastamalan kaupunginvaltuuston kokouksessa jätettiin aloite Kiikan vanhainkodin saneerauksen ottamisesta uudelleen käsittelyyn.

Aloitteen perusteluiden mukaan Kiikan vanhainkodin asukasmäärä on jäänyt epäselväksi. Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunnoksi valmistellussa vastineessa todetaan, että päätöksenteon aikaan Kiikan vanhainkodissa oli 22 pitkäaikaista asukasta ja syyskuussa 20. Uusia pitkäaikaisia asukkaita ei ole sijoitettu vanhainkotiin vuoden 2015 kevään jälkeen. Kesällä Kiikan vanhainkodissa oli vakituisten asukkaiden lisäksi tilapäisisesti sijoitettuja, lyhytaikaisia asukkaita.

Lyhytaikaista hoitoa varten Hopun palvelukeskukseen on suunnitteilla kuntoutusosasto. Ensi vuonna käynnistetään ikäihmisten perhehoitoa ja sen yhtenä muotona tulee olemaan lyhytaikainen hoito.

Vanhainkodin henkilöstön kannalta tilanne on aloitteen mukaan hyvin ikävä, kun jatkosta ei tiedä ja työsuhteet tehdään lyhyiksi. Vastineessa todetaan, että pääosin Kiikan vanhainkodissa on vakituinen henkilöstö. Sijaisille tehdään aina määräaikaiset työsopimukset.

Aloitteessa esitetään, että Kiikan vanhainkotia ei ole kiire ajaa alas ja lisäaikaa olisi mahdollista saada. Aluehallintoviraston edustaja on kuitenkin neuvotteluissa jo puolitoista vuotta sitten ilmoittanut, että virasto ei hyväksy aikataulun siirtämistä. Ikäihmisten sijoittaminen pitkäaikaiseen laitoshoitoon ei ole lain hengen mukaista ja Kiikan vanhainkodin tilat eivät sovellu tehostettuun palveluasumiseen.

Valtakunnallisen sote-uudistuksen avoin kysymys edelleen on kuntien nykyisten sote-kiinteistöjen kohtalo. Kaupungin ei vastineen mukaan ole tarkoituksenmukaista tehdä merkittäviä investointeja tiloihin, joiden jatkokäytöstä ei ole riittävää varmuutta.

Valtuuston hyväksymänä valmistelussa on etenemässä vaihtoehto, jossa palveluseteliyrittäjälle luovutetaan tontti ikäihmisten tehostettua palveluasumista varten. Kaupunginhallitus on käynnistänyt tontin erottamiseksi kaavamuutoksen Pehulassa.

Kiikan vanhainkodin saneeraussuunnitelman uudelleen käsittelyyn ottamista ei vastineessa nähdä perusteltuna.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää vastauksestaan torstaina.

  • Nimetön

    Vai oikein” tilapäisisesti” kesällä oli asukkaita – mitäs se semmonen näkeminen on tässä yhteydessä? Kannattais nyt väan järkeä käyttäen oivaltaa se, että vanha ihminen kärsii, jos häntä ruvetaan elämän ehtoopuolella heittopussina paikasta toiseen siirtelemään ja alati vaihtuvien hoitohenkilöiden armoille sinne tänne hoitopaikkoihin kauas sukulaisista ja naapureista jättämään. Onhan mummuilla ja papoilla oikeus ihmissuhteisiin ja sitä asiaa ei pidä vaikeuttaa heitä kauas kotikonnuiltaan sijoittamalla.

  • Nimetön

    Nyt eletään toisenlaisia aikoja. Onneksi ei ole enää ruotivaivaisia.

    • Nimetön

      Väärässä olet. Ennen orvot, köyhät ja vammaiset myytiin huutokaupalla, huutolaisina vähiten vaativalle, nyt hoivapalvelut kilpailutetaan, joka on sama asia. Emmekä edes ymmärrä hävetä kovaa sydäntämme.

      • Nimetön

        Palvelusetelillä mummo ja pappa voivat ihan ite valita hoivapaikkansa ja palvelutasonsa. Rahat mummon ja papan kantsii käyttää laadukkaiden palveluiden ostamiseen itselleen eikä jättää ahneille sukulaisille riideltäviksi. Lisää kilapailutuksia sosterpalveluihin!

      • Nimetön

        Kun palvelusetelin arvo laitetaan niin alas, että polkumyynnillä markkinoita valtaava yksityinen hoivabisnes on ainoa, johon tuo seteli riittää, kuihtuu julkinen vaihtoehto pois, eikä valinnanvaraa enää olekaan. Harvalla vanhuksella on enää säästöjä laittaa hoitoonsa ja tulevaisuudessa yhä harvemmalla. Sastamalan kokoiseen kaupunkiin ei tule kilpailevia firmoja, koska markkinat hädin tuskin riittävät yhdelle. Kapitalismin tärkein tavoite on monopoli, jolloin voitot maksimoituvat.

    • Nimetön

      Kyllä ainakin eräs tutkijä tässä juuri ilmaisi, että vanhat tarvitsevat “sosiaalisen saattueen” eli tuttujaan sukulaisiaan, naapureitaan ja tutut hoitajat – nimenomaan ei ole hyväksi pompottelu päättävien taholta ja alati vaihtuva porukka ympärillä

  • Nimetön

    Ilmarikin on meitin vanhat jättämässä ja keskittyy vaan katuvalojen polttoon.

  • Nimetön

    Kun vanhuskortti lyödään pöytään, kaikki muu kuin vanhuksien etujen ajaminen pysähtyy? Nykyiset nuoret ja työikäiset ovat tulevaisuuden vanhuksia, myös heidän asioitaan pitää ajaa. Tasapuolisesti.

    • nimetön

      Tulkaa sitten nuoret ja muut työikäiset töihin vanhustenhoitoon! Se olisi teille työn muodossa “oman asian ajamista”. Leipää, joskin kapeaa, sekin työ tuo. Eipä tunnu olevan tunkua! Parhaimmillaan vanhojen ja nuorten elämän edut voivat kohdata, jos halutaan. Ymmärryskin toisiaan kohtaan kasvaa.

  • Nimetön

    Nyky työelämässä oleva ei ajattele viimeisien aikojensa hoivaan, vaan on varma siitä että henki pakenee ruumiista ennen kun pääsee eläkkeelle.

  • Nimetön

    Mistäs niitä palveluseteleitä oikein loihditaan?, jos kuunteli tv:ssä esiintynyttä Raimo Sailasta, leikkauksia on keväämmällä jälleen tuloillaan…

  • nimetön

    Jo pari vuotta sitten varoitin, että olkaa omaiset tarkkoina: On käsillä vanhusten rahastusviikot ja -vuodet. Jos voitte hoitaa omaisenne itse, tehkää se.

Kommentointi ei ole käytössä.