Liikennevirasto varoitti huonosta ajokelistä aikaisin lauantaiaamuna.
Ajokeli on koko maassa huono ja paikoin erittäin huono. Syynä ovat sään lauhtuminen, lumisade ja kova tuuli.
Matalapaine saapui yöllä luoteesta. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan maan länsiosaan on odotettavissa pilvistä ja lumisadetta, joka on paikoin runsasta. Päivällä luvassa on lännestä alkaen poutaa ja osaksi selkeää.
Ajokeli oli eilen hyvä, vaikka ajeltiin Vantaalla saakka. Huomioni kiinnittyi kuitenkin autoilijoihin, jotka tulevat risteyksestä vasemmalta aivan eteen, vaikka tiellä on tilaa vaikka kuinka. Mikäli ajokeli on vielä huono syntyy vaaratilanteita niin nyt viimeistään pitäisi jo muistaa, että on talvikeli ja kaikenlainen varovaisuus on viisautta.
Eihän ole mikään erittäin huono ajokeli, ihan normaali talvikeli.