Kokemäki osaksi SASKY koulutuskuntayhtymää

Kokemäen kaupunginvaltuusto teki yksimielisen päätöksen liittymisestä SASKY koulutuskuntayhtymän jäsenkunnaksi. Kaupunki sijoittaa yhtymän peruspääomaan 700 000 euroa sekä oman pääoman ehtoiseen rahastoon 0 – 300 000 euroa riippuen Kokemäellä sijaitsevaan yksikköön tehtävän investoinnin kustannuksesta.

Koulutuskuntayhtymä on jo aiemmin tarjonnut koulutusta Kokemäellä. Koulutuskuntayhtymään kuuluvassa Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston Kokemäen yksikössä opiskelee noin 300 opiskelijaa. Kokemäellä voi opiskella eläintenhoitajaksi, maaseutuyrittäjäksi, putkiasentajaksi tai puutarhuriksi puutarhatuotannossa ja kukka- ja puutarhakaupan osaamisaloissa. Koulutusta annetaan sekä nuorille että aikuisille.

  • Nimetön

    Jos ainoa asia, joka koulutuksessa kiinnostaa, on johtajien palkat, niin silloin oma koulutus on jäänyt vähiin tai unohtunut kokonaan.

    • Nimetön

      tottakai se ulkopuolista tarkastelijaa kiinnostaa, mistä maksetaan, mitä on osattava ja hallittava, jos paljon maksetaan, ihan noin jo vertailun vuoksikin

      • Nimetön

        Jos sinulla todella olisi komptenssia punnita esittämisiä asioita, et olisi ulkopuolinen tarkkailija, vaan sinut olisi jo rekrytoitu Saskyyn. Ainakin olisit johtajan palkalla jossakin yrityksessä, etkä enää kritisoisi, koska ymmärtäisit, miksi työstä maksetaan. Taidat olla vaan kade. Satakuntalainen tapa on pyrkiä pudottamaan menestyneet alas sen sijaan, että itse pyrkisi menestymään.

  • Nimetön

    Nuorten kannattaa kyllä opiskella vaikka putkiasentajaksi, sillä alalla on töitä. Nämä muut alat eivät ole tiedossani, että mitenkä saa töitä esim. eläintenhoitaja tai puutarha-alan työntekijä ? Maaseutuyrittäjä ? Ilmeisesti tarkoittanee sitä, että on perinyt jo maata ja metsää niin sitten on varaa aloittaa yrittäminen.

    • Nimetön

      Kello 12:54 kommentoijalle;Lukisit edes sanan tarkastella oikein, niin voisi aivan tavallinen mielipide aueta sinullekin !
      Tarkkailla tarkoittaa aivan muuta ja asialliseen kommenttiin ei tarvitsisi tunnekuohuin provosoituen vastata, ei liioin vetää asiaan kuulumattomana satakuntalaisuutta, tai mikä kaikkein huvittavinta, vielä leimata kateelliseksi.

      • Nimetön

        No jos pätevyytesi riittää tarkasteluun tarkkailun sijaan, niin perustele ihmeessä, miten kritisoimasi tehtävän vastuualueet eivät ole kokonaisuutena linjassa palkkauksen kanssa ja kerro myös, mitä muille vastaavassa asemassa oleville maksetaan. Tiedätkö edes, mitä vastuita tehtävään kuuluu?

  • Nimetön

    käsityksesi kritisoimisesta ohhoh… esittänyt vain yksittäisen mielipiteen yleisellä tasolla, osallistumalla keskusteluun, ja joka ikinen ihminen voi tässä maassa vapaasti seurata työpaikkailmoituksia ja tarkastella tuossakin esimerkkinä mainittuja asioita

Kommentointi ei ole käytössä.