Nurmikolle sinnikkäästi auringonkeltaisia kukkiaan puskevat voikukat mielletään usein arkisiksi rikkakasveiksi, eivätkä ne yleensä lukeudu pihan suosikkeihin. Voikukilla on kuitenkin myös paljon hyviä ominaisuuksia.
Onko voikukka siis enemmän riesa vai voiko se olla jopa rikkaus?
”Se on molempia. Aivan kuten monet voimakkaasti leviävät luonnonkasvit, voikukkakin koetaan raskaansarjan rikkakasviksi. Siihen on syynsä, kukapa haluaisi syväjuurisen voikukkamaton juuri parhaimpaan kukoistukseen kasvaneeseen perennapenkkiinsä?”, sanoo kaupunginpuutarhuri Suvi Isosävi.
Hänellä on voikukasta kuitenkin myös myönteistä kerrottavaa.
”Tienpientareilla, nurmikoilla ja muilla alueille voikukka voi tarjota kesän ensimmäisen ravinnon monelle pölyttäjälle. Näin ollen se lisää luonnon monimuotoisuutta erityisesti rakennetussa ympäristössä.”
Sinnikkyydessään kasvi on vertaansa vailla.
”Onhan asfaltinraosta työntyvä voikukka aikamoinen osoitus sitkeydestä. Voikukkia kohtaan tuntemaansa vihaa voisi kanavoida johonkin hyödyllisempään. Esimerkiksi lupiiniin ja jättipalsamiin. Ne ovat haitallisina vieraslajeina uhka Suomen luonnonkasveille ja luonnon monimuotoisuudelle – toisin kuin voikukka”, Isosävi huomauttaa.
Mitä jos siis asennoituisikin voikukkaan positiivisesti? Se on tärkeä pölyttäjille, ja ei se hullumpaa ravintoa ole ihmisellekään. Jotkut luonnehtivat jopa ”superfoodiksi”.
Voikukkaa kannattaa siis hyödyntää kesän kokkauksissa. Lehdet sopivat tuoreina salaatteihin, keittoihin ja muhennoksiin – ja saapa siitä valmistettua myös maukasta, makeaa teetä. Juuretkin ovat syötäviä. Siis ilmaista ja terveellistä sapuskaa omalta pihalta.
”Voikukkaa voidaan hyvällä syyllä pitää alkukesän hyötykasvina. Sitä voidaan käyttää ravinnoksi monella tapaa”, Suvi Isosävi vahvistaa.
Monille suomalaisille on varmasti yllätys, että Keski-Euroopassa voikukkaa viljellään ravintokäyttöön, ja sitä arvostetaan. Ruuan lisäksi siitä valmistetaan joissakin maissa myös mehua ja viiniä.
Voikukkaa käytetään myös rohdoskasvina.
Vitamiinipitoisuudet ovat kohdillaan, sillä kasvi sisältää runsaasti A-, B- ja C- vitamiinia. Lisäksi siitä saa monia hiven- ja kivennäisaineita.
Lehtiä voi myös pakastaa myöhempää käyttöä varten.
Miten muuten luonnon omaa kasvillisuutta voi hyödyntää omalla tontilla? Voisiko osan pihasta jättää luonnontilaan?
”Luonnontilainen piha tarkoittaa mielestäni sitä, että pihan kasvillisuus muodostuu tai muodostetaan vallitsevien kasvuolojen mukaan. Eli savipellolle ei kannata haaveilla varpuja kunttapohjalla ja kuivalle kalliotontille ei kannata perustaa kosteikkoa”, Isosävi mainitsee esimerkkeinä.
”Luonnontilaista pihaa on mielekkäämpi hoitaa, koska sen kasvillisuutta ei tarvitse koittaa jatkuvasti pitää ”tekohengityksellä” hengissä.”
Piha rakentuu tietysti asukkaiden tarpeiden mukaiseksi.
”Jos asukas haluaa pihalleen pusikoita ja niittyjä, hän todennäköisesti pitää niitä kauniina eikä rumina rytöinä. Jollekin taas pihan siisteyskäsitys muodostuu leikatusta nurmikosta”, tietää Isosävi.
”Mielestäni pihan hoitamattomuus ja luonnontilaisuus ei tarkoita samaa. Niityllä kasvaa kymmeniä eri lajeja, jotka tarjoavat paitsi ravintoa mutta myös suojaa kaikenlaisille hyötyeläimille ja eliöille. Lyhyeksi leikattu pihanurmi on pieneliöille ja pölyttäjille kuin Saharan autiomaa tai asfalttikenttä”, kaupunginpuutarhuri vertaa. Pihan monimuotoisuutta voi lisätä helpoilla toimenpiteillä.
”Voi jättää osan nurmikosta leikkaamatta, perustaa niittyjä, ketoja tai istuttaa nurmikon tilalle kukkivia kasveja ja puita. Risuja saa helposti hävitettyä lahopuuaitaan ja lehdet voi jättää kokonaan tai osittain haravoimatta, ne lannoittavat maata”, hän vinkkaa.
”Isot ja vanhat puut ovat myös tärkeä lisä luonnon monimuotoisuuden vaalimisessa. Koon vuoksi puuta ei kannata kaataa, jos puusta ei aiheudu vaaraa. Luontoympäristö on hyvä huomioida pihaa suunnitellessa ja hoitaessa.”
