Pielaveden Sampo oli vienyt tiistai-iltaisen kotiottelunsa Ahmon koululle Siilinjärvelle. Runkosarjan 2. ja 3. joukkueen kamppailu tarjosi vahvaa taistelua. VaLePa antoi esityksen kovasta kunnostaan voittaen kamppailun lopulta komein numeroin 1-3 (25-27,23-25,25-21, 17-25).
Pienen varjon voiton ylle muodosti Olli Kunnarin kolmannen erän loukkaantuminen. Mies venäytti pohjettaan puolustustilanteessa ja joutui jättämään kentän.
Ensimmäinen erä alkoi Sammon vahvalla pelillä. VaLePa oli hieman ongelmissa Sammon syöttöjen kanssa, mutta kovalla laitahyökkäyksellä se pysyi hyvin pelissä mukana. Muutaman virheen myötä Sampo sai pienen etumatkan. Sammon Eetu Häyrinen syötti ässän tilanteeksi 12-9. Upi Sivulan johdolla VaLePa aloitti takaa-ajon. Virolaislaituri Andrus Raadikin virheellä VaLePa tasoitti 22-22. Sammolla oli kaksi eräpalloa, mutta Upi löi molemmat kenttään. Sammon hermo petti ja Kaatrasalo sekä Heiskanen tekivät virheet, joiden takia erä kääntyi VaLePalle.
Toinen erä alkoi VaLePan vahvalla torjunnalla. Mikko Esko otti heti alkuun yhden ja Tommy Carmody nappasi kaksi. Carmody jatkoi hetken päästä ässällä tilanteeksi jo 6-10. Pelin aloittanut Martti Keel sai väistyä ja Petteri Penttinen tuli Sammon passariksi. Erää jatkettiin VaLePan parin pisteen johdossa. Jokisen postimerkkiässällä VaLePa sai eräpallon 24-20. Olli Kunnari epäonnistui pari kertaa hyökkäyksessä, mutta päätti lopulta erän VaLePalle.
Kolmas erä alkoi Sammon komennossa, mutta VaLePan vahva torjunta nosti pukkipaidat taas tasoihin 3 torjunnan myötä. Tilanteessa 15-15 Olli Kunnari venäytti pohjettaan ja joutui jättämään kentän. Jesus Chourio tuli Ollin tilalle, sillä Peetu Mäkinen oli vaihdettu jo Timo Jokisen tilalle. Erä eteni eriskummallisesta kuusikosta huolimatta tasaisena. Kaatrasalo ja Heiskanen veivät torjunnoillaan Sammon johtoon. Vahvan syötön ansioista Sampo piti johtonsa ja vei erän nimiinsä.
Neljänteen erään Peetu Mäkinen otti Olli Kunnarin paikan ja Timo Jokinen tuli takaisin toisen laiturin paikalle. Yhdistelmä oli tehokas, sillä VaLePa pisti käyntiin oikean torjuntapuolustusilottelun. VaLePa puolusti todella väkevästi ja hyökkäsi kovalla kädellä jatkopallot Sammon puolelle. Sammon pistehirmu Raadik himmennettiin erässä täysin, mistä kertoo Sammon 27% pudonnut hyökkäysprosentti. Kuuden torjunnan erä päättyi lopulta VaLePan ja Urpo Sivulan vastustamattomaan lyöntiin kakkospaikalta.
VaLePan tehokkaimpia olivat Urpo Sivula 26+17 ja Tommy Carmody 11+7 (6 torjuntaa). Sammon parhaat pistemiehet olivat Andrus Raadik 23+14 ja Eetu Häyrinen 20+9.
Janne Kangaskokko






