Sastamalasta eli Vammalan ja Karkun asemilta on varsin hyvät junayhteydet työmatkaliikenteeseen niin Tampereen kuin Porin suuntiinkin. Elämä on kuitenkin paljon muutakin, harrastukset, ihmissuhteet, osa vapaa-ajan palveluistakin edellyttävät liikkumista oman paikkakunnan ulkopuolella. Samalla kun kehitämme omia palveluita on mahdollistettava joustava ja helppo kulkeminen erityisesti Tampereen suuntaan ja suunnasta.
Nopein ja konkreettisin parannus olisivat myöhäisvuorot viikonloppuiltoihin Tampereelta Sastamalaan. Nykyisin viimeinen juna lähtee klo 22.07. Tämä on turhan aikaista esimerkiksi teatterissa tai konsertissa käymiseen ja vielä ruokailuunkin.
Toimiva julkinen liikenne lyhentää käytännön etäisyyttä niistä palveluista, joita paikkakunnalla ei ole. Se on tärkeä tekijä kasvattamaan muuttohalukkuutta Sastamalaan. Vammalan aseman ja vesistön tuntumaan kaavoitetaan asuinrakennusoikeutta. Tässä on mahdollisuus!
Pidemmän ajan tavoite pitäisi olla toimiva lähijunaliikenne siihen tarkoitetulla kalustolla ja useammalla pysähdyspaikalla Kiikkaa ja Keikyää myöten. Olen jo pidempään puhunut raideliikenteen kehittämisen puolesta niin Sastamalan elinkeinoasioiden käsittelyn yhteydessä kuin Tampereen päässäkin. Samoin myös Nokialla on halua ja tarvetta lähijunaliikenteen kehittämiseen. Tässä on Sastamalan kaupungilla tärkeä edunvalvontatehtävä.
Jukka Pusa
Kaupunginvaltuutettu ja valtuustoehdokas
Varapuheenjohtaja
Pirkanmaan Yrittäjät







Kyllä, juuri näin!
Aloitteena hyvä, mutta aina täytyy miettiä kuka maksaa palvelun, koska asiakasvirtaa ei kuitenkaan ole riittävästi. Maksaako valtio, vai osallistuvatko kunnat maksamalla palvelun tuottajalle tappiollisen liikenteen. Pusan kannattaa miettiä myös kannattavuusasiat ja asiakasvirrat, ei ääniä kalastella vain “kivoilla” ehdotuksilla, suosittelen perehtymään perusteellisemmin asiakokonaisuuteen.
Kaikkea populismi teettää näin vaalien alla. Kuukausi vaalien alla ollaan niin ahkeria, niin ahkeria.
Ihmeesti laiskuus iskee vaalien jälkeen-nyt sitä toimettomuutta kesti rapiat neljä vuotta!
Paljonko maksaa yhden laiturialueen perustaminen esimerkiksi Kiikkaan, taitaa parkkipaikkoineen ja valaistuksineen olla useita miljoonia. Kalustoa ja henkilökuntaakaan ei taida nykyään olla tyhjänpanttina.
Tässä nähdään, että kun ei ole tietoa ja kokonaisuuksien hallinta puuttuu, ei kannata näitä äänestäjiä kosiskelevia aloitteita edes tehdä.
Karkussa asuvana ja Treella junalla töissä käyvänä pidän junarataa tärkeimpänä Sastamalan valttina. Tampereen läheisyys ja hyvät yhteydet Treelle on Sastamalan vetovoiman tärkeä tekijä.
Mukavaa kun kehittämisideat herättävät ajatuksia. Tätä ajatusta olen useita kertoja tuonut esiin niin seudun elinkeinoyhtiön toiminnassa kuin hiukan julkisemmissakin yhteyksissä. Ei siis mikään uusi idea. Suurin osa kehittämisestä tehdään vähemmän julkisesti, mutta nyt on aika tuoda ajatuksia myös keskusteluun.
Kustannuksia tulee niin käynnistämisestä kuin operoinnistakin. Lähijunatoiminta on huomattavan pitkän ajan tavoite. Edellyttää lisää kohtaamispaikkoja yksiraiteisuuden ja runsaan tavaraliikenteen vuoksi. Tavaraliikennettä voidaan toki keskittää entistä enemmän öiseen aikaankin. Toista raidetta ei olla tuomassa Siuroa pidemmälle (sanoo maakuntakaava).
Viikonlopun myöhäisjunilla on paljon kohtuullisempi kustannus. Asia kannattaa tutkia ja katsoa onko kaupungin syytä olla mukana jollakin panoksella, ainakin kokeilumielessä.
Kokemäki -Tampere perusparannettiin muutama vuosi sitten. Ei ole odotettavissa, että rataan investoidaan lähivuosikymmenenä. Kohtausraiteiden lisäys ja laituriinvestoinnit ovat kymmenien miljoonien hankkeita, johon valtiotaloudessa ei ole rahaa, prioriteetit ovat eteläsuomen pääraiteilla, näin vähiin asiakasvirtoihin ei kannata investoida.
Kannattaa käydä tutustumassa pääkaupunkiseudun lähiliikenteen asiakasvirtoihin ja investoihin, mitä infra vaatii, sitä muuten säätelee EU-asetukset..
Ajatuksena kannatettava, mutta erilaiset taloudelliset ym. tekijät tekevät siitä utopistisen ajatuksen. Kokonaisuuteen kuuluu niin paljon tekijöitä, että kunnallisvaaliehdokkaan kannatta keskittyä niihin asioihin, joihin voi oikeasti vaikuttaa, valitettavasti.
Tampereen ja Porin välinen matkustajajunaliikenne perustuu Liikenneministeriön ostamaan liikenteeseen. Eli sitä pyöritetään täysin verovaroin. Jos muistan oikein ministeriö juuri leikkasi tästä ostoliikenteestä paljon rahaa pois. Miten kuntapoliitikkona aikoisit saada ministeriöltä lisää rahaa juuri tähän liikenteeseen? Lähijunaliikenne perustuu Helsingin seudulla siihen, että kunnat subventoivat 50% kustannuksista, toinen puolet tulee lippurahoista. Mistä tämä rata otettaisiin tämän alueen kuntien budjeteista? Miten paljon pitäisi kuntaverotusta nostaa?
Eiköhän Attendo rakentele ja järjestele nuo pysäkit ja junavuorot.
Jäädään odottamaan junayhteyksien parantamista koko Sastamalan väkiluvun nostamiseksi.
Teatteri- ja konserttimatkoille oma junavuoro pikkuntunneille, jotta saa rauhassa ruokailla kuohuvien kera. Oikeassa seurassa laskukin lankee veronmaksajalle.
Ja kaikilla veronmaksajilla on sama oikeus näihin junavuoroihin, ei se olisi keneltäkään pois. Tietysti jos ajattelee vasemmalta niin, sitten tietysti pitää vastustaa koko ajatusta. Kaikki hyvät ajatukset paikkakunnan kehittämiseksi ovat tervetulleita, tuli ne sitten oikealta , keskeltä tai vasemmalta,ajatella voi jokainen omilla aivoillaan.
Juna lähiliikennealoite vaatii valtiolta ja kunnilta miljoonien satsauksen muutaman ihmisen kuljettamiseen porinradalla. Aika erikoinen ehdotus, hassata kannattamattomaan toimintaan, kun ehdokas on yrittäjä ja kokoomuksen edustaja
Kaikesta tulee kustannuksia tehtiin miten hyvänsä tai jätetään tekemättä, paikkakuntaa mielestäni leimaa jonkinlainen pysähtyneisyys. Pusan ajatukset ovat viisaita, kannatan. Muutenkin paikkakunta saisi olla ulospäin suuntaantunut, eikä tämmönen sisään lämpiävä peräkylä.
Pysähtyneisyys ei ole sitä, että vastustaa kuntien ja valtion järjetöntä rahankäyttöä. Priorisointia ja uudistamista, jotta vähille varoille saadaan paras mahdollinen vastine ja peruspalvelut.
Kannattaisi ensin kokeilla bussilla, onko kulkioita Tampereelle. Olisi varmaan paljon halvempaa kokeilua. Juna tavoittaa Sastamalaisista vain todella vähäisen määrän asukkaita.
mä näin kerran junan ku kävin äipän kans vammalas