Sotea valmistellaan Satakunnassa neljän alueen mallilla

Satasote, neljä asiointialuetta
Satasoten neljä asiointialuetta. Optimoituun palvelukeskukseen on kaikkialta alueen sisältä maksimissaan puolen tunnin matka. Havainnollistamisen lisäämiseksi kartassa näkyvät nykyiset terveysasemat. Kuva: Satasoten valmisteluaineisto.

Satakunnassa Satasoten palvelumallin valmistelu etenee neljän asiointialueen pohjalta.

Palveluiden tasavertaiseen saavutettavuuteen ja alueellisiin väestöprofiileihin perustuvasta mallista on luotu optimoimalla karttapohja. Se toimii apuvälineenä jatkosuunnittelulle.

“Malli ei ole lopullinen, eivätkä nyt hahmotellut rajat ole sellaisia, joita ei voisi ylittää”, korostaa muutosjohtaja Terttu Nordman.

Mallissa Satakunta jakautuu pohjoiseen, läntiseen, lounaiseen ja eteläiseen asiointialueeseen. Jokaisen alueen sisällä on enintään puolen tunnin matka lähimpään palvelukeskukseen.

Huittinen, Säkylä ja Köyliö kuuluvat eteläiseen alueeseen. Sen palvelukeskuksen optimaalinen sijainti on valtatien 12 varrella Köyliönjärven päässä. Lavia on pohjoisessa alueessa. Siellä palvelukeskus optimoituu Kankaanpäähän.

Palvelumallin suunnittelussa ei ole huomioitu olemassa olevia hallinnollisia rajoja, palveluiden ja toimipisteiden nykyistä sijaintia tai käytettävissä olevia resursseja. Valinta on ollut tietoinen.

“Palvelumallin suunnittelu on tahdottu toteuttaa puhtaalta pöydältä”, Nordman sanoo.

  • Nimetön

    Mielenkiintoista. Kun luodaan tuo toimintayksikkö, jota Maakunnan Liikelaitokseksi kutsutaan. Siellä sitä sitten asioidaan.
    Mielenkiintoista on myös se, että Sote tuo maakunnille tietohallintoyksikön.
    Mutta Kela ei pärjää vanhanaikaisella tietotekniikallaan sinne siirrettyjen asioiden kanssa.

  • Nimetön

    Näyttää kyllä vahvasti siltä, että porvarihallituksen Sote-eväät on syöty. Kansan kaiho pääsee valloilleen kuntavaaleissa. Tuntematon tulevaisuus odottaa ottajaa. Rohkeimmat käyvät äänestämässä.

    • Nimetön

      Kunpa ihmiset kävisivät äänestämässä! Laiskuuttaan vaan jäävät kotiin ja väittävät, että kunnollista ehdokasta ei löydy. Nukkuvien puolue sallii kansan kyykyttämisen jatkumisen.

  • Nimetön

    Lumet sulavat kovaa vauhtia. Ei tule valkoista kevättä kuntavaaleissa.

Kommentointi ei ole käytössä.