Uusi joukkue: Häijään Äijät jatkaa Mouhijärven lentopalloperinteitä

Noin puolet Häijään Äijien pelaajista on juniori-ikäisiä, puolet aikuisia. Kaikilla ei ole lajitaustaa, mutta valmentaja Juha Tulosen (oik.) mukaan innokkuus paikkaa mahdolliset tekniikkapuutteet.

Mouhijärvellä pelataan pitkän tauon jälkeen lentopalloa sarjatasolla. Häijään Äijät -niminen joukkue aloittaa urakkansa 2-sarjassa 1. lokakuuta.
13 joukkueen lohkossa edessä on 24 peliä, joista puolet pelataan kotisalissa.

“Tavoite on, että kevään sijoitus olisi lohkon puolivälin paikkeilla”, toteaa joukkueen valmentaja Juha Tulonen.

Äijien harjoitukset käynnistyivät elokuussa. Palloa isketään keskiviikkoisin Häijään koululla. Yksi salivuoro on vähän, mutta omalta kylältä ei enempää heru.

“Kaikki vuorot koulun salissa on varattu. Lisää saisi varmasti muualta, mutta ainakin toistaiseksi tyydymme tähän. Treenejä pyritään lisäämään muilla tavoin, tänäänkin pelaajat kävivät lenkillä ennen salivuoron alkua.”

Tulosen mukaan Häijään Äijien vahvuus pelikentällä on innokkuus.

“Puolet pelaajista on melko kokemattomia, mutta into oppia uutta paikkaa tätä vajetta. Heikkous on tietenkin se, ettei kaikilla ole lajitaustaa. Onneksi kokeneemmat pystyvät auttamaan, jolloin kokonaisuus on tasapainossa”, valmentaja pohtii.

Ennen kauden alkua joukkue on ottanut harjoituspelissä mittaa VaLePan 1-sarjajoukkueesta sekä osallistunut Kuopiossa pidettyyn turnaukseen. 1-sarjajoukkueetta vastaan tuli reilusti takkiin, mutta turnauksessa Äijät pysyivät Tulosen mukaan hyvin vastustajien vauhdissa. Alkavan kauden joukkueista ennakkoon kovimmaksi luuksi häijääläiset uumoilevat TuTo:a, sillä se on pyrkimässä 1-sarjaan.

Juha Tulosella on pitkä kokemus lentopallokentiltä pelaajan ominaisuudessa. Hän on pelannut liigatasolla Porin Pyrinnössä, Iskussa ja VaLePassa. 80-luvulla mies nähtiin myös maajoukkueessa. Sittemmin lentopallon pariin ovat siirtyneet omat pojat, joita nyt pelaa Häijään Äijissäkin.

Millainen valmentaja Tulonen on?

“Jaa-a, itseään on aina vähän vaikea arvioida. Ainakin pidän huolen, ettei harjoituksissa ja otteluissa mennä hampaat irvessä. Tasapuolinenkin olen, kaikki tulevat saamaan peliaikaa, vaikka tasoeroja löytyy. Sitä ei tulla koskaan näkemään, että huutaisin”, mies miettii.

Häijään Äijien syntyminen on monen sattuman summa. Tulosen mukaan kylällä kasattiin lentopallojoukkue jo viime vuoden Tyrvään Liigaan, mutta liiga ei lähtenyt pyörimään.

“Nyt sitten avasin suuni yhdessä tilaisuudessa ja idea otti tulta alleen. Miehet lähtivät hyvinkin innokkaasti mukaan, samoin kuin sponsorit.”

Tukijoita joukkue on saanut matkaansa yli 30, suurimpina Neste Häijään ja K-market Häijään.

“Laskimme, että kun kymppitonni saadaan kasaan, ei pelaajille tule suuria kustannuksia. Se myös toteutui. Tukijoille iso kiitos, ilman heitä tämä ei olisi mahdollista.”

Ei oo mua, on vaan me, kuuluu VaLePan slogan. Joko Häijään Äijät on keksinyt omansa?

“Ei vielä, ja fanilaumatkin ovat hakusessa. Toivottavasti katsomot täyttyvät heti alkukaudesta ja saadaan pitkä lentopalloperinne jatkumaan Mouhijärvellä.”

Häijään Äijien avausvastus on Turun Toverit. Ottelu pelataan Häijään koululla ensi viikon sunnuntaina 1.10. klo 18 alkaen.

  • Nimetön

    Onko 2- sarja nykyään alin sarjataso? Ennen oli sarjoja vitoseen saakka. Kertoo lentopallon harrastamisen jyrkästä laskusta. Kuoleva laji Suomessa.

    • Verkkovirhe

      Totta tämä – kuoleva laji. Lentis on pelkkää nahkapallon läpsyttelyä. Mutta kalliiksi on tullut Sastamalassakin veronmaksajille. Iso hallikin piti rakentaa ja ihan turhan takia. On kuulemma nyt jo liian pieni. Puoli eurooppaako sinne pitäisi mahtua?
      Toista on lätkä eli jääkiekko. Se on rohkeiden miesten vauhdikas laji. Enemmän sitä ja vähemmän pallonläpsyttelyä.

  • mielensä pahoittaja

    No löytyihän tähänkin negatiivinen tulokulma. Tyrvää 😀

  • einegatiivinen

    Ei niin negatiivinen mutta realistinen, näkökulma nimittäin? Voipi tulla äitiä ikävä, jos kakkosarjassa aiotaan pelata? Vai onko kakkossarja tosiaan nykyään lähes alin sarjataso lentopallossa? Vielä 1980-90 -luvuilla Vammalan-Huittisten-Punkalaitumen-Kiikoisten-Vampulan ja Kokemäen seuduilla oli viitisentoista vitossarjan joukkuetta ja vitossarjasta oli erittäin hankalaa päästä nousemaan edes neloseen? Se vaati lohkon voittoa ja täydellistä onnistumista kauden aikana! Monessa vitosen joukkueessa oli sentään muutamia entisiä vielä hyvätasoisia mestaruussarjan pelaajia mukana, mutta silti sarjatasolla nouseminen ylemmäksi oli kiven takana? Tyrvään liiga sittemmin oli aika ajoin erittäin kovatasoinen eri vuosina, kärkijoukkueet varmasti jotakin kolmosen tasoa, mutta että Äijät kakkossarjaan????

Kommentointi ei ole käytössä.