“Markkina kasvaa voimakkaasti” – Lojerin sairaalatasoiset seniorisängyt Iskun myymälöihin

Suomen suurimman sairaala- ja hoivakalusteiden valmistajan Lojerin seniorisängyt tulevat myyntiin Iskun isoimpiin myymälöihin. Yhteistyön myötä Lojerin lääkinnälliset hoivakalusteet tuodaan vähittäismyyntiin ensimmäistä kertaa.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan enemmistö vanhuksista haluaa asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Tällä hetkellä lähes puolet 75 vuotta täyttäneistä asuu yksin. Lojerin toimitusjohtaja Ville Laineen mukaan seniorikalusteiden markkina tulee kasvamaan Suomessa lähivuosina.

“On tärkeää mahdollistaa yhtäläiset palvelut asuinkunnasta riippumatta. Vähittäismyynnin kautta on mahdollista saada seniorikalusteita käyttöön ympäri Suomea. Seniorikalusteet auttavat osaltaan siinä, että kotona voi asua turvallisesti pidempään. Kotona asumiseen halutaan myös satsata, ja se näkyy senioreille suunnattujen tuotteiden valikoiman kasvussa”, Laine korostaa.

Seniorikalusteet ovat tuotteita, joissa on huomioitu muun muassa ikäihmisen liikkumisen tukeminen sekä seniorin apuna toimivien henkilöiden työergonomia. Usein omaishoitaja on iäkäs puoliso.

“Moottoroitua ja monipuolista seniorisänkyä kaivataan tilanteissa, jossa oma fyysinen kunto on heikentynyt ja esimerkiksi sängystä nouseminen alkaa olla hankalaa. Seniorisänkyä voi nostaa tai laskea istumakorkeudelle helposti itse. Monet kaipaavat myös mahdollisuutta saada jalat tai pää muuta vartaloa ylemmäs.”

Kommentointi ei ole käytössä.