Enkelikeräykseen uusi ulottuvuus – Jouluiloa ilmaisilla hiustenleikkauksilla

Minna Linnikko (vas.), Tiina Nykänen ja Linda Kaasalainen osallistuvat Enkelikeräykseen leikkaamalla hiuksia ilmaiseksi. Diakoni Maarit Junell on äärimmäisen ilahtunut nuorten yrittäjien tempauksesta.

Parturi-kampaaja Minna Linnikon ansiosta Sastamalan seurakunnan Enkelikeräys saa tänä vuonna uuden auttamismuodon. Perinteisen ruokakorin lisäksi autettavat ovat voineet tukihakemuksessaan valita ilmaisen hiustenleikkauksen. Mikä parasta, vaihtoehdot eivät sulje toisiaan pois.

“Jotkut onnekkaat saavat sekä korin että pääsevät kampaajalle”, diakoni Maarit Junell vahvistaa.

Syyskussa Studio Hermanaksen Puistokadulle avanneen Linnikon mukaan ajatus hyväntekeväisyydestä kumpusi asiakkaiden palautteesta.

“Joka viikko saan kuulla, kuinka meitä kampaajia on Vammalassa paljon. Päätin, että se on käännettävä voimavaraksi.”

Niinpä hän tarttui puhelimeen ja yllytti ystävänsä, niin ikään yrittäjänä toimivan Linda Kaasalaisen mukaan tempaukseen. Kaasalaisen ei tarvinnut kahta kertaa miettiä.

“Kun Minna esitti asiansa, olin heti että joo”, hän nauraa.

Linnikon ja Kaasalaisen lisäksi hiuksia leikkaa Lindalla työskentelevä Tiina Nykänen.

Seuraavan puhelun Linnikko otti seurakunnan suuntaan. Diakoniatiimissä oivallettiin välittömästi, että nuorten yrittäjien auttamisenhalu olisi valjastettavissa Enkelikeräykseen.

“Meille palautuu tänäkin vuonna noin 200 hakemusta, joten ihan jokainen auttamismuoto on tervetullut”, diakoni Junell muistuttaa.

Hiustenleikkaus toteutetaan joulun alla. Yksi päivä on kokonaan omistettu Enkelikeräykselle. Kampaajat ja Junell ovat laskeneet, että 30 minuutin aikoja kolmelle ammattilaiselle riittää 48.

“Kampaajalle pääsijät arvotaan, kymmeniä jää valitettavasti ilman. Hiustenleikkaus on herättänyt paljon kiinnostusta, sillä kun rahat ovat vähissä, parturikäynneistä nipistää helposti. Ei voi kuin toivoa, että tästä saadaan perinne”, diakoni sanoo.

Jos se Minna Linnikosta, Linda Kaasalaisesta ja Tiina Nykäsestä on kiinni, ensi vuonna hiuksia leikataan taas.

“Aloitamme pienestä ja kokeilemme, miten päivä sujuu. Jos kaikki menee hyvin, ensi vuonna tempausta voisi laajentaa ja kannustaa muitakin kollegoita mukaan”, kolmikko toteaa.

Hiustenleikkauksen lisäksi asiakkaita hemmotellaan glögi- ja piparitarjoilulla.

“Siskoni Jonna, joka toimii Hermanaksessa kosmetologiyrittäjänä, on luvannut hääriä apulaisena. Ehkä tulevaisuudessa hänekin palveluitaan voisi tarjota Enkelikeräyksen yhteydessä”, Linnikko miettii.

Enkelikeräys

Sastamalan seurakunnan diakoniatyön järjestämä enkelikeräys tuo jo 8. kertaa jouluiloa vähävaraisille. Ruokakoreja jaetaan vähävaraisille sastamalalaisille yksinasujille sekä perheille.

Lahjoituksen voi toimittaa:

* K-citymarket Sastamalan aulaan pe 1.12. klo 14-17
* Kauppakeskus Häijään Äijän aulaan pe 1.12. klo 14-17
* Diakoniatoimistolle Vammalan srk-talo (Asemakatu 6) ti 5.12. klo 9-11, to 7.12. klo 15-18 ja pe 8.12. klo 9-11

Lahjoitukset on toimitettava viimeistään pe 8.12. Kappeliseurakuntien alueella voi ottaa yhteyttä alueensa diakoniatyöntekijään.

Seurakunta ottaa vastaan kaikenkokoiset ruokalahjoitukset. Tuoda voi esimerkiksi kahvia, teetä, säilykkeitä, suklaata, karamelleja, glögiä, riisiä, luumuja, pähkinöitä, rusinoita, kynttilöitä, serviettejä, keksejä ym. hyvin säilyvää.

Enkelikeräykseen voivat osallistua myös työpaikat, seurat ja yhdistykset. Esimerkiksi Kiikan Nuorisoseura ohjaa syksyn hyväntekeväisyystanssien tuoton keräykseen.

Lahjoittajat saavat osallistumisestaan muistoksi Sirpa Voutilaisen suunnitteleman enkelikoristeen. Kuva: Maarit Junell.
  • Oliver

    Aivan älyttömän hienoa, että nuoret parturit ovat lähteneet avoiminmielin mukaan auttamaan vähäosaisia! Kiitos, että annatte aikaanne ja iloa! Moni tulee ilahtumaan hiustenleikkuusta.

Kommentointi ei ole käytössä.