Sastamalan seurakunta kutsuu nuoria itsenäisyyspäivän aaton kynttiläkulkueeseen. Partiolaiset ovat aiempina vuosina sytyttäneet kynttilät Tyrvään kirkon sankarihaudoille, mutta juhlavuoden kunniaksi kulkueeseen kaivataan lisää osallistujia.
“Partiolaiset ovat mukana nytkin, teemme yhteistyötä Vammalan Nuotiosiskojen ja Tyrvään Metsänpoikien kanssa, jotta saisimme jokaiselle sankarihaudalle oman kynttilänviejän juhlavuoden kunniaksi”, sanoo johtava nuorisotyönohjaaja Salme Kuukka.
Sankarihautoja on 220. Kuukan mukaan kulkueeseen osallistuu 225 rippikoululaista, mutta heistä osa osallistuu kulkueeseen Kiikassa Leiripeikkojen ja osa Keikyässä Korvenkävijöiden kanssa. Siksi nuoria kaivattaisiin lisää.
Kynttiläkulkueen osallistujat kokoontuvat Vammalan torille 5.12. kello 17.15. Paikalle voi saapua ilmoittautumatta.
“Olkoon tämä pieni kynttilä kiitos heille, jotka lepäävät sankarihaudoilla sekä kiitos kaikille veteraaneille ja lotille, jotka tekivät mahdolliseksi sen, että me saamme elää tässä hyvässä maassa”, Kuukka toteaa.
Kulkue lähtee torilta kohti kirkkoa kello 17.30. Kuukan mukaan lupa Puistokadun osittaiseen sulkemiseen kulkueen ajaksi on haettu.
“Päätöstä ei vielä ole tullut, mutta todennäköisesti saamme luvan. Toivon, että yleisö tulisi seuraamaan kulkuetta ja osallistuisi myös kirkolla lipunnostoon.”
Lippu nostetaan kello 18. Juhlavuoden kunniaksi se liehuu salossa läpi yön. Lippu myös valaistaan.
On täällä muitakin hautaismaita ja sankareita.
Jokaiselle sankarihaudalle sytytetään kynttilät ajalla 5.-6.12.
Karjalaan jääneet..1918…1939…1945….viran puolesta …mutta en tiedä miten paljon yksityiset henkilöt muistavat omia sankareitaan..Salokunnasta Karkkuun ja Mouhijärveltä Kiikoisten kautta Roismalaan..
Siellä sotareissulla oli paljon muitakin, isiä, nyt jo poisnukkuneita suurin osa heistäkin.
Monella elämä sodan jälkeen kovat jäljet jättäneenä.
Mikä estää heidän huomioimisensa 100 vuotispäivänä, edes kynttilällä haudalle? Kun nyt niin kovin pitäisi siihen eriarvoistamiseenkin kiinnittää huomiota. Minusta tuntuu karmaisevalta, kun jotkut silmää räpäyttämättä typerine selityksineen katsovat muistamisen arvoiseksi vain jotkut sodassa ollleet eli vain sankarihautaan päätyneet.
Suuren työn tekivät nämä, joista vähän on enää elossa, suurin osa jo poisnukkuneita.
Eikös olisi hyvä, kun sankarihaudalla seisoisi sankarivainajan oma lapsi, tai lapset. Sotaorvot, heitä ei liiemmin huomata.
Jossain on saatu joka haudalle saman ikäinen hlö/hauta seisomaan (es. kyltti jossa nimi/ikä)… se varmasti pistäs miettimään tuota sodan järjettömyyttä oikein todella. Olis hieno päivätapahtuma valosaan aikan tehtäväksi ja vaikka lähtiessään sytyttäisivät kynttilät omille haudoilleen
Ei uskalla osallistua kun vasemmisto/anarkistit käy päälle!
T.Pekkarinen,mene kiirehtien lääketieteellisiin tutkimuksiin,pääsi ja suusi on täynnä paskaa.
Heippa vassari!
Siinä olis nuorilla kans pähkäilemistä, kun selvittäisivät missä näitä jatkosodan sankareita on kaatunut? Melko kaukana silloisen Suomen ja Neuvostoliiton viralliselta rajalta. Selvittäkää nuoret, miksi suomalaisia sotilaita on tuotu haudattavaksi niin kaukaa Neuvostoliiton puolelta. Sieltä tiettömien korpimaitten takaa. Ja kuka heidät sinne määräs. Sankarimme Mannerheimi. Totuuteen perustuva tieto on monesti yllättävä. Löytyykö rohkeutta totuuteen?
Jostain täytyy saada 15 vuotias seisomaan teloitetun muistolle.
Pääsekö kulkueeseen myös sellainen nuori joka ei ole se herranterttu, paras koulussa, kuuliaisin, vaan haluaisin osallistua kulkueeseen ja varmasti käyttäytyisi hyvin. Olihan sodassakin kaikenlaisia taistelojoita.
Todella jään katsomaan nuoria jotka siellä ovat ja toivon että ovat jokaisenlaista nuorta!
Tiedän että jos Jari A. saisi olla mukana päättämässä, mukana olisi kaikenlaisia nuoria !
Kulkueeseen voi osallistua kuka vaan nuori joten lämmintä päälle ja torille, kokemaan jotain ainutlaatuista!
Toivon että oma Onninikin menisi.
6:34 Joko nykyään näistä asioista opetus kouluissa perustuu totuuteen, vai valheenko historia edelleen vallan saa? Ennen jatkosodan alkamista Suomi luovutti maansa Saksan “temmellyskentäksi”, josta käsin tekivät pommituksia Neuvostoliittoon. Saksalaiset saivat käyttää Suomen lentokenttiä koneilleen.