Vedet ovat matalalla. Syynä on kuiva ja helteinen kesä.
Pirkanmaalla järvien vedenkorkeudet ovat laskeneet nopeasti. Vielä keväällä ne olivat paikoin selvästi aikaisempia vuosia korkeammalla.
“Pääsääntöisesti järvien vedenkorkeudet ovat noin 10-20 senttiä keskimääräistä alempana”, kertoo Pirkanmaan ELY-keskuksen johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid. “Näillä näkymin vedenkorkeudet jatkavat laskuaan elokuun ajan”, hän sanoo.
Rautaveden ja Kuloveden vedenkorkeudet ovat jonkin verran keskimääräistä alempana.
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen mukaan Kokemäellä Kokemäenjoen keskiosalla vedenkorkeutta ovat kuivuutta enemmän laskeneet rantojen puhdistaminen öljyvahingosta ja Harjavallan voimalaitoksen koneistoluukun kunnostaminen. Työt ovat parhaillaan käynnissä.
Lavian Karhijärvessä vedenkorkeus on kymmenisen senttiä alempana kuin koskaan ennen loppukesällä. Mittauksia on tehty yli puoli vuosisataa. Keskimääräisistä lukemista poikkeama on 25-30 senttiä. Pohjois-Satakunnassa on satanut vain reilut 200 millimetriä koko vuonna tähän asti. Tämä on noin puolet normaalista.
Vesistöjen vedenpinnasta on Lounais-Suomessa haihtunut toukokuun puolivälin jälkeen peräti 50-60 senttiä. Se on noin kaksinkertainen määrä keskimääräiseen kesään verrattuna. Samana ajanjaksona on satanut yhteensä vain noin kymmenen senttiä, joten säännöstelytoimenpiteillä ei ole ollut mahdollisuutta pitää järvien vedenkorkeuksia normaalilla tasolla.
Veneilijöiden on syytä varoa matalikkoja, jotka eivät tavanomaisena kesänä aiheuta ongelmia.