
Rallicrossin SM-sarjan viides ja samalla kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Kouvolassa tänä viikonloppuna. Sastamalan Henri Haapamäki lähtee lauantaina ajettavaan SRC-luokan mestaruustaisteluun neljän pisteen takaa-ajomatkalta.
Jalasjärvellä täydellisen kilpailun ajanut Haapamäki lähtee finaaliin hyvällä fiiliksellä. Kaikki on valmista kauden huipennukseen.
“Fiilis on erittäin hyvä. Auto käytiin läpi Jalasjärven jälkeen ja kaikki oli viimeisen päälle kunnossa. Sen suhteen ei ole mitään hätää tai huolta. Testaamassa ei ole käyty, mutta lähtöjä vähän tuossa treenailtiin”, mies kommentoi pari päivää ennen h-hetkeä.
Haapamäki on valmistautunut kauden huipennukseen huilaamalla.
“Muutama päivä tuossa tuli kalasteltua ja tehtyä ihan muuta kuin autourheilua. Se on hyvä, että tekee välillä muutakin ja saa nollattua ajatuksia. Sen verran kuitenkin ennakoin tulevaa, että hain tuossa äsken perhepizzan ja söin sen yksinäni, koska epäilen, että pariin päivään ennen kilpailua ei tule kiinteää ravintoa kauheasti nautittua”, hän nauraa.
Ei paineita
Jalasjärveltä Haapamäki kirjautti täydellisen suorituksen myötä 30 pisteen maksimipotin ja nousi toden teolla haastamaan SRC-luokan mestaruudesta hallitsevaa Suomen mestaria Joni-Pekka Rajalaa.
Haapamäelle ja koko tiimille onnistuminen tuli hyvään paikkaan, eikä pelkästään vain pistetilanteen takia.
“Onnistuminen teki hyvää myös itseluottamukselle. Näki, että kyyti riittää kilpailujen voittamiseen ja auton kehitys on mennyt eteenpäin. Tiimissä on kyllä kapasiteettia menestyä noissa kilpailuissa. Valitettavasti vaan alkukaudesta oli huonoa tuuria, kun moottori meni Jurvassa ja Honkajoella lähti rengas vanteelta. Ne on ilkeästi verottaneet pistekassaani.”
Haapamäki sanoo, että Suomen mestaruus on tavoitteena, mutta paineet sastamalalainen sysää suosiolla Rajalan harteille.
“Helpompi se on lähteä hienoisessa haastajan roolissa finaaliin. Isoa kalaa koitetaan, hopeamitaleja on jo ihan riittävästi. Pisteitä en Kouvolaan lähde laskemaan, vaan koko ajan vedetään se mikä osataan ja ehtoolla katsotaan sitten mikä on tulos. Hyvä teema on, että lähdetään pitämään hauskaa ja nauttimaan kilpailusta.”
Finaaliin panostettu isolla kädellä
Tykkimäen moottoriradalla vietetään viikonloppuna suurta rallicrossin juhlaa, kun kaksipäiväinen kilpailutapahtuma on rakennettu festivaalimuotoon. SRC-luokassa menestystä lähtee tavoittelemaan 22 kuljettajaa. Showta rakastava Haapamäki tervehtii ilolla sitä, että finaaliviikonloppuun on panostettu isolla kädellä.
“Jo ennen kilpailua on huomannut, että siellä on hyvä meininki päällä ja mukana vähän sitä Amerikan meininkiä, mitä itse olen omaan touhuuni pyrkinyt saamaan. Toivottavasti jo lauantaina olisi paljon porukkaa paikalla. Uskon, että hieno tapahtuma on tulossa.”
Koska piste-ero on pieni, ei olisi suuri yllätys että tänäkin vuonna mestaruustaistelun ratkaisut venyisivät finaalilähdön viimeiselle kierrokselle. Haapamäen mukaan siihen jopa tähdätään.
“Sitä ainakin toivon, koska teen tätä suurimmaksi osaksi yleisölle ja faneille. Tarkoitus on ajaa piste-ero kiinni alkuerissä ja semifinaalissa. Finaalissa punnitaan kuinka siinä käy. “Jontun” selkärankaa tässä on koitettu pari vuotta katkoa, joten katsotaan jos se nyt saataisiin nöyrtymään. Jalasjärvellä saatiin hyvä alku, kun näytettiin, että täältäkin kyytiä löytyy”, Haapamäki lähettää terveisiä Porin suuntaan.
Teksti: Jari Hotti, Henri Haapamäen tiedotus
Ei tollasella parin päivän nesteytyksellä ennen kisaa mitään menestystä saavuteta. Just sitä uutisoitiin, että yks formulakuski oli 16 päivää nesteravinnolla ennen kisaviikonloppua, ja heti tuli menestystä.