
Pelastuslaitos sai keskiviikkoiltana hieman kello 19 jälkeen hälytyksen Sastamalan Heinijärventielle, missä omakotitalo oli tulessa.
Pian palopaikalle saapumisen jälkeen savusukeltajat löysivät talosta vainajan. Kyseessä oli talossa asunut vuonna 1937 syntynyt nainen. Poliisin paikalla suorittamissa tutkimuksissa kävi ilmi, että henkilö oli kuollut jo ennen paloa saamiinsa vammoihin. Myöhemmin yön aikana oikeuslääkäri teki saman päätelmän.
Paikalta otettiin kiinni vuonna 1967 syntynyt mies. Hän asui talossa ja on vainajan lähisukulainen. Hänet otettiin kiinni epäiltynä henkirikoksesta. Mies käytettiin tarkastuksessa Acutassa, minkä jälkeen hänet siirrettiin Tampereen poliisiasemalle. Alustavassa puhuttelussa mies kertoi osallisuudestaan epäiltyyn henkirikokseen. Häntä tullaan esittämään vangittavaksi viipymättä.
Asian tutkinta jatkuu epäillyn ja muiden henkilöiden kuulemisella sekä teknisellä tutkinnalla.




olikin ollut hiljasta jo monta viikkoo tällä seurulla…..
Hyvä mainos Sastamalalle jälleen kerran! Ei ihme ettei kukaan tänne enää halua muuttaa…
Toi on ihan turhaa vonkua “mainosta Sastamalalle” tällaisessa tilanteessa. Kyllä ne on muut syyt jotka vaikuttaa muuttamiseen.
Esimerkkejä muusta: Linja-autoasema muutettiin tähtipysäkiksi, EIKÄ OO matkustajia ees sen verran ajateltu, että olisi semmoiset valomainostaulut, joista näkis edes bussiaikataulut !
Luulin että kaikki poliisit on jo vankilassa mutta joku näköjään on vielä vapaana .
Sastamalassa tapetaan asukaslukuun suhteutettuna aikas paljon. Ei kovinkaan mairittelevaa.
Kiitos poliiseille että saivat sekopään kiini
Ei kannata kiitellä virastot on täynnä sekopäitä .
Kiitos poliiseille kun saivat sekopään kiini
Kaunis Mummon mökki.
Siinä hakattiin Mummo hengiltä, tietenkin ei antanut rahojaan sukulaisen hurvitteluun. Niin piti päästää hengistä, ja peittää jäljet tuhopoltolla.
Uskaltaako enää marjoille mennä? Ku on karhuja ja murhaajia?
susia kans.
Niin ku ylittää teitä
eräs asia meni mönkään kun ilmoitin olevani sastamalasta..
otan osaa!
tollainen toteamus, ei vielä paljon kerro
Suomalaiset takaisin Volgan mutkaan ja rajat kiinni! Väkivaltaisia juoppoja kaikki tyynni.