
Eräs kunnaneläinlääkärin virkaa tavoitellut haluaa Sastamalan kaupungilta vahingonkorvauksia. Hakija perustelee vaatimusta sillä, että häntä ei kutsuttu haastatteluun.
Vaatimuksessa esitetään, että hakijaa on valintaprosessissa syrjitty. Hän penää 10 000 euron korvausta.
Kunnaneläinlääkärin virka oli haettavana keväällä. Hakijoita oli kolmetoista, joista viisi kutsuttiin haastatteluun. Valinta tehtiin alkukesällä.
Korvausvaatimus saapui kaupungille oikaisuvaatimukselle varatun määräajan jälkeen.
Hakeeko hän aina korvausta jos ei pääse haastatteluun? Mitähän vahinkoa tämä on tehnyt? henkistä kärsimystä ehkä, ei kai tuosta muuta haittaa ole voinut tulla…
Joo taannoin tämä yksi opettaja, ammattivalittaja, toimii tässäkin varmaan esimerkkinä.Tienas aika hyvin kun “osas” asiansa.
ja kateelliset ammatikommentoijat taas kadehtimassa – ei muut saa hakea oikaisua, minä vaan on kyseisen motto !
Oikaisuvaatimus hylätään määräajan jälkeen tulleena eikä edes perusteita silloin tutkita ja jos kaveri haluaa käydä hallinto-oikeudessa haviämässä, niin siihen on oikeus.
Joutuu nykyisin myös maksumieheksi.
Kaupunki voi kutsua haastatteluun haluamansa määrän kandidaatteja tai olla kutsumatta yhtään.
Kyllä, ei ihan kaikki muumit laaksossa jos näin selvässä asiassa kinaa.
Ja rannalla pysyy,ei töitä väkisin saada.
Ehdotan, annetaan hänelle 8.000 euroa.
En kyllä hakenutkaan! Näin se vaan on, että joskus taidot ei vain riitä, ja silloin ei myös kutsuta!
Tänne ei kannata töihin hakea. Pelastui kaupungin touhuilta.