
Lukuvuosi on pyörähtänyt Sastamalan musiikkiopistossa käyntiin. Käytössä on uusi opetussuunnitelma, jonka sivistyslautakunta hyväksyi kesällä.
“Uusi opetussuunnitelma lisää esimerkiksi opettajien ja vanhempien vuorovaikutusta. Vanhemmat voivat tästä lähtien seurata Eepos-järjestelmästä lapsensa edistymistä, oppilaat tekevät sen avulla itsearviointia ja yhteydenpito puolin ja toisin on helppoa”, kertoo rehtori Jukka Rajala.
Sastamalan musiikkiopistossa on alkanut kaksi uutta hanketta. Ne tukevat uuden opetussuunnitelman tavoitteita, joissa oppilaita kannustetaan muun muassa improvisointiin ja säveltämiseen.
Ääneni äärelle -hanke toteutuu yhteistyössä Suomen säveltäjät ry:n kanssa. Parhaillaan menossa on opettajien koulutus ja talven aikana oppilaat pääsevät mukaan.
Kansainvälinen hanke Music Unites Us kannustaa lapsia ja nuoria tekemään omaa musiikkia. Sastamalan musiikkiopiston lisäksi siinä ovat mukana Georg Otsin konservatorio Tallinnasta ja Neringan taidekoulu Liettuasta.
“Järjestämme kaikissa kolmessa maassa yleisölle avoimen maan nykymusiikkia esittelevän seminaarin sekä konsertin, jossa oppilaat saavat esittää säveltämäänsä musiikkia”, hanketta koordinoiva muskariopettaja Jolanta Harstela kertoo. Ensimmäinen seminaari ja konsertti pidetään marraskuussa Tallinnassa, Sastamalan vuoro on helmi-maaliskuussa.
Sastamalan musiikkiopistossa opiskelee tänä lukuvuonna noin 350 oppilasta ja opettajia on 19. Talvikauden oppilaskonsertit alkavat lokakuussa. Musiikkiopisto on mukana myös marraskuussa Nenäpäivässä, Lankku-tapahtumassa ja Yllätysten Yössä.
Musiikkiopintojen taso täällä on laskenut ihan älyttömästi niistä ajoista jolloin opiskeltiin tasokkaasti Pirkanmaan musiikkiopistossa. Pelkkää pelleilyä tuollainen jumppapallohomma. Palloja täynnähän on jo peruskoulukin.