
Sastamalan kaupunki muistuttaa tiedotteessaan, että se on osaltaan onnistunut viemään menestyksellä eteenpäin Sastamalan teihin ja liikenneturvallisuuden parantamiseen tähtääviä hankkeita. Valtion osuus näistä hankkeista on jo muutaman miljoonan euron luokkaa.
Valtion myöntämän rahoituksen summa nousi jälleen keskiviikkona budjettiriihen yhteydessä julkistetun liikennepaketin myötä. Liikennepaketti sisältää riista-aidan sekä liittymien määrää vähentäviä yksityistiejärjestelyjä valtatie 12:lle Sastamalasta Nokialle. Riista-aidan kokonaiskustannus on noin 1,8 miljoonaa euroa. Hanke toteutuu mikäli eduskunta hyväksyy hallituksen vuodelle 2019 tekemän budjettiesityksen.
Riista-aidalla tulee olemaan merkittävä vaikutus valtatie 12:n turvallisuudelle mutta tieosuudella on jo nyt käynnissä tai käynnistymässä lukuisia liikennöitävyyttä ja turvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Käynnissä ovat muutostyöt Tampereentien ja valtatie 12:n risteysalueella sekä Vesilahden, Lopentien ja Hukkasen risteyksissä. Liittymien parantamiseen on varattu valtion puolella 900 000 euroa.
Valaistushanke valtatie 12:lle, välille Roismalan risteys – Kärppälä etenee myös suunnitellusti. Hanke toteutetaan vielä tämän vuoden aikana. Pirkanmaan ELY-keskus ja Sastamalan kaupunki vastaavat puoliksi tästä noin 350 000 euron hankkeesta.
Sastamalan kaupungin ja Pirkanmaan ELY-keskuksen yhteishankkeena toteutettava Uotsolantien saneeraus on parhaillaan käynnissä. Tien parannukseen tulee ELY:ltä noin 400 000 euroa. Kaupungin osuus sisältäen valaistuksen uusimisen on suuruudeltaan samaa luokkaa. Häijään ja Uotsolan taajamat yhdistävän tieyhteyden valtatie 11:n alitus Tiisalantien kohdalla toteutetaan myös yhteishankkeena. Työt alkavat tämän syksyn aikana. Pirkanmaan ELY:n osuus tästä noin miljoonan euron hankkeesta on 250 000 euroa kaupungin vastatessa loppurahoituksesta. Häijää-Uotsola-tieyhteys on merkittävä investointi muun muassa Mouhijärven alueelle kaavoitettavien Maisemakylien ja alueen liikenneturvallisuuden näkökulmasta.
Sorateiden osalta helpottavia uutisia saatiin myös viime viikolla kun ELY-keskus ilmoitti kunnostavansa kaikki niin sanotusta kiisselisorasta kärsivät soratiet. Sastamalan puolella uusittavia teitä ovat Hautaantie sekä osittain Nokian puolelle menevä Kutalantie. Rahaa sorateiden korjaamiseen on varattu yhteensä 840 000 euroa.
Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg kertoo edunvalvontatyön jatkuvan valtatie 12:n risteysjärjestelyiden osalta.
“Ellivuorentien risteys tulee saada toteutettavien hankkeiden listalle lähivuosina. Valtatie 11:n osalta ohituskaistan rakentaminen Murhasaaren mäkeen Porin suuntaan vaatisi 4 miljoonan euron rahoituksen seuraavalla eduskuntakaudella, joten omia kansanedustajia tarvitaan jatkossakin”, toteaa Malmberg.
Eikö autoilijat maksa itse nämä tien laitot!! Pitäis olla luonnollinen asia että rahat menevät teiden parantamiseksi!! Vain viekö pakolaisten virtaus nekin rahat!!!
Vie,ja paljon muuta
Autoilijoiden maksamia bensaveroja ja käyttömaksuja ei ole korvamerkitty mihinkään teihin (olisipa näin). Kiitoset Satoselle, Hakaselle ja Mölsälle näisen tierahojen ohjaamisesta seutukunnalle. Muuten tuo Sastamalan osuus on tasaisen laskennan mukaan hyvinkin linjassa sen 300 miljoonan kanssa.
Pakolaisrahoista muuten jää budjettirahaa käyttämättä.
Valtionvarainministeri Orpo lupasi kesällä 300 miljoonaa euroa tienpitoon, mutta budjettiriihessä mäiske oli niin kova, että summa kutistu 50 miljoonaan euroon. Kansalle luvattiin karhunkaato peijaiset, mutta tarjottiinkin ainoastaan kuraan kuollut kuttu.
Sastamalan kansanedustajat asialle, Vt11 tarvitsee ohiruskaistan Murhasaareen ja hirviaitaa. Liikennemäärät Tampere- Häijää suuremmat kuin Vt12.
Niin koittakaa herätä päättäjät,vai pelkäättekö että tällä suunnalla nousu on liian kovaa,mutta se on tosiasia.
Samaa mieltä.
Luulisi mittarina käytettävän mitä rahalla on tehty, “kyl rahhaa kaikki kuluttaa osaa ja vielä enemmän kuluu tulevaisuudessa kun ei ajoissa kunnosteta vanhoja”
Taksi etu pois kansanedustajilta…maksakoon työmatkansa kuten muutkin…silläkin sais pitkän pätkän jotain tietä paremmaks
Tieinvestoinnit tehtdään mitatun tienkäytön mukaan. Lisäksi arvioidaan turvallisuus. Ei siinä Pertin tai Ilarin mielipidettä kysellä.
12 tie on yksi suomen vaarallisimmista ja työmatka-ajosta ruuhkautunut. Siinä syy.
Mutta jos kansanääntä kuultaisiin niin väylien kunnospitoon täytyy satsata paljon enemmän. Koska liikenne ja talous on entistä enemmän naimisissa keskenään. Miksi porvarihallitus jarruttaa ja estää talouskasvua?
Jos investointi olisi tehty käytön mukaan Tampere-Häijää olisi ollut etusijalla liikennemäärien mukaan ja enemmän vaarallisia hirvi onnettomuuksia, peuroissa vt12 voittaa.
Sekin ihmetyttää kun hallitus haluaa heittää ihmisiä työttömyyteen. Alle 20 hengen työpaikoilla. Eihän hallituksessakan ole kuin 17 ministeriä!
Suomessa on edelleen työhaluttomia työttömiä muutama satatuhatta, velkaa pitää ottaa jotta saadaan ne kotionsa ruokittua. Kunnosta siinä sitten teitä, korotat veroja jotka työssäkäyvät maksavat.
Irtisanomissuojan heikennys olisi pitänyt toteuttaa ajat sitten, jos saat yritykseesi termiitin siitä on mahdoton päästä eroon, toivottavasti tästä alkaisi ay-liikkeen lopullinen alasajo. Sovitaan työpaikoilla, ei siihen ay-liikettä tarvita!
Suomessa on irtisanomissuoja eurooppalaista keskitasoa. Tuotannollisista ja taloudellisista syistä johtuen pystyy irtisanoon. Ja onhan uusille työntekijöille koeaika. Ja kyllä liikkumisesta kerätään veroja riittävästi joilla kunnostaa teitä. Porvareitten 15 vuotta kestänyt hegemonia on rapauttanut veropohjan ja valtiontalouden.
Ei se paljon yrittäjän mieltä lämmitä jos sanot että joku on jotain eurooppalaista keskitasoa, mitä se on?Eikä se muuten pidä paikkaansa .
Hallituksen esitys on hyvin asiallinen ja tarpeellinen, lisää reippaasti työpaikkoja kun kynnys työllistää madaltuu. Jos kuvittelet että on joku muu keino kuin yrittäjyys ja työntekoon kannustaminen millä yhteiskunnan pyörät pidetään pyörimässä, olet erehtynyt ja pahasti.
Ei ole paluuta sosiaalidemokratiaan missä kotiin maksetaan tekemättä muuta kuin osallistumalla ay-liikkeen toimintaan.
Katsopa miten Ruotsissa asiat hoidetaan, siellä ei edes demarit enää anna vastikkeettomia sosiaalitukia saatika muut, linja kovempi kuin suomen kokoomuksella.
Saattaa tulla yllätyksenä monelle seuraavien vaalien jälkeinen talouspolitiikka Suomessa; ei taida tippua demareiltakaan almuja sossupummeille.
15:14 Jos eurooppalainen keskitaso ei kelpaa, niin haluatko sitten Itä-eurooppalaiset työmarkkinat Suomeen? Ihan professoritasolla on todettu, että hallituksen ehdottama nyrkkipolitiikka ei lisää työpaikkoja. Ja kaikki muu mitä kirjoitit, onkin sitten pelkkää diiba, daabaa.
Niin jos ei ymmärrä talouselämän lainalaisuuksia niin sille ei mitään mahda, aate käy yli ymmärryksen. Kyllä näiltä vasemman laidan professoreilta saa lausuntoja sun vaikka mistä, diiba daabaa!
Vai talouselämän ymmärrystä. Rosvohallitus leikkaa.ammattikoulutuksesta ja nuoret jää pelkän peruskoulun varaan. Mistä siis yrityksiin osaavaa työvoimaa? Minä en nosta enkä laske yrittäjää ihmisenä, vaan katson silmientasolta. Ei kannata jättää omaa eikä lasten.elämää pelkästään markkinavoimien kynnysmatoksi.
Ammattillisen koulutuksen reformi mahdollistaa nuorten työelämään siirtymisen entistä jouhevammin.Työelämässä on ajan tasalla oleva tieto ja taito.
Toisen asteen koulutus on maksuton joten on omasta aktiivisuudesta kiinni miten kouluttaudut. Samoin korkea-asteen opetus on Suomessa maksutonta eli sinulla on väylä avoinna aina tohtoriksi saakka, sieltä toiselta asteelta, ammattikoulusta lähtien.
Suomi on maailman tasa-arvoisin maa , mitään vastaavaa ei ole missään muualla, kannattaa hyödyntää nämä edut olemalla aktiivinen eikä heitellä kapuloita rattaisiin.
Oli kiva lukea tuo edellinen kirjoitus!! Joka sana totta!!!!
oliko omas 🙂
tottakai
riista-aita tarvis olla myös Rämsöön ristiltä ainakin Hukkaselle saakka
hukkasen kohilla sais olla verkko
19:37: Jos työelämässä on se ajantasaisin tieto ja taito, mihin tarvitsemme ammattikoulua ja hyväpalkkaisia opettajia, joilla ei ole opetettavia? Työpaikat jo nyt suorittavat opettamisen. Turhat tilat ja koneet? Jos koulutusreformi on tätä, ei koko nimikettä “ammattikoulu” tarvita.
19:37 Koulutus on maksutonta mutta ei itse opiskelu. Vai miksi opiskelijat käyvät töissä? Pelkät tuet ei riitä ja lainakin on riski.
Taisi lähteä juttu taas ohituskaistalle. Tienhoidosta maahanmuuttajien ja työttömien kautta koulutuspolitiikkaan. Aluevitsin kommenttiketjut on mainioita, jopa Pekka Saurin Yölinjalla jää toiseksi. Syvä kiitos kaikille höyrypäille!
Ole hyvä vaan.
Eiköhän tässä myös varsinainen aihekin saanut riittävästi kommentteja. Ja lisää saa kirjoittaa. Höyryjä on joskus hyvä päästää pois ohituskaistalla.
Sastamalan teihin miljoonia,älkää naurattako, esim vt 12 lähtevä Ellivuoren tie hirvees kunnos, lähtee paikat hampaista. Vt 11 satsaaminen kannattaa, ajoin sitä pitkin työmatkaa aika monta vuotta, melkonen ihme ettei siinä oo tapahtunu enempää kolareita.
Missä tämä vt.11 on ? Onko se vammalasta huittisiin menevä tie ?
Joo ehkä keskustelu vähän karkailee mutta se välttämättä ole ongelma, mielestäni asiapohjalla kuitenkin suurin osa eli erilaisia mielipiteitä joita on jotenkin yritetty perustella.