Palveluverkkoselvitys: Vielä yksi koulu pelistä pois?

Vareliuksen koulu on kaupungille suurinvestointi. Nykyiset koulurakennukset puretaan, kun uusi koulu on noussut kuvan oikeassa reunassa näkyvälle pallokentälle. Kuva: Minna Isotalo.

Sastamalan sivistystoimi katsoo pitkälle eteenpäin. Ensi vuoden talousarvioon liittyy Mouhijärven, Vammalan ja Äetsän alueitten palveluverkkoselvitys. Työssä on mukana Tilakeskus.

”Siksi tilakeskus, jotta löydämme parhaat ratkaisut mahdollisiin tilakysymyksiin. On kyse sitten vanhojen rakennusten korjauksista tai uusien rakentamisesta”, toteaa kasvatusjohtaja Pekka Kares.

Hän tähdentää selvityksen merkitystä pitkälle tulevaisuuteen.

”Tavoitteena ei ole löytää keinoja valojen sammuttamiseksi. Selvityksellä haetaan sitä, kuinka näiden alueiden veto- ja pitovoima voidaan säilyttää, jopa lisätä.”

Vanhan Äetsän alueella tehtiin joitakin vuosia sitten palveluverkkoselvitys. Silloin erityisaiheena oli yhtenäiskouluajatus. Samaan aikaan nousivat esiin Kiikan kirjaston ja päiväkodin tilanteet ja lopulta viime keväänä Äetsän koulun kosteusmurheet.

”Äetsän koulun tilanne on toistaiseksi selkeä, koska väistötilasta on tehty jo päätös. Selvityksellä haetaan lisää tietoa siitä, kuinka järjestetään palvelukokonaisuus, kun siihen liitetään kirjasto, päiväkoti, yläaste, alakoulu ja esiopetus. Olen ilmaissut kantani, että tehdään yksi uusi rakennus, johon kaikki sijoittuvat”, huomauttaa Kares.

Pehulan osalta ilmeisesti selvitellään kuinka Pehulan koulu ja kaksi pientä päiväkotia selviytyvät veto- ja pitovoiman haasteista.

Mouhijärvellekin palvelukeskus?

Mouhijärvellä yhteiskoulun uudisrakennus valmistui muutama vuosi sitten Uotsolaan. Siinä toimii nyt alakoulu. Toinen vaihe on suunnitteilla. Siinä on tarkoitus peruskorjata tai rakentaa uusi yläkouluosa. Toinen alakoulu ja päiväkoti ovat Häijäässä.

Palveluverkkoselvityksessä todennäköisesti tarkastellaan Uotsolan yläkoulun lisäksi päiväkotia, joka toimii vanhalla kunnantalolla.

Sitä on korjailtu vuosien varrella eri puolilta. Mikä on sen rakennuksen elinkaari? Sitä myös katsotaan.

Häijään ja Uotsolan välille odotetaan tulevaisuudessa runsaasti uusia asukkaita. Tämä asettanee Sastamalan päättäjät uuteen tilanteeseen, jos etsitään Mouhijärvellekin palvelukeskusta.

Vielä yksi pelistä pois?

Palveluverkkoselvityksen yksi hankaluus liittyy pieneneviin ikäluokkiin. Sastamalan Vammalassa rakennetaan uusi koulu Varilaan, se on jo päätetty.

”Kaivinkone on tontilla”, muistuttaa Kares.

Muutamien kilometrien sisällä on useita alakouluja muun muassa Muistola ja Marttila sekä hieman etäämmällä sijaitsevat Stormin ja Tyrväänkylän koulut.

Selvityksessä todennäköisesti pureudutaan siihen, onko vielä vara pudottaa yksi koulu pois pelistä.

  • Turvalliset puitteet maaseudulla tuottavat tuloksia

    Virkamiehet ovat onnistuneet vakuuttamaan päättäjät ja itsensä, että kouluja lakkauttamalla saadaan Sastamalan asukasluku kasvamaan.

    Ulkopuoliset tahot ovat kyllä löytäneet Sastamalan maaseudun ja lakkautetut koulut.

    Viimeisin esimerkki Keikyän koululle aiottu lasten suojeluyksikkö.

    Pitäskö ton kasvatusjohtajan ja maaseutujohtaja Pylsyn vaihtaa tehtäviä keskenään ennenkuin keretään lakkauttamaan koko maaseutu.

  • Nimetön

    Sylväänkoulu kiinni jaetaan oppilaat Mouhijärven ja äetsänkouluihin

  • Kyl rätei ja lumpui piissa

    Suoraan sanottuna Pehulan koulu loppuu seuraavaksi jolsei sitten Suodenniemi ehdi ensin…..

  • Nimetön

    Kyllä totuus.on että ei Sastamalassa ole yhtään tervettä koulua

  • Nimetön

    Hyvin rakennettu Toukolan koulu Kiikoisissa saattaa olla homevapaa.

    • Nimetön

      Riippuu siitä, onko ilmastointi säädetty oikein ja kuinka sitä käytetään. Hyväkin rakennus on helppo pilata huonolla huollolla.

  • Nimetön

    Sastamalan yläkouluissa vallitsee tasa-arvo…Äetsän koulun luokkakoko on 16 ja Sylvään 25. Opettajilla ihan tasa-arvoinen tilanne eikä oppilaista nyt kukaan välitäkään? Eikö Vammalan alueen huoltajia yhtään kiinnosta?

  • Ymmi Hinaaja

    ollaan tyytyväisiä että oppilaita on, kun suunta on alaspäin…

    kohta luultavasti nuokin vähät kuljetetaan Sylväälle…

  • Nimetön

    Isot luokat kuitenkin jaetaan kahtia tärkeissä aineissa eli ryhmäkoko on eri kuin luokkakoko

Kommentointi ei ole käytössä.