Sastamalaan uusi maailmanmestari – Niinalle ja Pirulle kultaa jäljestyksessä

Niina Ojansivu ja Piru ovat jäljestyksen maailmanmestareita.

Sastamalalainen Niina Ojansivu sekä hovawart-uros FIN KVA Uskihoff`s Demon – kotoisammin Piru – saavuttivat kultaa viime viikonloppuna Itävällan Bruck an der Leithassa järjestetyissä maailmanmestaruuskisoissa.

Mestaruuden kaksikko nappasi lajissa nimeltä IPO-FH. Asiaan perehtymättömälle lajin nimi ei sano mitään, mutta Ojansivu selvittää, että kyseessä on pellolla tapahtuva jäljestys.

”Matkustimme kisoihin omalla autolla, matka itsessään oli seikkailu. Onhan tämä uskomaton tunne. Alan pikkuhiljaa käsittää, että me voitettiin oikeasti! Ilman tukijoukkoja tämä ei olisi ollut mahdollistakaan”, Ojansivu miettii.

Ojansivu saapui kisapaikalle torstaina, ja perjantai sujui avajaisten sekä suoritusvuorojen arvonnan merkeissä.

”Avajaisissa kuulimme puheita korkea-arvoisilta henkilöiltä kuten kaupunginjohtajalta ja muilta silmäätekeviltä. Puheet pidettiin tietysti saksaksi, joten minä ja matkanjohtajani emme ymmärtäneet yhtään mitään.”

Varsinaiset suoritukset olivat lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina oli jälkipohjana heinä ja sunnuntaina multapelto.

”Pirusta on tullut varsin suoritusvarma koira. Koirani on vaatinut toki paljon valmennusta, mutta viisaana kilpakumppanina se ylittää kilpailuissa aina itsensä. Se ikään kuin ymmärtää olevansa tosipaikassa”, Ojansivu kuvailee.

”Paikallisista yrityksistä Eevee Oy sekä minun oma seurani Vammalan palveluskoiraharrastajat mahdollistivat meidän matkan. Eikä sovi unohtaa muitakaan tukijoita, sponsoreita ja kannustajia. Tiimityönä tämä MM-voitto Suomeen saatiin.”

Koiraharrastus näkyy Ojansivun arjessa joka asiassa. Se on elämäntapa. Ojansivu valmentaa useita Suomessa kilpailevia koirakoita aktiivisesti. Myös valmennettavien tulostaso on nousujohteinen ja se jos mikä saa valmentajan hyvälle mielelle.

Ojansivulla ja Pirulla on edessään kiireinen syksy. Vielä on tiedossa kaksi kilpailua. 6.10. kisataan rotumestaruudesta ja 20.-22.10. kilpaillaan IPO-FH:n Suomen mestaruudesta.

Kommentointi ei ole käytössä.