Sateet hieman helpottaneet kuivuutta Kokemäenjoen vesistöalueella

Sade, Pixabay

Kokemäenjoen vesistöalueella syksyn sateet ovat tuoneet hieman helpotusta kuivuustilanteeseen. Virtaamat ovat vielä pieniä, mutta ne voivat kasvaa ennustettujen sateiden myötä kohti tavanomaisempia lukemia.

Lavian Karhijärven pinta on kymmenisen senttiä alempana kuin kertaakaan aiemmin lokakuun alussa. Havaintojakso on alkanut 1960-luvulla. Säkylän Pyhäjärvi on toistakymmentä senttiä ajankohdan keskitasoa alempana.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan järvien vedenkorkeudet ovat kääntymässä vähitellen hitaaseen nousuun.

  • Nimetön

    Ilmasto muuttuu, jossain sateet lisääntyy ja toisaalla vaivaa kuivuus. Suomessakin hölmöillään oikein urakalla. Rakennetaan biopolttoainetta valmistavia tehtaita, täysin järjetöntä. Puusta valmistetun biopolttoaineen päästöt ovat nelinkertaiset fossiiliseen verrattuna. Voi elämän tyhmyys. Raha.

      • Nimetön

        Jaa mistä biopolttoaineesta kirjoitan. No, puusta. Onhan se siinä mainittu. Väite perustuu tietoon. Markkinatalous osaa myös ihmisten sumutuksen, kun se katsoo asiaa riittävän korkean setelipinon ylitse.

    • Nimetön

      11:10 Valitettavasti ilmastonmuutos ei korjaannu sillä tempulla. Tarvitaan myös viisautta nähdä väärien profeettojen ohi. Ja kun loppulaskun maksaa aina tavalliset raatajat. Kun metsäteollisuus tekee virheinvestointeja nykyisen valtiovallan avittamana, niin siinä kourastaan syvältä veronmaksajien taskuille. Silloin useampikin vähävarainen saattaa kiskaista itsensä jojoon!

  • Nimetön

    Fossiiliset polttoaineet, hiili, ruskohiili, öljy, turve ovat poissa kierrosta, kunnes ne poltetaan hiilidioksidiksi. Ne siis lisäävät ilmakehän hiilidioksidia peruuttamattomasti jos kasvillisuus ei kykene sitä sitomaan. Fossiiliset polttoaineet pitäisi jättää hyödyntämättä.
    Suomen nykyiset biotuotehankkeet merkitsevät niin suuria metsänhakkuita, että lähivuosikymmeninä metsät eivät kykene sitomaan kaikkea ilmaan syytämäämme hiilidioksidia. On hurskastelua esittää, että sadan vuoden ajanjaksolla metsät sitovat riittävästi hiiltä. Ilmakehää pitää suojella heti.

Kommentointi ei ole käytössä.