KD-ehdokkailta kansalaisaloite kaivoslaista – Sastamalalainen Kulju mukana

Petri Kulju, Sirpa Pursiainen ja Pirkka Aalto.

Sastamalalainen eduskuntavaaliehdokas, kristillisdemokraattien Petri Kulju on mukana kansalaisaloitteessa, jossa vaaditaan kaivoslain uudistamista.

Kansalaisaloitteen tavoitteena on saada kaivoslakia uudistettua kansalliset intressit ja ympäristönsuojelu huomioivaksi.

Aloitteessa esitetään ympäristönsuojeluvelvoitteen kirjaamista kaivoslakiin. Aloitteen mukaan Suomen valtiolla tulisi olla kaivostoiminnan kokonaisuudessa aina omistajapoliittinen ja ohjauksellinen asema. Lisäksi Suomen valtiolle tulisi maksaa selkeä rojaltityyppinen korvaus. Myös maanomistajille tulisi maksaa nykyistä tuntuvampi korvaus.

Kansalaisaloitteen varaedustajana oleva Petri Kulju asuu Sastamalassa sijaitsevan kaivosalueen vieressä ja on pikkupoikana nähnyt, kuinka kaivokselta virtaavat purot eivät jäätyneet kovalla pakkasellakaan.

Kuljun mukaan kaivostoiminta Sastamalassa on onneksi muuttunut parempaan suuntaan.

”Nimien keruu aloitteeseen on alkanut. Aloite voi hyvin mennä läpi, kunhan kukin malttaa käyttää hetken aikaa sen kirjoittamiseen”, hän muistuttaa.

Aloitteen alulle laittanut tamperelainen Sirpa Pursiainen on pitkään pohtinut Suomen pohjavesien suojelemisen tärkeyttä.

”Pohjavesi tulee hyvin todennäköisesti olemaan tulevaisuudessa merkittävä ja tarvittava kansainvälinen luonnonrikkaus ja sitä tulee suojella kaikin mahdollisin keinoin.”

Pursiaisen mukaan aloite sai kimmokkeen Orivedellä sijaitsevan Dragon Mining -kaivosyhtiön tiedotteesta, jossa kerrottiin, etteivät he aio siivota laittomasti säilöttyjä jätteitä.

Aloitteen toisena vireillepanijana on kemijärveläinen Pirkka Aalto, joka työskentelee biologian ja maantiedon lehtorina. Aalto on hän tunnettu lintuharrastaja. Hän on nähnyt ja kuullut Lapin alueen kaivostoiminnan haasteista.

Pursiainen ja Aalto ovat myös kristillisten kansanedustajaehdokkaita.

Kansalaisaloitteeseen pääset tästä.

  • Nimetön

    Uskomatonta, kaivos on tuottanut työtä vuosikymmeniä ja samalla verotuloja valtiolle ja kunnalle. Ja silti nämä mestarit haluavat tappaa toiminnan päästäkseen eduskuntaan. Tottakai toiminnan pitää täyttää ympäristöluvan ehdot, ei ole muuta vaihtoehtoa. Suomessa on olemassa lainsäädäntö ja valvonta tähän asiaan.

    • Nimetön

      Vai on olemassa riittävä valvonta. Kuten Talvivaarassa vai? Ja jutussa kerrottiin, että Orivedellä toimiva yhtiö ei aijo siivota laittomia jätteitään. Nyt ulkolaiset kaivosyhtiöt saa mellastaa Suomessa kuin aikoinaan villin lännen malliin.

      • Nimetön

        Nyt unohtu se tärkein!! Kaivos tuonut töitä ja samalla verotuloja! Mutta eihän niillä ole merkitystä! Kaivosta ei voi avata jos luvat ei ole kunnossa!

  • Nimetön

    Tarkasti ja vastuullisesti johdetut yritykset tuottavat poikkeuksetta parasta tulosta, on myös sijoittajien näkökulmasta hyvä että asiat on tarkasti määriteltyjä ja niistä pidetään kiinni. Miten kävi sijoittajille ja valtion rahoille Talvivaarassa? Rojaltit valtiolle, hyvä huolenpito luonnosta ja parempi maanomistajien kohtelu ei tapa yhtään kaivosalan yritystä Suomessa. Päin vastoin vastuullinen toiminta tuo vastuullisia sijoittajia. Uskon kestävään kehitykseen joka tuo pitkässä juoksussa parhaan tuloksen ja tuoton yrittäjälle, valtiolle ja työntekijöille. Petri Kulju

Kommentointi ei ole käytössä.