Kauppaneuvos Leevi K. Laitisen tarina on monelle tuttu. Neljävuotiaana kartanolaisen uskonlahkon vangiksi joutuneesta pojasta tuli lapsisaarnaaja. Vuosien alistamisen ja pahoinpitelyn jälkeen hänen onnistui aikuisuuden kynnyksellä paeta lahkosta sisarensa kanssa.

Leevi K. Laitisen elämästä on aiemmin julkaistu Ulla Appelsinin toimittama Lapsuus lahkon vankina. Viime viikolla ilmestyneessä, Salla Yli-Erkkilän toimittamassa huomattavasti laajemmassa teoksessa Siivet kantoivat (Warelia) Laitinen kertoo koskettavan elämäntarinansa omin sanoin.

Miten vuosien fyysisestä ja henkisestä väkivallasta voi selvitä järjissään? Miten rakkaudettoman lapsuuden ja nuoruuden elänyt ihminen voi kuitenkin itse rakastaa? Miten uskonnolla alistettu voi säilyttää uskonsa?

Esitän kysymykseni Laitiselle ennen kirjan julkistamistilaisuutta Huittisten pääkirjastossa. Laitisen silmät kostuvat. Hän miettii hetken ja vastaa:

”Ehkä on niin, että lapsella on ainutlaatuinen kyky sopeutua ja selviytyä. Pakoni jälkeen sain niin paljon apua ja tukea muilta ihmisiltä, että olen siitä ikuisesti kiitollinen. Kaikki se ystävällisyys esti minua luisumasta pimeyteen.”

Laitinen myöntää, että hänellä oli vaihe, jolloin usko oli koetuksella.

”Maailma on kuitenkin niin täynnä ihmeellisiä asioita, että minun on pakko uskoa Luojaan. Uskon myös, että kaikki se hyvä, mikä elämääni on tullut, on ollut Korkeimman vaikutusta.”

Ei sijaa katkeruudelle

Leevi K. Laitisen lapsuuden kokemukset ovat järkyttävää luettavaa. Hän sanoo selvinneensä järjissään, koska näki myös normaalia elämää ja tavallisia perheitä. Ehkä Laitinen jo varhain ymmärsi, ettei kartanolainen maailmankuva ole tosi.

Kirjassa Laitinen toteaa, miten moni muu lahkon jättänyt järkkyi mieleltään tai eksyi lain toiselle puolelle. Jos joku karkaamisensa jälkeen erehtyi ajattelemaan, että elämä on jo mennyt pilalle, hän ei ehkä osannut tehdä mitään elämänsä eteen.

Laitisen elämässä ei ole ollut sijaa katkeruudelle. Hän on aina suunnannut katseensa eteenpäin.

”Kirjani todistaa sen puolesta, ettei uskonto saisi milloinkaan olla väline ihmisten orjuuttamiseen. Toivon kirjani myös antavan kaikille kovia kokeneille uskoa siihen, että elämä kantaa. Kaikesta voi selvitä.”

Lue koko juttu 20.2. Alueviestistä.