Pirjo Tuominen istuu kahvipöydän ääressä ja katsoo ulos kotinsa ikkunasta. Rautavedellä on vielä jääkansi, mutta kevät tekee tuloaan. Tyypillisesti tapaamme kirjailijan kanssa kesällä, nyt uuden kirjan julkaisu osui poikkeuksellisesti alkuvuoteen. Tuomisen edellisen romaanin, Tulen väri punainen, aikoihin hän mietti, että teos saattaa jäädä hänen viimeisekseen. Mutta mihinkäs sitä kirjailija pääsisi halustaan luoda jotakin uutta.

”Aina kirjailijalla on aiheita hautumassa. Tutustuin Suoniemen historiaan jo joitakin vuosia sitten. Kuljun kartanon emäntä, vapaaherratar Maria Mellin sai sitkeällä toiminnallaan Suoniemelle aikaan ensimmäisen kansakoulun. Mellin inspiroi minua ja mielessäni alkoi itää tarina, joka viime kesänä vaati toteuttamista”, Tuominen kertoo.

Syntyi todellisuudesta sytykkeensä saanut mutta täysin fiktiivinen tarina vahvoista naisista ja vähän miehistäkin, ihmisistä joiden kehityskaaret Tuominen punoo taidolla osaksi kehittyvän Suomen kertomusta.

Uusin romaani kantaa nimeä Opettajatar. Se vie lukijansa moraaliltaan herkille 1850-60-luvuille Suomen kansan koulusivistyksen alkuvuosikymmeniin. Kouluja alkaa syntyä pikkuhiljaa myös maaseudulle, aluksi tehtaan patruunoiden toimesta tuotantolaitosten läheisyyteen. Sellaisen suunnittelun saa tehtäväkseen teoksen päähenkilö, petoksen myötä maineensa tahrannut Rosa Balck.

Kirjassa tiivistyy monta Tuomiselle tärkeää asiaa: naisen asema ja itsenäisyys sekä sivistyksen merkitys yhteiskunnallisen kehityksen mahdollistajana.

”Nyt naiset ovat saavuttaneet miehet monella yhteiskuntaelämän osa-alueella. Saavuttaneet ja menneet ohikin. Oli haastavaa palata ajassa taaksepäin ja yrittää kirjoittaa uskottavaa ajankuvaa, päästä sisälle 1800-lukulaisen miehen ajatteluun.”

Opettajat tärkeitä esikuvia

Naisopettajilla on ollut suuri merkitys myös Tuomisen omassa elämässä. Hän oli serkkunsa kanssa sukunsa ensimmäisiä ylioppilaita. Lappeenrannan tyttölyseon opettajat olivat nuorelle Pirjolle esikuvia.

”He vaikuttivat ratkaisevasti persoonaani ja herättivät kiinnostuksen ja arvostuksen suomen kieleen ja yleissivistyksen kartuttamiseen.”

Kirjailijaksi Tuominen ryhtyi nelikymppisenä, kun lapset olivat kouluikäisiä ja olosuhteet siihen otolliset. Tuominen työskenteli kustannusyhtiön tiedottajana, luovien ihmisten ympäröimänä. Ajatus kirjan kirjoittamisesta oli usein mielessä.

”Kun vein liike-elämää käsittelevän romaanikäsikirjoitukseni Otavan Hannu Mäkelälle, hän ei siitä innostunut. Epäili kirjoittajan kykyjäni. Siitäkös sisuunnuin ja ajattelin, että katsotaan uudestaan kenestä tulee kirjailija. Mieheni Rauno ehdotti historiallisen romaanin kirjoittamista ja sen tein.”

80-40-60

Pirjo Tuominen täytti helmikuussa 80 vuotta. Takana on 40 vuotta kirjailijan uraa ja yli 60 kirjoitettua teosta.

Millaisia ajatuksia eletyt vuodet Tuomisessa herättävät?

”Olen miettinyt, miten elämäni on ollut pienestä kiinni. Äitini pelastui täpärästi kurkkumädältä ollessaan kaksivuotias. Isäni kuoli talvisodassa, kun olin vasta 10 kuukauden ikäinen. Oli lähellä, etten olisi syntynyt lainkaan.”

Pirjo Tuominen kunniottaa elämäänsä elämällä. Harrastaa, matkustelee ja nauttii ystävien ja läheisten seurasta.

”Tunnen olevani samanlainen kuin ennenkin, ehkä olen muuttunut vähän laiskemmaksi. Ja teen enemmän mitä huvittaa.”

Vielä kerran, Pirjo?

Opettajatar-romaani päättyy toiveikkaisiin tunnelmiin. Eri yhteiskuntaluokkien naiset rakentavat Suomea – yhdessä. Naisten välinen solidaarisuus avaa teoksessa tytöille mahdollisuuksia ponnistaa elämässään eteenpäin myös alemmista sosiaaliluokista.

Päähenkilöiden tarinat etenevät nuoruudesta keski-ikään, mutta heidän lastensa elämänpolut ovat vasta alussa. Teoksessa tytöt kiinnostuvat lääketieteestä, kuvataiteilijuudesta, opettajan ammatista, liike-elämästä.

Voisiko Opettajatar saada jatko-osan?

”Kenties, ideoita minulla riittää ja uusia aiheita putkahtaa mieleen missä liikunkin”, Pirjo Tuominen nauraa.

Rosa tunsi olevansa kuin myrskyä vastaan taisteleva purjelaiva leveine helmoineen. Hän vilkaisi kadehtien ohikulkevia miehiä yksinkertaisissa työvaatteissa. Miksi ihmeessä naisen piti varustaa itsensä metrikaupalla kangasta ja kaiken maailman röyhelöitä? Maailmaa ei totisesti valloitettu näissä vetimissä!