Lukijan kysymys: Mitä mieltä kansanedustajat ovat eläkeindeksistä?

Rollaattoreja. Kuvituskuva.

Alueviestin toimitukseen yhteyttä ottanut lukijamme haluaa tietää sastamalalaisten kansanedustajien näkemyksiä mieltään askarruttavasta aiheesta. Lukijamme muistuttaa, että tulevissa eduskuntavaaleissa on eläkeläisiä merkittävä osuus äänestäjistä. Heidän aiemmat poliittiset taustansa ovat laidasta laitaan.

”Nyt puolueiden on kiinnitettävä huomionsa niin sanottuun eläkeläisköyhyyteen. Se pahenee vuosi vuodelta jos ei tehdä muutosta eläkepolitiikkaan. Pienituloisen eläkeläisen menot ovat erillaiset kuin elinkustannusindeksin perusteina olevat laskelmat”, lukijamme sanoo.

Hänen mielestään vähimmäiseläkkeen ylittäviä eläkkeitä pitäisi korottaa palkkaindeksin perusteella.

“Eläkkeiden mediaanin (n. 1500€/kk) korotus olisi 50-50, eli puolet palkka- ja puolet elinkustanusindeksin perusteella. Eläkkeiden raippaveron alkamisen kohdalla korotus olisi 100-prosenttisesti elinkustannuksien perusteella. Eli muutos olisi suoraviivainen.”

Arto Satonen (kok.) vastaa:
”Eläkkeiden ostovoiman turvaaminen on erittäin tärkeä asia. Eläkeläisillä asuminen, ruoka, lääkkeet ja terveydenhoitomenot vievät suuremman osan tuloista kuin työssäkäyvillä. Sen vuoksi on oikeudenmukaista, että eläkeläisillä on oma indeksi, joka ottaa huomioon eläkeläisille tärkeiden asioiden hintojen muutokset.
Jos siis eläkeläisille välttämättömät menot nousevat inflaatiota nopeammin, niin silloin myös eläkkeet nousevat. Näin turvataan eläkkeiden ostovoima. Tämä järjestelmä on käytössä Ranskassa ja Belgiassa.”

Ilmari Nurminen (sd.) vastaa:
”Eläkeläisköyhyyteen on puututtava. Eläkeläisten ostovoima on vain supistunut hallituksen leikkausten takia. Olemme esittäneet 100 euron tasokorotusta kaikille alle 1400e/kk saaville. Se on välttämätön toimenpide, jolla nostetaan monia eläkeläisiä köyhyydestä. Toinen tärkeä ja nopea toimenpide on verotuksen keventäminen pienimmissä työeläkkeissä. Indeksijärjestelmää pitää myös tulevaisuudessa tarkastella, jotta eläkeläisten ostovoimaa voidaan vahvistaa.
Mielestäni euromääräiset korotukset ja indeksikorotus painotettuna pienempiin työeläkkeisiin on tärkeä tavoite. Suora prosentuaalinen korotus ei ehkäise eläkeläisköyhyyttä, koska yhden prosentin korotus 5000e:n eläkkeessä on paljon suurempi kuin 1000e:n eläkkeessä. Eläkekattoa voisi myös selvittää tulevalla kaudella, jos sillä saataisiin myös pienempiin eläkkeisiin korotuksia.”

Pertti Hakanen (kesk.) vastaa:
”Kysyjä on nostanut tärkeän asian esille, etenkin yli 75-vuotiaiden köyhyysriski on kasvanut. Tähän nivelvaiheeseen kun ihminen siirtyy eläkkeelle, tarvitaan lakisääteinen hyvinvointi-ja terveystarkastus, jossa kartoitetaan keskeiset terveysriskit ja hyvän elämän eväät eläkevuosille. Myöhemmin yli 75 ikävuodesta lähtien hänet kutsuttaisiin säännöllisin väliajoin ikäkausineuvolaan.
Kuten kuluneella vaalikaudella niin jatkossakin takuueläkkeitä tulee korottaa, viime vuosina 2017-2019 voimassa olleita kansaneläkkeiden sekä muutamien muiden etuuksien indeksitarkistusten jäädytyksiä ei tule enään tulevalla vaalikaudella jatkaa. Näillä toimilla me keskustalaiset olemme valmiita helpottamaan pienituloisen eläkeläisen arkea.”

  • avatar Nimetön

    Hepposet on kepun keinot. Takuueläkkeen saajia on vähän, ainoastaan reilut satatuhatta henkilöä. Kun kaikkiaan eläkeläisiä on 1.7 miljoonaa ihmistä. Samoin Satonen vaeltaa varjojen mailla. Ei pelkkä inflaation tarkistus riitä eläkkeitten ostovoimaan. Nurminen eniten kartalla. Siitä pitää aloittaa, että kaikille pienimpiin eläkkeisiin korotus. Siihen pitää kuitenkin pyrkiä, että eläkkeitä korotetaan kuten kysyjä ehdottaa. 50/50 hinta ja palkat.

    • avatar Nimetön

      Populisti-Illun pitääkin olla kartalla, kun kerran mummuja pyörittää pikkusormensa ympärille.
      Verot alas – eläkkeet ylös!

  • avatar Nimetön

    Sekin pitää ymmärtää ettei työeläkkeisiin ja niitten korotuksiin mene yhtään euroa valtion varoja. Mikäli korotus tehtäisiin kysyjän esittämällä tavalla. Työeläkkeet maksaa työeläkeyhtiöt. Joihin varat kerätään palkansaajilta ja työnantajilta.

  • avatar Nimetön

    Kojamo pyörittää satoja miljoonia verottomina AY.liittojen kassaan ja sitä kautta rahoittaa
    vasemmiston vaalitoimintaa. Suurin harmaantalouden porsaanreikä on juuri vähäväkisten
    hyväksikäyttöllä rikastuvat asumistukien todelliset nostajat, joiden omistuksen näkee
    Kojamon suurimmasta kymmenestä omistajasta, jotka ovat lähes kaikki ammattiliittoja.

    • avatar Nimetön

      Kojamon suurimmat omstajat ovat eläkevakuutusyhtiöt Ilmarinen (13% omistusosuus) ja Varma (12%), jotka sijoittavat eläkevakuutusmaksuja tulevien ja olevien eläkeläisten eläkkeiden maksamiseksi. Muita suuria sijoittajia ovat kaikkien pankkien sijoitusrahastot ja jokunen yksityinen säätiö, kuten Jenny ja Antti Wihurin säätiö. Ammattiliitot ovat yleensä n. 5% osuudella mukana, monilla omistus on alle prosentin. Liitoilla on velvollisuus säilyttää jäsenien rahoja tuottavasti, niitä ei saa antaa inflaation syötäväksi. Osakesijoitusten tuotto on keskimäärin 6%, josta valtio ottaa osansa verona.
      Toisin sanoen voisit lopettaa tosiasioihin perustumattoman persupropagandasi. Sinunkin pankkisi sijoittaisi tililläsi olevat varat osakkeisiin, myös Kojamoon, jos sinulla olisi rahaa pankissa. Ammattiliitot pyrkivät siihen, että jokaisella jäsenellä olisi rahaa.

      • avatar Nimetön

        Kojamosta, maan suurimmasta harmaan rahan pyörittäjästä viisi ammattiliittoa omistaa yhteensä 35%, muut ovat pienempiä omistajia. Yllä mainitut eläkeyhtiöt omistavat yhdessä 25%

        Kojamon kautta kiertävillä harmaantalouden rahoilla Suomen hoivamitoitukset saataisiin kuntoon.

      • avatar Nimetön

        10.53, sinä se vaan jaksat suoltaa tarkoitushakuisia valeitasi. Pörssiyhtiö ei voi olla harmaan rahan pyörittäjä, sitähän sitovat erittäin tarkat kirjanpitolait ja sen tilinpäätökset ovat julkisia. Harmaa raha pyörii vallan muualla, esimerkiksi listaamattomissa rakennusfirmoissa ja ulkomaista halpatyövoimaa käyttävissä palveluyrityksissä, Harmaan talouden piiriin kuulut sinäkin, jos maksat pimeästi palkkaa vaikka remontista. Mutta hyvä, että olet vihdoin tajunnut, että ammattiliitot ovat Kojamon vähemmistöosakkaita.

  • avatar Nimetön

    Eläkekorotus leikkaa muita Kelan tukia, mm. asumistukea vähävaraisilta. Lopputuloksena on, että vain osa eläkeläisistä hyötyy tuon Rinteen lupaaman nettosatasen. Tuota matematiikkaa tuskin kukaan on vielä laskenut. Häviäjiä ovat ainakin vuokralla asuvat vähätuloiset eläkeläiset.

    • avatar Nimetön

      Ei siinä mitään häviä jos samanverran leikataan mitä tulee lisää. Yhtään en tiedä asumistuesta enkä sen maksuperusteista. Mutta pitääkö väitteesi edes kutinsa? Ja kepu ehdotti korotusta pelkästään takuueläkkeisiin. Paljonko heissä on asumistuen saajia?

  • avatar Nimetön

    Toivottavasti porvarihallituksen ministerit jättivät lampun palamaan, että löytävät takaisin kotiin, vaalien jälkeen. Arkiaskareisiin!

  • avatar Nimetön

    Mielestäni työeläkkeet pitäisi maksaa bruttona ilman verotusta. Vetoan siihen, kun perintöjä vaaditaan vapaaksi veroista. Perusteluna se, että niistä on vero jo kerran maksettu. Mutta onhan näistäkin tuloista vero maksettu, joilla rahoitetaan eläkkeet. Lisäksi eläkekassojen sijoitustuotoista maksetaan vero. Jos perintövero pois, silloin myös työeläkkeet verottomiksi!

    • avatar Nimetön

      Onpa mielenkiintoinen näkökulma. Aikakautena jolloin suuria monimiljoonikkojen perintöjä pitäisi antaa jälkikasvulle pelkällä kiitoskaupalla. Miten vaikka uusi yrittäjä pärjää kilpailussa näille monimiljonäärien perillisille, jotka jatkavat yritystä ilman velkoja. Jääkö yritystoiminta joidenkin miljardöörisukujen temmellyskenttä. Kartellit pyörittää Suomea. Sitten kerrotaan huonoa satua, että kaikilla on samanlaiset mahdollisuus menestyä. Pitää vaan yrittää kovemmin.

  • avatar Nimetön

    Silloin kun Sipilä ja Orpo yhdessä vielä hekottivat selkäkeikkanauruja ja kehuivat, miten hyvin ovat kansantaloutta hoitaneet. Nyt kuiten valtiovarainministeriö ynnäsi, että valtiontalous on 4 Miljardia pakkasella. Siis neljätuhatta miljoonaa euroa. So, so, poijaat. Tuollaisen perinnön jätitte seuraavalle hallitukselle. Vastuutonta vatulointia ja jakovaran väärinkäyttöä. Olisitte vielä enemmän helpottanut monimiljönäärien verohelpotuksia. Ja olisiko pitänyt enemmän vaan leikata koulutuksesta ja työntekijöiden lomarahoista. Ei riittänyt myöskään eläkeläisten indeksijäädytykset. Että 4 Miljardia alijäämää, siis hyvän nousukauden aikana! Mitä tuhoa olisivat ollenkaan saaneet aikaiseksi, jos vientiteollisuus ei olisi vetänyt Suomea tolpilleen. Voihan Sipilä ja Orpo, minkä teitte. Hävetkää!

    • avatar Nimetön

      Antakaa Rinteen hoitaa Suomen talous kuntoon. Ensin lihavero, sitten maitovero. Sen jälkeen ehkä leipävero.
      Valtion kassa tykkää. Ei välttämättä kylläkään enää lapsiperheet ja vanhukset.
      SDP – käsi toisten taskuilla jo yli sata vuotta.

  • avatar Nimetön

    Uuusia työpaikkoja syntyi 140 tuhatta, joten kannattaa numeroa piirtäessä tämä muistaa.

    • avatar Nimetön

      “Hätkähdyttävä tulos: Lähes 500 000 suomalaista tekee ilmaista työtä.” Sitten vielä erilaiset pätkä,- silppu- nollatunti ym. työt. Ei ihme että lapsiakaan enää synny..

  • avatar Nimetön

    Yksikään työntekijä Suomessa ei tee työtä ilmaseksi, jopa vaalityötä vasenlaita tekee palkalla.
    Paljon on toisaalta työntekijöitä, joiden palkka joudutaan repimään muiden työntekijöiden ja yrittäjien selkänahasta.

    • avatar Nimetön

      Sittenhän Suomesta on työttömyys kitketty pois. Siis se vähä mitä Sipilän hallitus ei ehtinyt, vaikka hinasi työllisyyden yli 73%:iin.
      Loput nimittäin voivat tehdä töitä vasurien vaalikampanjassa. Palkka juoksee.

  • avatar Nimetön

    Sipilä joutui jättään pääministerin hommansa, koska häntä ei oltu tyyppihyväksytty tehtäväänsä. Sipilä olettaa, että työntekijöillä ei ole mitään oikeuksia, eikä sananvaltaa, itseään koskeviin kysymyksiin. Jotkut näkevät jopa sellaista unta, että persujen nousu takaisi porvarihallituksen jatkamisen. Nyt persuja johtaisi Halla-aho ja Sipilä sekä Orpo mukana.

  • avatar Nimetön

    Tämä hallitus on syvältä perseestä köyhiltä ja pinenistä eläkkeistä vievät loputkin tarviiko toistua vuoden 1918 tapahtuma ??

  • avatar Nimetön

    Parhaiten Suomen suunta ilmenee siitä kun syntyvyys laskee jatkuvasti. Mutta siitä voi ainakin jonkunverran syyttää markkinataloutta. Lähinnä sen hetkisyyttä. Ihmisille tarjotaan jotain muutaman kuukauden kestäviä töitä. Ei mitään pysyvää, jonka varaan rakentaa perhetulevaisuutta. Markkinatalous syö lapsensa. Toisaalta on sama, onko meitä tulevaisuudessa ainoastaan neljä miljoonaa. Paremmin riittää päivähoitopaikka ja opiskelutilat. Jatkuva kasvu ei ole mikään ihanne. Ja maahanmuutto ei ole ratkaisu mihinkään ongelmaan. Ruotsi sen todistaa. Mutta en äänestä persuja.

    • avatar Nimetön

      En minäkään äänestä persuja. Meillä menee minun ja muijan äänet Keskustalle.
      Loistavaa työllisyyden hoitoa!

  • avatar Nimetön

    Porvarihallitukselle olisi pitänyt rätkäistä 90 päivän karenssi, kun itse sanoutui irti työpaikastaan. Lisäksi palkansaajat saavat yhtäpitkän karenssin myös silloin kun työnantaja irtisanoo. Mutta Orpo ja Sipilä käyttäytyvät kuin koiranulkoiluttaja, joka ei mitenkään reagoi siihen kun koira kakkii nurmikolle. Katsotaan ihan muualle ja näytellään viatonta.

    • avatar Nimetön

      Tähän asti vihervasurit ovat huutaneet kurkku suorana, että hallituksen pitäisi erota.
      No nyt kun erosi, niin nalkutetaan, että miksi erosi. Tämä on tyypillistä vasurien tuuliviiripolitiikkaa. Kun järki ei riitä omaan ajatteluun, niin on otettu käyttöön ‘kaikessa aina eri mieltä’-politiikka. Jäljet näkyvät, eikä ole kaunista katseltavaa.
      SDP:n kannatus on pudonnut lyhyessä ajassa reilun prosentin ja lasku jatkuu. Rinteen liha- ja maitoverot alkavat purra.
      Samoin SDP:n puoluejohdon valehtelu Rinteen sairaslomasta ei ainakaan imartele ikuista vilppipuoluetta.

      • avatar Nimetön

        Toivottavasti kaikki työttömät aktivoituu äänestään mielummin ennakkoon ja viimeistään vaalipäivänä. Koska aktiivimalli ei pysty mitenkään kohteleen ihmisiä yhdenvertaisesti. Asia joka on suomalaisten perusoikeuskysymys. Suomessa ei tule koskaan menestyyn sellainen hallitus, joka laittaa kansalaiset kulkeen sivuovesta!

      • avatar Nimetön

        Olen samaa mieltä. Rinne on jo hamuilemassa sivuoven kahvaa ja yrittää tunkea väkeä sinne.

        Sipilän hallituksen työllisyystavoite oli 72%, joka toteutui ja ylittyi reilusti.
        Mikähän muu hallitus on pystynyt samaan. Tämä kannattaa työttömien muistaa äänestyskopissa.

      • avatar Nimetön

        Hallituksen työllisystavoite oli tuo. Jonka sitten toteutti yritykset. Koska vientiteollisuuden tulppa poistui, eli markkinatalouden itselleen rakentama loukku.

  • avatar Nimetön

    Tuossa työllistämisessä tämä ero puolueiden välillä onkin.
    Vihervasemmisto työllistäisi julkisia menoja kasvattamalla, jopa perustulolla tukea sohvaperunoita.
    Sipilän hallitus työllisti yritysten toimintamahdollisuuksien kasvattamisella, “jonka sitten toteutti yritykset”, eli työpaikkojen luomisen, kuten 11:53 totesi.
    Samalla pieni- ja keskituloisten verotusta vähennettiin, sekä takuueläkettä ja vähimmäispäivärahoja korotettiin. Näin ostovoima kasvoi, piristäen kulutusta myös pienituloisilla.

    • avatar Nimetön

      Hallitus siinä hirmuisen himmelin meinasi pykätä pystyyn maakuntamalliaan tyrkyttäen. Siinä sitä olisi byrokratian hirmuhallinto paukuttellut henskeleitään. Olisivat tainneet Ruotsissakin lyödä maihin kun pelästyivät, että Suomesta tykillä ammutaan. Siinä sitä julkisen talouden väärinkäyttöä. Hallituksen toimet työllisyyden parantamiseksi kulminoituu siihen, kun työministeri Lindström mursi työttömän leivän, ja laittoi puolikkaan omaan povitaskuun. Soinin “enkelit”!

  • avatar Nimetön

    Sipilän porukka ylpeilee, että valtiontalous muka kunnossa. Ja katin kontit. Tappoivat lypsävänlehmän. Myivät Nesteen osakkeita lähes miljardin arvosta. Ja lyhensivät kertaluonteisesti valtionvelkaa lähes samanverra. Tuohon nyt pystyy kuka tomppeli tahansa. Nyt valtio saa vähemmän osinkotuloja! Eli velkaantuminen jatkuu. Myös kotitaloudet velkaantuvat entistä enemmän hallituksen ryöstökapitalismin johdoasta. Ei porvarit osaa hoitaa valtiontaloutta. Jättävät kurjan perinnön!

    • avatar Nimetön

      Suomi saa valtionvelkaa lähes nolla korolla. Siksikin Nesteen osakkeitten myynti on ihan järjetön hullun tölmäys. Pelkästään opiskelijoitten velkataakka on nyt noussut 4 miljardiin. Kotitalouksien ja yritysten velat on reippaasti yli 200 miljardia. Velkaa siirretään valtion leveiltä hartioilta yksityisten ihmisten taakaksi. Häijyä ja moraalitonta politiikkaa!

  • avatar Nimetön

    Syntyneet 140 tuhatta työpaikkaa kertoo onnistuneesta politiikasta. Työllisyyden edelleen
    parantaminen on ainoa oikea keino pysyvään talouden parantamiseen.
    Antti Rinteen liha-veroilla, Pätkä-Pekan hakkuiden vähentämisellä, eikä Li Anderssonin
    veronkorotuksilla työllisyys, sekä talous lähtee jyrkkään laskuun.

    • avatar Nimetön

      Markkinatalous korjaa omia virheitään kun on työllistänyt ihmisiä. Jonkun ne työtkin on tehtävä kun herrat ovat golfkentällä harrastamassa. Ainakin jotain pätkätöitä tyrkytetään. Ei niitten varaan voi palkansaaja tulevaisuutta rakentaa. Ei saa asuntolainaa, eikä voi kuvitellakkan lasten saamista. Heikkoo työllistämistä tuollainen vempulointi, ihmisten elämällä.

      • avatar Nimetön

        Työllistä itsesi 16:21, jos omaat ammattitaidon johonkin työhön. Oletko koskaan ajatellut,
        että saatat kuulua porukkaan, josta koituu pelkkää harmia työnantajalle, sekä
        työkavereillesi, joiden työpanoksesta sinunkin palkkasi maksetaan.

      • avatar Nimetön

        Asioita voi arvioida hiukan laajemmasta näkökulmasta. Eikä pelkästään pälyillä maailmaa oman mehupillin lävitse.

  • avatar Nimetön

    Aika hulvatonta on työelämä jos palkanmaksukin on työstä, vapaaehtoista työnantajille. Ainakin Helsigissä jotkut ravintolat ovat tälläiseen päätyneet. Mahtaako oikeisto ottaa tästä vaaliteeman itselleen, ja voittaa eduskuntavaalit? Palkanmaksu alas ja pörssikurssit ylös!

    • avatar Nimetön

      Höpöhöpö juttuja. Luuletko, että joku uskoo tuollaista jargonia.
      Tuota sanotaan valeuutisoinniksi.

      • avatar Nimetön

        Koita seurata myös oikeita uutisia. Helsingissä jotkut ravintolayrittäjät tekivät noin. Siellä jopa työntekijät joutuivat maksaan, että pääsivät töihin. Ihan Ylen pääuutisissa oli tämä toissapäivänä. Nythän kokoomus ja kuiskaajat yrittävät romuttaa yleissitovuuden palkanmaksussa. Siitä se riemu repee. Mutta keille?

      • avatar Nimetön

        Eihän tuossa ole mitään epäselvää. Laitonta toimintaa.
        Ei sillä ole mitään tekemistä yleissitovuuden kanssa.
        Kyseessä yksittäiset työnantajat.
        Minä voin esittää useita esimerkkejä työntekijöiden väärinkäytöksistä.
        Miksi et niistä ole huolissasi?

  • avatar Nimetön

    Helsinki on Vihreitten ja Kokoomuksen valtakuntaa, eikä vapaavuorelaisuuden toivoisi leviävän koko maahan.
    Tamä 140 tuhatta työpaikkaa, jonka Sipilän hallitus on koko maahan luonut on valtava suoritus.
    Tyollisyys on ainoa keino turvata hyvinvointi.

    • avatar Nimetön

      missä on ne 140000 työpaikkaa,muutakun sipilän puheissa,itse oon ollu työllistettyjen listalla jo 7kk ja työ paikalla oon ollut tasan 22h,,,,,,,,,,,,,,ja muuten persut meni jo heittämällä sipilän ohitte

      • avatar Nimetön

        Työpaikkoja löytyy runsaasti Lounais-Suomesta ja Satakunnasta. Mikä olet
        ammatiltasi, kun on näin vaikeaa työllistyä? Minun työurani on kestänyt 53 vuotta ja työt jatkuvat edelleen, eikä päivääkään työttömänä.

      • avatar Nimetön

        20:52 He, he. Minä olen ollut 53 vuotta työttömänä ja työttömyys jatkuu edelleen, enkä päivääkään töissä! He, he, on teillä klopit jutut!

      • avatar Nimetön

        Erään yrittäjän elämää olen seurannut. Täytettyään 83 vuotta alkoi hieman
        työtä vähentämään.
        Eipä kannattaisi näitä työn sankareita klopitella.

  • avatar Nimetön

    pikkupoika sanoo et eläkkeitä on leikattu,hakanen sanoo et eläkkeitä on nostettu,satosen kommenttia en viitti edes lukee

  • avatar Nimetön

    20.52 lääkärin ja hoitajan titteliä ei löydy mutta kaikki muu käy,mihinkä tuun tiistai aamuna töihin

    • avatar Nimetön

      Sinähän sitten olet kaikkitöinen, kuin kalso kirves 21:11, ehkä siksi, sitä työtä ei ole löytynyt.
      Siitä huolimatta, suunta työnhakuun tuonne Lounais.Suomeen, tai Satakuntaan.

Kommentointi ei ole käytössä.