Pylsy: “Onko maaseutu ei mitään vai aarre?”

Onko maaseutu ”ei mitään” vai aarre?

Kaikki Suomen kunnat ja kylät ovat omalla tavallaan ainutlaatuisia.
On suuri haaste säilyttää historiaa ja kulttuuria maailmassa, jossa hektisyys ja globaalius on vallalla oleva trendi. Toki kansallisen kulttuurin käsityksen on muututtava aikojen saatossa, mutta kulttuurihistorian säilyttäminen esimerkiksi rakennuksissa, tarinoissa, teksteissä, kuvissa ja ympäristöissä on tärkeää. Se muistuttaa meitä menneestä ja luo turvaa pysyvyydellään. Huomisessa on kuitenkin aina mukana enemmän menneisyyttä kuin tulevaisuutta.

Suomalaisuudessa ja tavassamme toimia on paljon sellaisia hienoja arvoja ja piirteitä, joiden soisi säilyvän jatkossakin. Niitä on muun muassa suomalainen sisu, rehellisyys ja ahkeruus.
Kulttuuri-identiteettiä voisi verrata ihmisen persoonaan. Sellainen ihminen ja kansakunta, joka on sovussa itsensä kanssa, on viehättävämpi ja elinvoimaisempi, kuin sellainen, joka etsii itseään ja esittää jotain muuta paetakseen totuutta.

Monesti kuulee sanottavan: ”ettei maaseudulla ole mitään”. Monet ovat rasiintuneita hektisestä elämästä ja siitä, että joka puolella on melua. Vaihtoehtojakin on runsaasti, menee sitten kauppaan, ottamaan vakuutusta tai pesettämään auton. Kunnat, yritykset ja yhteisöt kysyvät mielipidettämme. Puhelin, sähköposti ja sosiaalinen media muistuttavat meitä parisuhteesta tekniikan kanssa. Koko ajan tulee lisää koneita, jotka kertovat meille itsellemme mitä meille kuuluu. On unohdettu, että ihminen itse tietää parhaiten mitä hänelle kuuluu. Unohdammeko kysyä sitä itseltämme?

Palataan edelliseen tokaisuun: ”maaseudulla ei ole mitään”. Entä jos juuri siinä, että näkee mitä kaikkea se ”ei mitään” oikeasti on, on ratkaisu? Onko tällöin löytänyt myös jotain itsestään? Kyky nähdä syntyy vasta sen jälkeen, kun on ensin löytänyt ja hyväksynyt itsensä.
Meidän ”ei mitään” tulee olemaan tulevaisuudessa luksusta. Se on nytkin luksusta niille, jotka sen pystyvät näkemään.

Maaseutu on myös nuoriin liittyvissä tutkimuksissa (mm. Turun tulevaisuuden tutkimuskeskuksen nuorten unelmiin liittyvät tutkimukset) todettu paljon mielekkäämmäksi ja vetovoimaisemmaksi paikaksi kuin mitä nykypolitiikka ja kaavoitus antaa ymmärtää.

Olen saanut työssäni Sastamalan kaupungin maaseutujohtajana organisoida Wanhat talot -tapahtumaa. Tapahtuma on todella suosittu, sillä Sastamalassa vanhoissa taloissa kiertelee yhden päivän aikana yli 20 000 ihmistä. Tämä on parhaimmillaan sekä kulttuurimme säilyttämistä ja siirtämistä, että paikallisten yrittäjien tukemista. Tapahtuma vahvistaa matkailua ja kunnan mainetta ja imagoa. Parasta on se, että kohteet ovat paikallisia ja aitoja. Mukanaolijat tekevät kulttuurillisesti todella hienon teon avaamalla ovensa vierailijoille.

Kesäisin Maisemakahvila-yrittäjänä olen huomannut kuinka historia, tarinat ja kulttuuri voi olla mitä parhainta liiketoimintaa ja matkailuvaltti.
Pirkanmaalla on paljon kulttuurin eteen uurastavia – suurin osa vapaaehtoisia. Annetaan tälle työlle arvoa.
Me kerromme maaseudun tarinaa ja näytämme sen tulevaisuuden suunnan.

Katariina Pylsy, Hämeenkyrö
kansanedustajaehdokas, Keskusta
maatalous- ja metsätieteiden maisteri, maaseutujohtaja, yrittäjä, luomuviljelijä

  • avatar Nimetön

    Alueviesti,

    eikö jo voisi alkaa vaalikaranteeni?

    Viikon Pylsy kyllä luuraa muutenkin pyytämättä ja yllättäen

    Vastaa
  • avatar Nimetön

    Hieno kirjoitus, kun oikein ajatuksen kanssa lukee.
    Katariina Pylsy kertaheitolla eduskuntaan. Siis numero 152.

    Vastaa
    • avatar Life's Good

      “Käyn ahonlaitaa, minä ilman paitaa” . Joo kyllä, mutta ei. Ei Suomella ole varaa pitää koko maata asuttuna ja tasapuolisena. Eikä kaikkia maatiloja. Kustannustehokas suurtila kuten muuallakin Euroopassa ja Skandinaviassa.

      Vastaa
  • avatar Nimetön

    En ota kantaa puolueeseen, enkä ehdokkaaseen muuten, mutta viisas lause oli: “Huomisessa on kuitenkin aina mukana enemmän menneisyyttä, kuin tulevaisuutta”. Tämän lauseen soisi sisäistävän sen osan kansaa, joka väheksyy kaikkea hiljaista tietoa, “turhentaa” kaiken entisen ja on tietävinään kaiken kokemusta syrjien.
    Toinen lause, joka on totta: ” Meidän “ei mitään” tulee olemaan tulevaisuudessa luksusta”.

    Vastaa
  • avatar Nimetön

    “Kesäisin Maisemakahvila-yrittäjänä olen huomannut kuinka historia, tarinat ja kulttuuri voi olla mitä parhainta liiketoimintaa …”

    Tähän olisi kiva kuulla Maisemakahvilan liikevaihto- ja liikevoittolukemat? Jos kyseessä on mitä parhain liiketoiminta, niin oletettavasti liikevaihto liikkuu ainakin miljoonissa ja liikevoittoprosentti on yli 30?

    Vastaa
  • avatar Nimetön

    Pylsy vie Hakasen ja Satosen ääniä senverran etteivät pääse eduskuntaan. Pylsy itse jää myös marginaaliin, karhunpalvelus Sastamalalle. Ilmari on ainoa joka pääsee.

    Vastaa
    • avatar Nimetön

      ^^Pylsy vie Hakasen ja Satosen ääniä senverran etteivät pääse eduskuntaan. Pylsy itse jää myös marginaaliin, karhunpalvelus Sastamalalle. Ilmari on ainoa joka pääsee.^^^^

      Tasan näin käy.

      Ja jos ihmeitä tapahtuu voi vielä mennä läpi yllätys perussuomalainen

      Vastaa
  • avatar Nimetön

    “Se muistuttaa meitä menneestä ja luo turvaa pysyvyydellään.” Menneisyys ja “vanhat” tapahtumat kiehtovat +50 ikäisiä, niillä ei pitemmänpäälle Sastamalaa pidetä pystyssä. Nuoret ottavat jalat allensa entistä nopeammin ja syntyvyys laskee. Pylsy on menneen ajan sanansaattaja.

    Vastaa
    • avatar Nimetön

      Kun sanoo niinkin voimakkaasti, ettei vastikkeetonta sosiaalitukea pidä hyväksyä missän muodossa, niin miten se sitten istuu naaseudun arvoihin. Käsittääkseni maaseutukin saa ns. pinta-alatukiaisia yms. Kovaa kantaa keskustalaiselta ehdokkaalta, mikä varmasti vaikutti äänisaaliiseen.

      Vastaa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>