Kyläkierroksella Sastamalassa: Jo puoli päivää Etelä-Tyrväällä tarjoaa yllätyksiä ja uusia kokemuksia

Perimätieto ei kerro milloin ensimmäinen mylly on Pesurinkoskeen rakennettu, mutta vastaavat Etelä-Suomen koskien myllyt ovat aloittaneet toimintansa jo 1500-luvulla. Kuvan myllyrakennus on 1800-luvun loppupuolelta.

Kun Sastamalan Oppaat kevään korvalla markkinoivat yhdessä kaupungin Kulttuuripalveluiden kanssa järjestettäviä kotiseuturetkiä, olin hieman epäileväinen. Etteivät vain liikoja lupailleet, kun sanoivat retkien pitävän sisällään yllättäviä asioita ja tarjoavan uusia näkövinkkeleitä tuttuihinkin ympäristöihin.

Vaikka tuskin Sastamalan joka kolkka paikkakunnalla ikänsä asuneillekaan selvää pässinlihaa on, sillä kunta on maantieteellisesti niin laaja. Vammalalaisena uudisasukkaana minun ei tarvinnut mennä kuin Kämmäkän seutuville yllättyäkseni. Muutama viikko sitten, helteisen torstaipäivän aamuna nousin bussin kyytiin Vammalan linja-autoasemalta.

Meitä on lähes täysi lastillinen monen ikäistä matkustajaa. Osa eläkeikäisiä, osa nuorempia, muutamat kertoivat lähteneensä silkasta uteliaisuudesta lähimatkalle eli kesälomareissulle Etelä-Tyrvään kyläkierrokselle.

Joku tuumailee, että lähelle on vaikea nähdä. Likinäköisyys yhdistettynä tyrvääläiseen vähättelyyn ei ole omiaan nostattamaan paikkakunnan imagoa. Onneksi oppaat ovat asiastaan innostuneita, ja innostus tarttuu. Ennen kuin linja-auto on ehtinyt Puistokatua pitkin Tuomiston liikenneympyrään, olen jo kuullut Leena Myllyniemen ja Jani Hanhijärven toimesta rautakautisista Lieko- ja Rautaveden rantojen kylistä ja muinaisista hautalöydöistä. Myös Marttilassa asutus on ikivanhaa perua.

Enpä ole tullut ajatelleeksi sitäkään, miten suuri vaikutus Tyrvään kaksitornisen rakentamisella on ollut keskustan alueen asutuksen muodostumiseen nykyisille sijoilleen. Ennen kirkkoa menoa ja meininkiä oli enemmän Kallialan suunnalla.

Kosken paremmin kuulee kuin näkee.

Huristelemme Roismalan vanhojen viljelysmaiden lomitse Rudolf Koivun tietä. Ohitamme maankuulun kansanparantaja Amanda Jokisen eli Tyrvään Mantan entiset asuinsijat ja lähestymme kuvataiteilija Rudolf Koivun lapsuuden maisemia.

Pysähdymme lähelle Tyrväänkyläntien risteystä. Lähellä kohisee koski. Ylistenjärvi laskee vetensä noin kymmenen kilometrin matkalla Pesurinojaa myöten Kokemäenjokeen. Pesurinkoski putoaa noin 13 metrin matkan. Se on komea näky, jota katselisi kauemminkin ja hieman lähempää kuin nyt on mahdollista koskeen keikahtamatta tehdä.

Kosken partaalle joskus rakennettu puinen tasanne on niin huonossa kunnossa, että laudoituksesta menee jalka läpi, kun yritän kurottaa kamerallani edes jonkinlaista kuvaa. Säpäleinä on myös Pesurinojan joskus ylittänyt silta.

Myllyrakennus on sentään kunnossa. Siitä ovat kyläläiset pitäneet huolen. On ollut useita talkoita, ja 2000-luvulla Museovirasto on rahoittanut kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen entisöintiä.

Pesurinkosken mylly on niin sanottu ylävesiratasmylly.

Oppaamme mukaan mylly on niin sanottu ylävesiratasmylly. Rattaan halkaisija oli viisi metriä, leveys noin puolitoista metriä ja myllyssä on neljä jauho- ja yksi ryynikivipari. Vesi johdettiin rattaaseen vesiruuhta myöten yläkautta.

Kalle Pesuri rakensi poikansa kanssa myllyrakennuksen vuosina 1888–1889. Mylläreinä ovat toimineet myös Ville Mäkinen, Vilho Tuomisto, Urho Rantanen ja Yrjö Rantanen. Mylly jauhoi aina 1960-luvun loppupuolelle saakka, jolloin maatiloilla otettiin käyttöön niin sanotut vasaramyllyt.

”Tiedättekös miten Rudolf Koivu liittyy tähän myllyyn? Mummunsa kuoltua hän muutti asumaan tätinsä luo Pesurin torppaan”, kertoo Leena Myllyniemi.

Pesurinojan ylittävälle sillalle ei ole menemistä.

Matkamme jatkuu. Tie muuttuu Koivulantieksi, ohitamme taitelija Koivun mummulan, ja Tapiolan kyläyhdistyksen aktiiveihin lukeutuva Jani Hanhijärvi kannustaa vierailemaan eväiden kera Taipaleenvuoren laavulla. Käännymme Kämmäkäntielle. Minulle suositellaan visiittiä Kämmäkän uimarannalle, kylätalokin on poikkeamisen arvoinen.

Bussimme seuraava pysäkki on kuitenkin Impolan kasvitilalla. Tila on ollut saman suvun hallussa jo 1800-luvun lopulta lähtien, ja nykyinen yrittäjä Kaarlo Impola on järjestyksessä neljäs isäntä. Aivan erityisen siitä tekee se, että Impolat ovat hamppuviljelyn uraauurtavia toimijoita maassamme.

Päätuotantokasvi on öljyhamppu-Finola, josta Impolat ovat jalostaneet niin hamppuöljyä, hamppurouhetta kuin kosmetiikkaakin.

Kaarlo valistaa meitä hampunviljelystä, kyseessä on muinainen hyötykasvi, jota Suomessakin viljeltiin tiettävästi jo kivikaudella. 1800-luvun alussa sitä viljeltiin miltei koko maan alueella.

”Öljyhampun siemenet ovat ravintoarvoiltaan priimaa ja niillä on terveysvaikutuksia, kuituhampusta taas on iät ajat valmistettu esimerkiksi vaatteita ja köysiä.”

Kaarlo Impola kertoi öljyhampusta monipuolisena hyötykasvina, jonka viljelyllä on Suomessakin pitkät perinteet. Vuosikymmenten tauon jälkeen sen viljelyalat ovat viime aikoina kasvaneet. Joidenkin hamppulajikkeiden päihkäyttö lienee mustannut kasvin mainetta.

Miten Impolat itse nauttivat hamppunsa?

”Meillä syödään paljon hamppu-mysliä ja -kaurapuuroa, rouhetta ja siemeniä sopii myös laittaa smoothien sekaan. Karkkihampaan kolotukseen käy hamppusuklaa”, Kaarlo vinkkaa.

Impolan tuotteita tovin tutkittuamme, minun täytyy jättää reissu kesken ja kiirehtiä kollegan kyydillä toimistolle. Jään miettimään: Jos puoli päivää Etelä-Tyrväällä sisälsi jo näin paljon kiinnostavia asioita, mitä kokonainen päivä olisikaan tarjonnut?

Kotiseuturetkistä ehtii vielä ilmoittautua kahdelle mukaan: Jaatsilta ex-librikseen (15.8.) ja Rautaveden kierros (22.8.).

Myös Kämmäkän kylätalo on poikkeamisen arvoinen kohde.