”Miksi oma maakunta näivetetään?” – Satakunnan seutulippujen myynnin päättyminen harmittaa huittislaisia

Porissa opiskeleva Virva Silvennoinen on käyttänyt Satakunnan seutulippua aktiivisesti.

Satakunnan seutulipun myynti huittislaisille päättyi 31. heinäkuuta. Jo ostetut liput kelpaavat niiden voimassaolon ajan, mutta uusia ei voi ostaa eikä olemassa olevia enää ladata. Taustalla vaikuttaa uusi liikennepalvelulaki, jonka myötä linja-autoliikenne muuttuu markkinaehtoiseksi. Sen tulisi toimia asiakastuloilla eikä julkisella tuella, jota seutuliput tähän mennessä ovat kunnilta saaneet.

Vanhan lain mukaiset siirtymäkauden liikennöintisopimukset päättyvät viimeistään kuluvan vuoden lopussa. Huittinen on tiettävästi Satakunnan ainoa kunta, joka on irtisanonut seutulippusopimuksensa jo ennen vuodenvaihdetta.

Seutulipun käyttäjät ovat olleet muutoksesta ihmeissään. Huittisissa asuva Virva Silvennoinen on kulkenut opintojensa vuoksi linja-autolla Poriin kolmen vuoden ajan. Maisemantutkimuksen maisterivaiheen opiskelija on käyttänyt Satakunnan seutulippua aktiivisesti.

”90 euron kuukausimaksulla on saanut kulkea rajattomasti paitsi luennoilla myös muualla Satakunnassa ja Sastamalassa, joka myös kuului seutulippualueeseen. En omista ajokorttia enkä autoa, joten seutulippu on ollut ihan huippu keksintö.”

Kertaliput iso lovi opiskelijatalouteen

Silvennoinen hämmästelee tapaa, jolla lippujen myynnin päättymistä on Huittisten kaupungin toimesta piiloteltu.

”Jos kaupungilla on ollut kolmen kuukauden irtisanomisaika, on sopimus päätetty jo huhtikuussa. Miksei kukaan ole tiedottanut asiasta aiemmin? Nyt moni seutulipun käyttäjä on jätetty tyhjän päälle.”

Silvennoinen kertoo seutulipusta luopumisen tekevän ison loven hänen opiskelijatalouteensa. Vaikka luentoja Turun yliopiston Porin yliopistokeskuksessa ei joka päivä olekaan, syö kertalippujen ostaminen hänen viikkobudjetistaan useamman kympin.

”Pelkästään syyskuun alussa, yhdeksänä päivänä, matkoihin on mennyt 80 euroa. Vaikka kertalipusta saakin opiskelija-alennuksen, jää maksettavaa silti.”

Kilpailutuksesta ratkaisu?

Lakimuutoksesta huolimatta kaupungit voivat harkintansa mukaan osallistua toimivaltaisen viranomaisen eli ELYn järjestämän liikenteen tukemiseen. Esimerkiksi Huittisten ja Tampereen välillä kilpailutettiin ELY-keskuksen toimesta reitti, jolle myydään nyt työmatkalippuja.

Virva Silvennoinen toivoo, että kilpailutus voisi olla ratkaisu myös Porin suuntaan kulkemiseen.

”Kalliit kertaliput eivät kannusta käyttämään julkista liikennettä. Ilmastonmuutos on kuuma peruna maailmanlaajuisesti, mutta tällä päätöksellä tuntuu kuin Huittinen ottaisi asiassa takapakkia. Sekin mietityttää, miksei omaa maakuntaa tueta, vaan juuri Porin suunta näivetetään.”

Tiedotus puutteellista

Huittisten sivistysjohtaja Eija Mattila myöntää, että viestintä seutulippujen myynnin päättymisestä on ollut puutteellista.

”Oletimme, että Matkahuolto lipputuotteen myyjänä olisi informoinut asiakkaitaan asiasta. Tässä olisimme voineet tehdä Matkahuollon kanssa parempaa yhteistyötä.”

Seutulippuasiassa Mattila kertoo kaupungin konsultoineen Varsinais-Suomen ELY-keskusta ja päätyneensä sen pohjalta sopimuksen irtisanomiseen elokuun alusta alkaen.

”Näin ovat jo aika monet kunnat Suomessa toimineet.”

Mattila ei ota kantaa siihen, voisiko yhdessä ELYn kanssa löytyä ratkaisu myös Porin suuntaan kulkemiseen. Huittisten ja Tampereen välille kilpailutetulla reitillä kustannuksiin osallistuvat Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten lisäksi Huittisten sekä Sastamalan kaupungit.

”Mahdollisista uusista tukimuodoista tulee keskustella yhdessä muiden kuntien ja ELY-keskusten kanssa.”