Kun Tyrvään punatiilinen ja kaksitorninen uljas kirkko valmistui Vammaskosken rannalle 1855, niin esteettömästä kulkemisesta ei puhuttu mitään. Tuskinpa kirkon suunnitellut arkkitehti P.J. Gylich edes tunnisti esteettömyyden käsitettä. Olisi varmaan pitänyt, jotta jo rakennusvaiheessa olisi tehty kirkon alttarille vievä jonkinlainen pyörätuoliluiska.

Tyrvään kirkkoon pääsee kyllä sisälle kohtuudella pyörätuolilla. Sen sijaan alttarille ei pääse. Syynä on luiskan uupuminen. Edes siirrettävää ja kevytrakenteista luiskaa ei ilmeisesti ole. Syynä on kait se, että Museovirasto ei luiskia hyväksy. Kummallista sinänsä tässä esteettömäksi pyrkivässä yhteiskunnassa. Kyllähän esteettömyyden pitäisi koskea kirkkojakin.

Eppäillä soppii, että Jumala katselisi suopeasti luiskia, joita pitkin pyörätuolilla liikkuvat pääsevät Herran ehtoolliselle, tai hyvästelemään rakkaansa arkun viereen. Voiko Museovirasto tämän tosiaan estää?

Virasto kuitenkin hyväksyy sähköt, hälytysjärjestelmät ja äänentoistolaitteet esimerkiksi Tyrvään kirkkoon, joka valmistui 22 vuotta aiemmin kuin sähkövalon tuottamista kokeiltiin VR:n konepajalla Helsingissä. Koskahan virasto määrää, että on palattava kynttilöiden aikaan. On ymmärrettävää, että keskiajalla rakennettuja kirkkoja ei saa muuttaa. Mutta niissähän harvemmin pidetään palveluksia. Tyrvään kirkossa palveluksia ja toimituksia on paljon. Kun asukkaat ikääntyvät, niin tarve luiskalle kasvaa.

Jos luiskan puuttuminen todella johtuu Museovirastosta, niin viraston pitää katsoa peiliin. Ennen katsomisen tulosta voisi virastolle viitata kintaalla. Siirrettävän luiskan saattaminen kirkkoon on tuskin suurin murhe virastolla. Riski kannattaa ottaa.