Sastamalan torin joulukuusi on myös heijastinpuu

Perjantaina puolilta päivin torin joulukuusen alaoksilla välkkyivät heijastimet. Kuva: Minna Isotalo.

Sastamalan keskustan torin joulukuusi on myös heijastinpuu. Ensimmäiset heijastimet ilmaantuvat kuuseen tänään perjantaina 22. marraskuuta.

Aloite heijastinpuusta tuli Sylvään koulun rehtorilta Jari Anderssonilta ja joulukuusi valikoitui sopivaksi puuksi.

”Sen alaoksat ovat tarpeeksi alhaalla ja se on keskeisellä paikalla”, toteaa kaupungin viestintäpäällikkö Johanna Kurkikangas.

Heijastinten ripustamiseen on valjastettu kaupungin työntekijöiden lapsia.

”Tänään vietetään valtakunnallista Lapsi mukaan töihin -päivää ja mietimme, että heijastinten kuuseen ripustaminen voisi olla kivaa hommaa työpäivään osallistuville lapsille”, Kurkikangas sanoo.

Joulukuuseen ripustetaan kaupungin toimesta noin parisataa Sastamalan 10-juhlavuoden heijastinta. Ideana on, että heijastinta tarvitseva voi napata sellaisen mukaansa, mutta puuhun voi tuoda myös omia ylimääräisiä heijastimiaan.

  • Mullikuhnuri

    Kaunis kuusi meni pilalle. Nyt sen yläosa näyttää alastomalta, kun alaosa on täynnä rihkamaa. Yläoksien isot pallot eivät olisi kaivanneet tällaista epäsuhtaista killuttimien paljoutta viemään huomion maan tasalle. Laittakaa ensi talvena vaikka pyykkinaru heijastimille tai täyttäkää koko kuusi tasaspainoisesti rojun alle. Tyylikästä koristelua ei kannattane edes toivoa.

  • Pikkupukki

    Valoa ja iloa päivääsi, ja ennen kaikkea hyvää joulumieltä! Joulukuusi ny heijastimista mitään pilalle mene, vaan ideasta vaan kaunistuu.

Kommentointi ei ole käytössä.