Katselen, kuuntelen kevättä – Lavian seniorit kevätkävelyllä 6. toukokuuta

Elämme koronakevättä – pidämme fyysistä etäisyyttä töissä, opiskelussa, kaikissa kohtaamisissa… Ikäihmisille suositellaan pitäytymistä kotioloissa. Tapahtumat on peruttu ja harrastuspaikat suljettu. Lavian senioriyhdistyksen väki päätti osoittaa aktiivisuutensa asenteella: ylös, ulos ja luontoon! Perinteistä seniorien toukokuun 6. päivän Kevätkävelyä ei peruttu. Ulkoilimme kukin tahoillamme ilman ryhmän seuraa katsellen, kuunnellen ja havainnoiden kevättä sekä kommentoiden nähtyä ja koettua yhteisen Kevättarinan aineksiksi.

Uuteen kesään heräilevää luontoa ihasteltiin ja ihmeteltiin Lavian keskustassa ja sen läheisyydessä, Aluskylässä, Niemenkylässä, Riuttalassa, Kallialassa sekä naapurikaupungin Sastamalan puolella Vesunnissa ja hiven Vammalassakin. Monen havainnot kertyivät tunnin parin lenkiltä teillä, poluilla ja metsässä. Varsin rikkaana keväinen luonto avautui myös kodin tai mökin pihamaalla tai lähimaastossa käyskenteleville, kasvimaan ja kukkapenkkien muokkaajille sekä klapitingillä ahertajille. Askeleita kertyi, kunto koheni ja tehty työ palkitsi tekijänsä. Talviturkki tuli kastettua melkein meiltä kaikilta lähes 20  kevätkävelyseniorilta yhden rohkean ansiosta tänä kylmänä keväänä!

Västäräkistä vähäsen…

Monen seniorin luontoretki suuntautui veden äärelle. Aamuvarhainen kulkija ihaili peilityyntä Karhijärveä, jolla silkkiuikkupariskunta lipui ylväästi ja sukelsi vikkelästi havaittuaan tarkkailijan. Päivän varttuessa luonnonystävän silmää hiveli auringon kilo tuulenvireen kevyesti nostamilla aalloilla. Järvi voi olla monena päivän aikana. Iltapäivän havainnoija kaipasi lukuisia rannalla aiemmin näkemiään lintulajeja – oliko yltynyt tuuli karkottanut ne metsän suojaan. Näkyipä kuitenkin koskikara laiturilla ja lokit lentelemässä kuin etsien sopivaa paikkaa laskeutua. Joutsenhavaintojakin kertyi järviltä ja pelloilta. Kolme joutsenta, jokakeväiset ja -syksyiset ohikulkijat – pariskunta ja ”peräkammarinpoika”, ilahduttivat tervehdyksellään mökkiläisiä Nokarinnokan tuntumissa. Mökillään Susijärvellä kävijä katseli joutsenparin pesimispuuhia. Keväisen tuulahduksen toivat myös liplattaen ja solisten pikku järviltä virtaavat purot.

Moniääninen linnunlaulukonsertti tervehti jokaista kevätkävelijää ovesta ulos astuessa. Tulipa siinä kuultua ihastellessa mieleen, että olisivatpa kaukaisten kouluvuosien linturetkien opit paremmin hallinnassa. Olisiko tuo koivun latvaoksilla istuva kauniilla, hennolla sävelellä laulava pieni harmaa lintu pajulintu? Peipposen riemukkaat säkeet erottuivat konsertista. Eräs läheistensä haudalla kävijä kuuli kevään ensimmäisen peipposen viserryksen kuin viestinä kaukaisuudesta. Jotkut luonnonystävät tunnistivat punarinnan, hellyttävän pullukan, herkät sävelkudelmat ja koreapukuisen tiklin kirkassointisen liverryksen. Kuovin pitkä luritus oli helppo tunnistaa, ja töyhtöhyyppä paljastui vaappuvan lentotyylinsä ansiosta.

Kirjosieppo ahersi pesimispuuhissa, ja uskolliset ystävämme tiaiset, kuusi-, sini- ja talitiaiset tarkastelivat pönttöjen sopivuutta kodiksi. Västäräkki, liinapeippo, riukusääri, keikutteli pihoilla ja liiteriin klapeja kärrääjien seurana. Mustarastas pöllytti syksyn lehtiä etsiessään syötävää. Käpytikka rummutti vimmatusti sähköpylvästä ja toinen koputteli koivun runkoa. Aamuvarhaiset luonnontarkkailijat kuulivat sepelkyyhkyn huhuilun, ja yksi lenkkeilijä ilahtui kuullessaan huuhkajan huu-hu –puhalluksen lähiympäristössään monen vuoden tauon jälkeen. Kurkia astuskeli arvokkaasti pelloilla useiden lenkkeilijöiden reitin varrella. Aiemmin keväällä näimme komeita kurkiauroja muuttomatkallaan. Pikkuvarpusia, paikkalintuja, lenteli monilla pihoilla. Koivun latvuksissa tarkkaileva naakkaparvi tuskin ilahdutti maanviljelijöitä. Ja – jokaisen kevään jälkeen koittaa kesä. Siitä viestin toivat parilla pihamaalla lentelevät pääskyset. ”Pääskysestä ei päivääkään…”

Ketunkin yksi onnekas näki.

Sini- ja valkovuokot kukkivat monin paikoin. Leskenlehdet näyttäytyivät vielä kukkina ilman lehtiä, ensimmäiset voikukat olivat avanneet keltaiset kukintonsa lämpimillä seinustoilla ja rentukat ojien ja purojen varsilla. Tarkkasilmäinen kulkija löysi kevätpiipon. Me maantiellä lenkkeilijät pohdimme valkoapilan näköisen tien reunan kukan nimeä. Näkemämme lienee kevättaskuruoho. Pensaat, lehtokuusamat, taikinamarjat, mustaherukkakin, vihersivät kauniisti. Lehtipuissa emme havainneet nimeksikään hiirenkorvia, paitsi tuomissa, jotka lämpimillä ahon laidoilla jo valmistautuivat kukkimaan. Yksi luonnonystävä kertoi pysähtyneensä Vammalassa käydessään ihailemaan luonnon vihreyttä: koivutkin olivat jo kauniisti hiirenkorvalla. Matkaa Laviasta on vain 45 kilometriä.

Mitä näkivätkään metsässä kävelijät? Yksi ihmetteli ison haapapuun mustunutta toista kylkeä – salamako asialla? Toinen havaitsi uusia mustikka- ja puolukkapaikkoja ja totesi maaston kuivuuden samalla varoen tallaamasta jäkäliä. Kolmannen polun varrella oli myrskyn kaatamia isoja kuusia ja paljon käpyjä oravien ravinnon lähteeksi sekä katkennut koivu, johon tikka oli hakannut kolon. Neljäs suri hirven napsimia puuntaimia ja pohti, mikähän oli porautunut muurahaiskekoon tehden reikiä siihen. Ja miksi näin oli tapahtunut?

Mökkiläiset Riuttalan suunnalla tekivät 40. peura- tai hirvihavaintonsa mökkinsä tuntumassa. Kaulushaikaran, tynnyrilinnuksikin kutsutun, matala bassouuhkailu kantautui heidän korviinsa ensimmäisen kerran tänä keväänä. Yksi lenkkeilijä näki keväänkankean kyykäärmeen ensi kertaa kymmeniin vuosiin.

Orava oli luontohavaintojen tavallisin nelijalkainen. Milloin se vieraili lintulaudalla auringonkukan siemeniä napsien, milloin hätyytteli pesimispuuhissa olevia pikkulintuja, milloin oli vaarassa itse joutua kiinni napatuksi. Luontoa kotipihansa lähistöllä tarkkaillut näki erikoisen tapahtuman, jonka otsikoi Oravan seikkailujen päiväksi. Nopealiikkeinen orava pelastautui ensin naapurin kissan Pesosen kynsistä, puuhun karattuaan pikkuvarpusten hyökkäyksiltä ja lopulta ketun herkkupalaksi joutumiselta.

Klapikasoja oli useita pihojen tuntumassa.

Kevät on uuden kasvun ja ihmeiden aikaa. Kaikkia kevään merkkejä emme kuitenkaan katsele ilomielin. Porkkanapenkistä pilkottava juolavehnän tai rönsyleinikin verso ja voikukka nurmikolla eivät herätä myötätuntoamme. Jälleennäkemisen riemua emme tunne myöskään nähdessämme pienen mustan muurahaisen olohuoneen lattialla. Naapuriston kissa voi olla harmiksi paitsi oravalle myös kukkamaansa kesää varten muhevaksi muokanneelle. Kissa on kuopinut kukkapenkkiä lähes päivittäin monenlaisista häätöyrityksistä huolimatta. Kukkaharrastaja on alistunut kohtaloonsa huumorilla Lauri Viidan sanoin: ”Siisti pitää aina olla, sanoi kissa nurmikolla, raapi päälle tarpeenteon, pienen sievän santakeon.”

Muokatut kasvimaat ja pellot tasaisiksi äestettyinä kylvöä odottamaan kertoivat luottamuksesta tulevaan. Uusi sato turvaa elämän jatkumisen. Monin paikoin ihasteltiin klapikasoja ja -pinoja, joita tänä koronakeväänä on lukuisia pihojen tuntumassa. Uskotaan tulevaan: ensi talvenakin tarvitaan lämmönlähteitä! Tulevaisuus tuli tämän tekstin kirjoittajan mieleen myös katsellessa laitumella vasikkaansa imettävää emolehmää – äidinrakkautta aidoimmillaan.

Keväinen luonto antoi meille hienoja elämyksiä. Ihmettelimme kuolleelta näyttäneen luonnon heräämistä monimuotoiseen elämään. Ympärillämme on kauneutta iloa ja ELÄMÄÄ – aihetta kiitokseen. Yhdistyksemme puheenjohtajan mielessä virisi vanha laulu: ”Nyt tunnen kuin sieluni siivet sais ja mä leivona nousta voisin ja mun tahtoni talvesta ponnahtais – ja mun riemuni oikean kaiun sais. Ja mä oikea laulaja oisin, ja mä oikea laulaja oisin.”

Kannatti lähteä Seniorien Kevätkävelylle!

Arja-Liisa Risku

Kirjoittaja on yhdistyksen sihteeri.

Jätä kommentti