
Muuritutkimus Oy tekee parhaillaan arkeologisia kaivauksia rautakautisella asuinpaikalla Kokemäellä. Kohteena on omakotitonteiksi kaavoitettu Villiönsuvannon alue.
Kevään tutkimukset aloitettiin huhtikuun lopussa ja ne ovat jatkoa syystalvella tehdyille koetutkimuksille ja kaivauksille.
“Villiönsuvannon kaivaukset ovat laajuudessaan ja tuloksiltaan ainutlaatuiset Suomen rautakauden tutkimuksessa. Kaivauksissa tullaan tutkimaan varhaisen rautakauden asuinpaikkaa yli hehtaarin kokoiselta peltoalueelta”, sanoo Muuritutkimus Oy:n johtaja Kari Uotila.
Nyt tehtävät kenttätyöt jatkuvat kesäkuun alkupuolelle. Kaivaukset ovat aikataulussa ja budjetissa. Avoimena on vielä noin 4000 neliömetrin kokoinen tutkimusalue.
Paalutalojen ja perustusten rivejä on löydetty tähän mennessä reilusti yli kymmenen. Uotilan mukaan niistä muodostuu ainakin kuuden eri rakennuksen osia.
Myös esinelöytöjä tehty
Villiönsuvannon muinaisjäännöskohde löytyi pellolla tehdyn metallinilmaisintoiminnan ja sitä seuranneiden arkeologisten koetutkimusten seurauksena viime syksynä.
Laajemmat muinaismuistolain mukaiset arkeologiset tutkimukset tulivat ajankohtaisiksi alueen kaavoitus- ja rakennussuunnitelmien myötä.
Alue sijaitsee aivan Kokemäenjoen pohjoisrannalla, ja sen ympäristöstä tunnetaan useita rautakautisia ja keskiajan muinaisjäännöksiä.
Esinelöytöinä kaivauksilta on saatu rautakautisen asutuksen jälkeensä jättämiä saviastian palasia, palanutta savea ja savitiivistettä sekä rautainen sirppi ja rautaniittejä.