Paikasta ei voi erehtyä, puolikas T-Fordin nokka näkyy seinään kiinnitettynä ikään kuin auto olisi tullut entisen villakehräämörakennuksen seinästä läpi.
Rakennuksen sisätiloissa pääsen tutustumaan autoilun historiaan eläkkeellä olevan hammaslääkärin, 86-vuotiaan Niilo Säntin seurassa. Entisöintiin paneutuneen miehen autokokoelma on vaikuttava.
Useat autot hän on rakentanut käytännössä kokonaan uudestaan. Lähtökohtana on voinut olla jokin vanhasta ladosta löytynyt auton kappale, ja siihen Säntti on etsinyt muut osat, joista jotkut jopa itse valmistanut.
Vanhimmat automobiilit muistuttavat hyvin paljon hevosella vedettäviä vaunuja. Siitähän kaikki on aikoinaan lähtenyt liikkeelle. Oikeat hevosvoimat korvattiin moottorilla, ja syntyi auto. Ihailen autojen kauniita yksityiskohtia, vanhoissa ajokeissa on ”sitä jotakin”.
”Silloin kun aloitin entisöinnin, en tiennyt autoista yhtikäs mitään. En tiennyt edes, mikä on nelitahti ja mikä kaksitahti”, yllättää Säntti.
Mistään kärsimättömän ihmisen hommasta ei ole kysymys. Vaatii paljon aikaa ja vaivaa, että haluttu lopputulos saavutetaan.
Koko villitys lähti alkujaan liikkeelle 70-luvun kieppeillä.
”Ystäväni Erkki Pihlaja sanoi, että hän tietää yhden kiinnostavaan vanhan auton – puhutaan vaimot nurin ja ostetaan se puoliksi. Kyseessä oli vuoden 1928-mallin Reo Wolverine Brougham”, muistelee Säntti.
Hän ei itsekään tiennyt, mihin kaikki tulisi johtamaan sen jälkeen, kun ensimmäiset vanhan auton kaupat syntyivät. Miehet maksoivat autosta 2000 markkaa, ja summa laitettiin puoliksi.
”Kumpikaan meistä ei tiennyt autojen entisöinnistä mitään. Sitten vain alettiin töihin. Ensin otettiin verhoilut pois, sitten moottori irti. Minun piti hakea petroolia moneen sankoon, ja sinne heitettiin osat puhdistumaan. Kysyin Erkiltä, että eikö pitäisi jotain kirjoittaa muistiin. Hän vastasi, että ei tarvitse, tämä on suora kutonen, ja helppo. Lopuksi koko moottori oli osina sangoissa. Siinä vaiheessa Erkki ilmoitti saaneensa opettajan paikan Etelä-Suomesta, ja ehdotti, että ostaisin hänenkin osuutensa”, muistelee Säntti.
”Ostin tietenkin, ja homma jatkui. Lainasin ammattikoulun autonasentajalinjalta autokirjoja, joita vaimon kanssa rannalla ollessakin pää pajupuskassa vaivihkaa pänttäsin”, Säntti tunnustaa.
”Kylässä oli myös vanhempi autokorjaamon työntekijä. Häneltä sain paljon tarpeellisia tietoja, vietin paljon aikaa korjaamolla. Tekemällä oppi.”
Ensimmäisen auton entisöinti täyteen loistoonsa kesti vuosia. Lopulta kovan uurastuksen tuloksena Reossa alkoi tapahtua elpymisen merkkejä.
”Se oli palkitseva hetki, kun moottori käynnistyi. Se oli ihme”, myhäilee Säntti.
Hän oli niin haltioitunut tästä ihmeestä, että seurasi auton käyntiä kaksikymmentä minuuttia, kunnes Reo sammui.
”Hengittämäni häkä aiheutti ilmeisesti tartunnan vanhoihin autoihin siinä määrin, etten ole siitä vieläkään tervehtynyt. Vaimon mukaan olen mobilisti, mutta muuten terve.”
Kyseinen Reo Wolverine Brougham on edelleen tallella Säntin hoteissa. Vuosien varrella mies on kunnostanut toinen toistaan erikoisempia ja hyvin harvinaisiakin autoja.
Hammaslääkärin urasta on ollut hommassa paljon hyötyä.
”Mieleenpainuvia autoja on osunut kohdalle paljon. Olen tällainen autojen ja hampaiden entisöijä”, mies toteaa. Autoja entisöidessään yksi omaperäinen oivallus oli käyttää hammaslääkärin pastaa mallivaloksiin.
”Olen ollut edelläkävijä tässä mielessä.”
Autoharrastus on kuljettanut miestä myös maailmalle.
”Olen käynyt muun muassa Amerikassa, Ranskassa, Tanskassa, Englannissa ja Saksassa. Ja Ruotsissa ja Norjassa tapaan mobilistiystäviäni joka kesä viikon pari kerrallaan. Unelmani oli osallistua Lontoo-Brighton veteraaniautojen ajoon. Se on maailman vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty moottoriajoneuvotapahtuma. Siihen saavat osallistua vain ennen vuotta 1905 valmistetut autot, ja osallistujia tulee ympäri maailmaa”, Säntti taustoittaa.
”Vuonna 2002 olin ensimmäinen suomalainen, joka ajoi tuon kyseisen, lähes sata kiloetriä pitkän rallin maaliin onnistuneesti. Kyllä se oli komeaa ohittaa Lontoon kuuluisa kellotorni Big Ben ja ajaa ohi parlamenttirakennuksen, jossa englantilaiset sotilaat seisoiva korkeat karhunnahkalakit eli bearskit päässään”, Säntti muistelee.
Perinteinen reitti kulkee Lontoon Hyde Parkista Brightoniin. Kaksi muutakin kertaa 1904 vuoden A-Ford on suoriutunut antiikkisille ajoneuvoille haastavasta matkasta kunnialla.
Kaikki osallistujat eivät nimittäin pääse maaliin saakka. Ajokokemus autolla, joka muistuttaa enemmän hevoskiesejä kuin nykyaikaista autoa, on ylipäätään aivan omaa luokkaansa.
”Ei ole mittareita, ajonopeutta ei tiedä varmaksi. Eikä ole mitään turvalaitteita, ei edes turvavöitä. Ainoa, mistä voi pitää kiinni on ratti. Vieressä istuva vaimo sai turvaa pitelemällä polvestani kiinni.”
Niilo Säntti on aikoinaan perustanut myös veteraaniautoseuran Vaasaan sekä Suomen T-Ford Kerhon. Mukavia muistoja on kertynyt paljon.
”Sain kuljettaa vuoden 1909 Reo-mobiililla Vaasassa kuningasparia, Kalle Kustaata ja Silviaa vuonna 2003 kun he osallistuivat Vaasan 400-vuotispäiviin. Oli siinä jännitystä, kun koko Vaasa oli kokoontunut torille katsomaan tätä näytelmää ja autokaan ei suostunut ensin käynnistymään”, hymyilee Säntti.
”Kaikki pidättivät hengitystään, kun autoa veivattiin käyntiin. Kahdella ensimmäisellä kerralla ei onnistanut, mutta kolmannella veivauksella moottori lähti käyntiin. Silloin ihmiset hurrasivat ja vihelsivät. Auton käynnistämisestä kun selvittiin, mietin seuraavaksi, että mitenkähän tämän saa pysähtymään torilla. Onneksi se puoli sujui hyvin. Ruotsin kuningas hyppäsi kyydistä puhetta pitämään. Hän ehti edetä vain parikymmentä metriä, kun kuningatar Silvia huusi, että tulepas takaisin kiittämään kuljettajaa. Ja niin Kalle tuli, kiitti, ja meni sitten vasta puhetta pitämään”, Säntti naurahtaa.
”Minä en päässyt puhetta kuuntelemaan. Olin juuri kätellyt kuninkaallisia, ja yleisö halusi saada kauttani kosketuksen kuninkaallisiin – ihmiset jonottivat kätelläkseen kanssani.”
Monia muitakin mukavia muistoja on Säntti saanut kokea autoharrastuksen parissa.
”Ja toivottavasti saan vastaisuudessakin.”
