Olen yksineläjä, asun kerrostalossa, jossa luulisi olevan paljon ystäviä ja saisi apua jos on tarve. Selkäni on oireillut jo yli kuukauden. Nyt en pysty enää liikkumaan ulkonakaan, sisällä joten kuten.
Olen kuitenkin tosi onnellinen, kun talossamme asuu kaksi tosi ystävää. Toinen käy viemässä lintulaudalleni jyviä, nyt kun en itse pääse, ja kävi myös apteekissa puolestani.
Toinen taas huolehtii siitä, että saan luettavaa, tuo Aamulehtensä jopa aamupäivällä jo, ja muita lehtiä putoaa melkeinpä päivittäin postiluukustani.
Sain aiheen tähän kirjoitukseeni viestistä toiselta auttajalta. Siinä luki: “En minä lintuja ruoki palkkion toivossa. Ei sitä tiedä koska meidän osat vaihtuu. Että minä olen se, joka apua tarvii!”
Viesti kosketti minua syvästi. Tarvitsevatkohan he joskus apua minulta. Samalla ymmärsin, etten olekaan aivan yksin vaivojeni kanssa. Minullahan on jopa kaksi ystävää naapureina.
Moni ei varmasti ymmärrä tuon viestin sisältöä nyky-yhteiskunnassa, kun itsekkyys on vahvana vieressä kulkijana. Mutta kun jää yksin ja tulee sairauksia, silloin varmasti vasta ymmärtää. Kiitos Merja ja Raila!
Niin kuin jyvät erottuvat akanoista, niin myös ystävät heistä, jotka kyllä tirkistelevät mutta eivät tee elettäkään auttaakseen.
Anne Mattila
