Historianopiskelija Leevi Karisalmen kynästä: Valheet ja katkeruus ovat tie tuhoon

Yhdysvaltain kongressirakennuksen valtaus kesken presidentinvaalituloksen vahvistamisen oli monelle länsimaisessa demokratiassa kasvaneelle järkytys. Tapahtumat olisi ollut helppo sijoittaa johonkin muuhun ympäristöön kuin demokraattisen länsimaailman johtajaksi usein miellettyyn valtioon.

Valheet ja koetusta tappiosta aiheutunut katkeruus ovat usein olleet tie kohti konfliktia ja täysimittaista kriisiä. Suomessa sisällissodaksi kärjistyneen konfliktin alkutahteja lyötiin kesällä 1917, kun eduskunta, jossa toistaiseksi ainoan kerran maamme historiassa yhdellä puolueella oli ehdoton enemmistö (SDP 103 kansanedustajaa), hajotettiin Venäjän väliaikaisen hallituksen toimesta. Tätä ennen eduskunta oli hyväksynyt niin kutsutun valtalain, jossa korkeimman vallan todettiin Suomessa kuuluvan eduskunnalle. SDP:n osalta valtalakia vastustaneiden suomalaisten porvarien nähtiin pettäneen itsenäisyysasia toimimalla tässä asiassa yhteistyössä väliaikaishallituksen kanssa.

Määrätyissä uusissa vaaleissa sosiaalidemokraatit menettivät ehdottoman enemmistönsä. Tästä agitaattorit saivat lisää vettä myllyynsä ja lopulta tammikuussa 1918 radikaaliaines punakaartien johdolla aloitti vallankumouksen, joka alkumenestyksen jälkeen kääntyi tappiolliseksi. Valheet tai ainakin liioittelu vihollispuolen tekemisistä jatkuivat molemmin puolin läpi koko verisen talven ja kevään. Osaltaan näistä aiheutuneen vihan vuoksi sodan aikana ja jälkiselvittelyissä moni menetti henkensä, joko teloitettuna tai vankileirien karuissa oloissa.

Kun otetaan aiheeksi maailmansotien välisen ajan Saksa, on valheiden ja katkeruuden merkitys selvästi nähtävissä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen demokraattinen Weimarin tasavalta kohtasi kumousyrityksiä ja levottomuuksia vuoroin vasemmalta vuoroin oikealta. Äärivasemmistossa katkeruutta aiheutti vuoden 1919 spartakistikapinan ja muiden kumousyritysten tukahduttaminen, josta vastasi silloinen sosiaalidemokraattinen puolustusministeri Gustav Noske. Kommunisteille Nosken nimestä muodostui luokkapetturuuden synonyymi.

Saksalaisessa äärioikeistossa ja keisarin perään haikailleissa piireissä jalansijaa sai selkäänpuukotusteoriana tunnettu ajatus, jonka mukaan ensimmäinen maailmansota oli hävitty, koska vasemmisto ja juutalaiset olivat pettäneet sotaa käyneen armeijan kotirintamalla. Weimarin tasavallan poliittisen heikkouden, valheiden ja katkeruuden seurauksena 1930-luvun alussa valtaan nousi – sinällään laillista tietä pitkin – eräs syntyjään itävaltalainen, jonka nimellä on historiassa synkkä kaiku.

Yhdysvaltojen tilanne on nykypäivän esimerkki siitä, miten vaarallista on toistaa valheita ja luoda viholliskuvia. Ehkä joskus olisi hyvä unohtaa tikulla silmään pisteleminen ja ottaa oppia menneestä.

Kirjoittaja on sastamalalainen historian maisteriopiskelija, joka on kandidaatintutkielmassaan perehtynyt Suomen ja Saksan tilanteisiin vuosina 1918-1919.

Jätä kommentti