Lukija moittii Sastamalan puistoalueita hoitamattomiksi – ”Jos jossain ruoho rehottaa, se on vain yksi elementti koko maisemassa”

Lukijan kuva Pororannan kävelytien vierestä. Hänen mukaansa nurmialue näyttää hoitamattomalta.

Vammalan keskustassa kuluvalla viikolla liikkeellä ollut tuore sastamalalainen hämmentyi maisemasta, joka häntä Torikeskuksen takana, Pororannassa sekä Kaalisaaressa odotti.

Hän kertoo Alueviestille järkyttyneensä käydessään alueella kävelyllä. Nurmikot ja heinä olivat pitkää, missään ei ollut penkkejä, eivätkä Pororannan leikkipaikan keinutkaan olleet paikallaan.

”Kaikki muutenkin epäsiistiä. Miten Sastamalassa tämä yleinen hoito on näin huonoa?” hän miettii.

Kaupunginpuutarhuri Suvi Isosävi harmittelee, että uuden asukkaan silmiin on osunut samalla reissulla niin monta epäkohtaa. Hän kuitenkin muistuttaa, että paikkoja laitetaan kuntoon koko ajan.

”Koko kaupungissa nurmi kasvaa nyt ennätysvauhtia ja koko kalusto on käytössä, mutta kasvuvauhti on sitä luokkaa ettei perässä pysytä. Tilanne on ohimenevä.”

Yhteyttä ottanut tuore kaupunkilainen valitteli myös ruohonleikkauksesta syntynyttä jälkeä. Isosävi kertoo, että leikkureissa olevat kerääjät otetaan käyttöön ”pahimmilla” paikoilla.

”Näin ollen pitkäksi venähtäneen nurmikon leikkausjälki paranee, kun leikkuujäte ei jää paksuiksi kerroksiksi pintaan. Ja niillä paikoilla, missä leikkuujäte jää paksuiksi kerroksiksi, seuraavat leikkuukerrat parantavat tilannetta”, hän selvittää.

Pororannan nurmialuetta aiemmin tällä viikolla. Lukijan kuva.

Kaupunginpuutarhuri korostaa, että käsillä on vasta kesän alku, ja puistotyöntekijät tekevät parhaansa saadakseen paikat viihtyisiksi.

”Jos jossain ruoho rehottaa, se on vain yksi elementti koko maisemassa. Jotakin se häiritsee vähemmän, jotakin enemmän. Nauttikaa kuitenkin mukavista kesäilmoista vaikka se ’kaupungin touhu’ ärsyttäisikin.”

Suvi Isosävi muistuttaa myös, että usein ihmisten palaute kaupungin suuntaan tulee alueilta, joissa työ on vielä kesken. Hän lupaakin parantaa tiedotuspuolta.

”Kyltti ’työ kesken’ olisi varmasti ollut paikallaan, eikä sitten olisi aiheutunut niin paljon mieliharmia.”

Yksi esimerkki ovat kohteet, joissa ruohonleikkuri on juuri käynyt, mutta siimausryhmä, joka tekee viimeistelytöitä, tuleekin toisena päivänä.

Mitä Pororannan keinuihin tulee, ne olivat tällä viikolla hetkellisesti pois käytössä, sillä tilalle tulivat uudet.

”Vähän uusimis- ja korjaustöitäkin joututaan siis välillä tekemään. Nyt taas pääsee keinumaan, kun uusiin keinurunkoihin asennettiin keinulaudat.”

Penkkejä taas asennettiin Torikeskuksen ja rannan välille viime kesänä useita. Eli istumaankin pääsee, Isosävi vakuuttaa.

Leikkipaikalla ruusupensas piikkeineen on levinnyt leikkialueelle. Lukijan kuva.
Kun lukija kävi Pororannassa, keinut olivat remontin alla. Rungot vaihdettiin uusiin. Nyt pääsee taas keinumaan. Lukijan kuva.

Poimintoja

  • Seppo

    Taitaa olla liikaa vaadittu että suojatyöläiset liikkuisi varikolta tekemään oikeasti töitä välillä varsinkin kun on niin kuumakin

  • Mullikuhnuri

    Seppo, sinä et taida arvostaa pienellä palkalla työtä tekeviä ihmisiä. Onko sinusta oikein nimitellä laiskoiksi sohvalla makaajiksi niitä, jotka joutuvat elämään työttömyyskorvauksen varassa ja samaan aikaan halveksia niitä, jotka tekevät työtä elantonsa eteen? Työtä, joka ei sinulle kelpaisi, mutta katsot kuitenkin olevasi oikeutettu nälvimään? Minä arvostan jokaisen työpanosta, erityisesti niiden, jotka tekevät epäkiitollista, aina ikävää arvostelua saavaa siivoojan, kiinteistönhoidon tai katujen ja puistojen kunnossapidon töitä. Ilman heitä elinympäristömme olisi hetkessä slummia.

    Tänä vuonna sateet ja lämpö ovat villinneet ruohon ja muun kasvillisuuden ennennäkemättömään kasvuun, Siinä, missä viime vuonna riitti pari pientareiden niittoa koko kesäksi, pitää nyt kaataa heinää parin viikon välein. Sen lisäksi puistotyöntekijöiden pitää hoitaa kaikki muut ympäristön hoitoon liittyvät työt.

    • Jerry

      Mulli, on hienoa jos nykyään.arvostat jokaisen työpanosta. Se on jalo pyrkimys.
      Enää et siis aliarvioi ja suorastaan väheksy yrittäjien ja viljelijöiden panosta, kuten joskus aiemmin taisit tehdä.
      Olet selvästi kehittynyt ihmisenä. Arvostan asiaa.

      • Mullikuhnuri

        Jep, yritän arvostaa myös sinun työtäsi mielipiteiden arkistoijana ja muistelmien kirjoittajana. Ikävä kyllä työsi menee hukkaan, koska en ole kansallinen enkä edes paikallinen merkkihenkilö, jonka teot jäisivät elämään. Luot fiktiivistä hahmoa, joka ei minusta ole järin kiinnostava.

Kommentointi ei ole käytössä.