Taisto Syrjänen tarinoi Gunnarin kulmalta – Terävä kynä pitää 87-vuotiaan mielen vireänä

Taisto Syrjänen viettää toisinaan aikaansa Sastamalakodin kirjastohuoneessa. Kuva: Alueviestin arkisto 2019 / Minna Isotalo.

Alueviesti kirjoitti sastamalalaisesta Taisto Syrjäsestä joulukuussa 2019. Tuolloin Taistolta oli julkaistu runokirja Elämän ehtoota Sastamalakodissa (Warelia).

Tänä suvena Taisto Syrjänen, 87, otti yhteyttä toimitukseen ja kertoi uutisen: hän on taas saanut aivoituksiaan kirjaksi, tällä kertaa omakustanteena.

Taiston runot ovat oikein iloinen asia, sillä esikoisteoksen jälkeen mies pohti, mahtaako dementia ottaa vallan ja lyijykynä lakata kokonaan raapustamasta sanoja paperille.

”Tässä näitä oivalluksiani taas olisi, jos toimittaja ehtisi muutaman rivin kirjoittaa”, hän tuumaa puhelimessa.

Mitäpä Taistolle muuta kuuluu?

”Seitsemän vuotta olen täällä Sastamalakodissa asunut. Harmaantuneena omalla oksallani, vaikka ystäväpiiri ympärillä onkin. Gunnarin kulman romanttista puukäytävää kuljen monta kertaa päivässä, rollaattorilla lounaalle, päivälliselle, kahville ja harrastuksiin. Että hyvää tänne kuuluu.”

Elämänsyrjässä yhä kiinni

Taisto Syrjäsen toinen runoteos koskettaa siinä missä ensimmäinenkin. Runot ovat avoimia kertomuksia elämän ehtoosta, ihmisen pyrkimyksestä elää täyttä elämää – hoivakodissakin.

Taisto kirjoittaa havaintoja Sastamalakodin arjesta, kanssaihmisistä, koronasta. Kokee kiitollisuutta lapsista, lapsenlapsista, sukulaisista ja ystävistä. Runon minä pohtii kuolemaa, uskoaan. On muistoja lapsuudesta Piilijoella, rippikoulusta ja urheiluvuosista.

Runot puhukoot puolestaan:

Etääntyvää

Kesäehtoon tyyntä
hiljaisuutta, rauhaa –
sitä, sovinnon jo tehnyt
vanha mieli halaa.

Antaa päivä tulla
kas – vielä tämäkin,
epäröiden, kysyy
elinkö tään ennenkin?

Muistin uumenista,
kaivamatta putkahdus:
Punamullan värein,
harmaan mökin maalaus.

Vanha mieli halaa
jäänehiä toimiansa,
veriin syöpyneitä –
menneen maailmansa.

***

Toiselle lie peiteltynä
toisella ei salaisuus –
meistä moneen kätkettynä
tragikoomisuus.

Josko sanan ymmärtänyt, näkee koomisuuden,
todeksi sen sisäistänyt
persoonansa olemuksen.

Vanhuuteemme päiviin
lisääntyväin unohdusten.
Ymmärryksen jäämiin,
hiipuvien ajatusten.

Nyt kypsynyttä ajatusta:
Rasitteeksi luulemaansa
rollaattorivaellusta
kiittää nyt ikiomaa rollaansa.

Järki hui-hai, kuulee kohinaa
Tellukselta! Nyt taas totisuutta:
Näkee ihmiselon tragediaa,
myös sen koomisuutta.

***

20.11.2020

Kaksi lasta Korpimaan
kahlaa muistojansa
hiipuvia tuntojaan
”hämyhyrryn” maailmansa.

Ystäväni Aili, 103 ja risat – vastaan –
rollaattorikohtaus Sastamalakodin ovilla.
No, tyttö, poika – sydämissä yhä vuosittomissa.
Sanomatta tiesin kohteensa – keskiviikkoomme
Kuuluvan Alueviestin tuoreuutisoinnit, meille istuvat.
Terkut Seppo!

Minulla heti hetkeen syntynyt kysymys: Onko höperyyttäni vai vietettiinkö ennen vanhaan
näillä syksyn korvilla iltain pimetessä ”hämyhyrryä?”
Ailin entisestään kirkastuvasta ilmeestä voi lukea:
Kyllä, kyllä vietettiin. Eikä mitään pilipalia, shouta.
Vain aitoa, lämmintä elonlainan hämynhyrryistä kulkua.
Suotua meille – lapsosille, alla auringon – nyt.

Herran haltuun maailma!

Alueviestissä aiemmin: 

https://alueviesti.fi/2019/12/02/dementiaa-sairastava-taisto-kirjoittaa-runoja-kun-mielen-sopukoissa-kytee/

Tällaiselta näyttää taisto Syrjäsen toinen runo- ja mietekirja.

Poimintoja

  • Tuula Henttonen

    Onnittelut Taistolle uudesta kirjasta.
    Upeata kun jaksaa vielä kirjoitella.

Kommentointi ei ole käytössä.