“Metsään on tullut jo syys…” – Ruska loistaa ja tuuli soi, monissa lauluissakin

Tämä maisema ja ympärillä tuulessa ”soivat” keltaiset haavanlehdet puussa innoittivat Hannu Moilasta kirjoittamaan tämän jutun.

Huomaan automaattisesti hyräileväni “metsään on tullut jo syys, lohduton yön hämäryys” -sävelmää syysmetsässä keltaisten haavanlehtien ympäröimänä. Laulu soi suustani ulos lähes ääneen, täytyy ihan tarkistaa päätä kääntämällä, ettei vain kukaan ole sattumalta kuulolla.

Kotona alan selvittää laulun Metsäkukkia sanoittajaa, yllätyn, sen on tehnyt nainen: Aune Haarla eli Aune Ala-Tuuhonen. Ylen ajanvietetoimittajaksi urallaan ylennyt ja muun muassa Kankkulan kaivolla -ohjelman juontaja/käsikirjoittajana vuoteen 1976 asti toiminut nainen. 1970-luvulla hän myös juonsi suosittua Puhelinlangat laulaa -toivekonserttiohjelmaa. Olavi Virta teki Metsäkukkia-valssin tunnetuksi levyttämällä sen 1952.

Aunen toinen merkittävä melankolinen sanoitus on Lehdetön puu. Laulussa kerrotaan yksin jäämisestä ja menneen lemmen muistelusta. Laulun teki tunnetuksi Veikko Tuomi tummalla äänellään. Metsäkukkia-valssissa sitä vastoin on onnellinen loppu melankoliasta huolimatta, seuraavana keväänä soi parilla häävalssi, käsissä valkovuokkokimppu.

Sastamalan syksy on ollut näyttävä. Tämä maisema hohti keltaisuutta Sastamalantien varrella.

Vuoden jokaisesta kuukaudesta, tai ainakin vuodenajoista, lienee tehty jokin laulu. Lokakuu ja syksy yleensäkin lienee yksi lyyrisimmistä ja melankolisemmista laulukuukausista sanoittajille ja säveltäjillä. Kesä ja kenties romanttinen kesärakkaus on takanapäin, jäljellä monet muistot, suloisia tai kenties katkeriakin, värikkäitä ja monipuolisia kuin syksy ainakin.

Sastamalan ruska on ollut värikäs ja näyttävä tänäkin vuonna. Punaisia lehtiä on varissut maahan, kuin erässä tunnetussa tangossakin sanotaan. Punertaneet on myös marjat pihlajan, kuin verta niillä ois. Syysiltoina on käynyt tuuli, kuin taas eräässä toisessa laulussa todetaan. Anki Lindqvist laulaa rakastetussa Syyslaulussaan muun muassa pimenevistä illoista ja yksinäisyydestä, rakkauteen kiirehtimisestä ennen syysyötä. Tämän laulu sanoitti taiteilija Tove Jansson.

Martti Innanen taas sanoitti ja lauloi syksyyn vivahtavan Tyrvään närhet -parodiansa, haikaillen vahvasti kesärakkautta Tyrvään tyttöön. Minne lie Martti jäänyt, ehkä kiinni Urjalan taikayöhön, kun närhet lensivät syksyllä Tyrväälle päin. Taikayöntie elää ja kulkee vieläkin Urjalasta Punkalaitumen kautta Huittisiin asti.

Juttu ja kuvat: Hannu Moilanen

Punertaa marjat pihlajan… Yllättäen ne maistuvat myös nälkäiselle varikselle.
Virta venhettä vie…

Jätä kommentti