Sastamala palkkaamassa ulkomailta helpotusta hoitajapulaan

Hoitaja ja ikäihminen. Kuva: Pixabay.

Hoitoala kärsii merkittävästä henkilöstöpulasta etenkin vanhuspalveluissa. Tämä näkyy myös Sastamalassa.

Pirkanmaan sosiaali- ja terveysjohtajien kokouksessa on keskusteltu mahdollisuudesta hankkia hoitotyöntekijöitä ulkomailta. Tällä varaudutaan sekä tulevaan kesälomakauteen että hoitajamitoituksen kiristymiseen ensi vuonna.

Sastamala on lähdössä mukaan pilottiluonteiseen toimintaan, jossa palveluntarjoajana on Helthcare Staffing Solutions. Kaupunki aikoo rekrytoida ulkomailta kuusi työntekijää, joilla on lähtömaassaan hankittu sairaanhoitajan koulutus. Näyttökokeiden suorittamisen jälkeen he työskentelevät ainakin alkuvaiheessa hoiva-avustajina.

Mukana olevat paikkakunnat maksavat yritykselle rekrytointipalkkion. Palveluntarjoaja huolehtii muun muassa ammattitaidon näyttökokeista lähtömaassa ja maahantulon järjestelyistä. Työntekijät sitoudutaan palkkaamaan vähintään kolmeksi vuodeksi hoitoalan työhön.

Sastamalalle hankinnan kokonaisarvo on noin 66 000 euroa. Tähän ei lasketa mukaan työntekijöille maksettavaa palkkaa.

Asia on yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunnan käsiteltävänä.

Poimintoja