Minne majoittuu karavaanari Huittisissa? – ABC:n pihaankin, mutta maankäyttöpäällikkö keksisi heti sopivan paikan leirintäalueelle

Huittisten kaupungilla olisi Loiman suunnalla alue, jonne voisi rakentaa leirintäalueen.

Kotimaan matkailun suosio suorastaan räjähti pari vuotta sitten koronan myötä. Kun ulkomaan rajat suljettiin, suomalaiset lähtivät kiertämään kotimaata.

Vaikka Huittista ei mielletä suoranaiseksi matkailukaupungiksi, on kotimaan kiinnostuksen lisääntyminen näkynyt myös Huittisissa. Majoituskohteissa riittää kävijöitä ja Air bnb:n suosio on kasvanut.

Lisääntyneet ovat huomattavasti myös Huittisissa majoittuvat karavaanarit.

Vaan minne asuntovaunun tai -auton kanssa voi Huittisissa majoittua? Varsinaista karavaanialuetta kaupungissa ei ole.

Matkailuajoneuvoja on viime viikkojen aikana näkynyt niin Ripovuorella, Karhiniemen sillan kupeessa kuin Vanhan kosken parkkialueella.

Huittisten ABC:n liikennemyymäläpäällikkö Janina Sundell kertoo, että huoltoaseman pihamaa toimii usein karavaanareiden yöpymispaikkana.

”Tänäänkin aamulla autoja oli viisi, eli sesonki on selvästi käynnissä ja tarvetta yöpymispaikoille on myös tällä alueella”, hän kertoo.

Yöpymispaikan valinta voi aiheuttaa päänvaivaa

Muualle kuin leirintäalueelle yöpyminen aiheuttaa karavaanareille melkoista päänvaivaa, sillä leiriytymistä, majoittautumista ja jokamiehenoikeuksia koskevat säännöt ja lait ovat osin ristiriidassa keskenään.

Jokamiehenoikeuksien nojalla on sallittua leiriytyä väliaikaisesti toisen maille. Yleisen käytännön mukaan yöpyminen esimerkiksi telttaillen on sallittua yhdestä kahteen vuorokauden ajan, mutta pitempiaikaiseen leiriytymiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Yöpymisestä ei saa aiheutua maanomistajalle häiriötä, joksi katsotaan esimerkiksi melu tai roskaaminen.

Matkailuajoneuvolla saa toki pysähtyä melkein minne tahansa, mutta yöpymisen kohdalla tilanne on eri. Siinä missä kenellä tahansa muullakin autoilijalla on oikeus pysähtyä ja yöpyä tien välittömässä läheisyydessä, on myös matkailuajoneuvon kuljettajalla sama mahdollisuus, mikäli tuntee väsymystä.

Leiriytyminen, jollaiseksi pidempiaikainen kuin illasta aamuun kestävää majoittuminen tai esimerkiksi retkeilytuolien sijoittaminen ulos lasketaan, ei ole automaattisesti sallittua.

Mikäli yöpymisen haluaa suorittaa pysäköintialueella, kannattaa alueen kyltit tarkistaa ennen pysähtymistä. Esimerkiksi monet kaupat ovat rajanneet enimmäisoleskeluajan muutamaan tuntiin, jolloin yöpyminen ei ole sallittua.

ABC suhtautuu myötämieliseti yöpyjiin

Sen sijaan huoltoasema voi olla hyvä yöpymispaikka, sillä se tarjoaa mahdollisuuden wc-tilojen ja ravintolan käyttöön. Useilla asemilla on myös mahdollisuus jäteveden tyhjennykseen.

Janina Sundell toteaa, että esimerkiksi Huittisten ABC:lla karavaanareihin suhtaudutaan hyvin myötämielisesti.

”Meillä on tontillamme kaksi sähköpaikkaa, jotka on mahdollista vuokrata yön ajaksi kymmenen euron hintaan. Lisäksi piha-alueella on septipiste, jonka käytöstä veloitetaan viisi euroa”, hän kertoo.

Hiljaisuutta ja rauhaa kaipaaville karavaanareille Sundell ei ABC:n pihalla yöpymistä kuitenkaan suosittele.

”Tietenkään tonttimme ei öiseen aikaan ole aina se hiljaisin, koska tankkaajia ja muutakin liikennettä on läpi yön ja sijaitsemme valtatie 2:n välittömässä läheisyydessä”, hän naurahtaa.

Kuka innostuisi pitämään leirintäaluetta?

Mahdoton ajatus ei ole sekään, että Huittisiin voitaisiin tulevina vuosina saada oma leirintäalue. Huittisten kaupungin maankäyttöpäällikkö Seija Holmi äkkää sopivan paikan heti.

”Loiman kylään mentäessä, ihan vähän ABC:lta eteenpäin, Loimijoen rannassa on kaupungilla alue, joka on merkitty asemakaavaan RT-merkinnällä eli telttailuun ja leirintäalueeksi sopivana paikkana”, hän keksii.

Mikäli innokas yrittäjä löytyisi, noin kahden hehtaarin kokoiselle alueella olisi helppo kokeilla Huittisten leirintäaluetarvetta.

”Kaavassa ei ole erikseen määritelty, mitä alueella saa ja mitä ei saa tehdä, mutta en näe mitään syytä, miksei paikalle voisi rakentaa esimerkiksi pientä huoltorakennusta, missä olisi wc-tilat ja mahdollisuus peseytymiseen. Kunhan joku innokas yrittäjä ottaisi siitä kopin, alueelle olisi helppo kehittää pienimuotoista leirintäaluetoimintaa”, Holmi pohtii.