Auli Härkälä on Sastamalan vuoden Yrittäjänainen – Tupahoiva palvellut muistisairaiden kotina jo kolme vuosikymmentä

Auli Härkälä asuu Kokemäen Kauvatsalla, mutta hänen juurensa ovat Vammalassa. Lapsuudenkoti sijaitsi ensin varikon tuntumassa, sitten Varilassa. Härkälä on aiemmin vaikuttanut myös Kokemäen kunnallispolitiikassa.

Sastamalan vuoden yrittäjä vuosimallia 2019 on nyt myös Sastamalan vuoden Yrittäjänainen 2022. Hän on Vammalan ensimmäisen yksityisen muistisairaiden hoivakodin vuonna 1992 perustanut Auli Härkälä.

Sastamalan Yrittäjänaisten puheenjohtaja Paula Vaaran mukaan Härkälä on ollut pitkään yhdistyksen jäsen ja laulun sanat ”jokainen ihminen on laulun arvoinen” kuvaavat loistavasti sekä Härkälää itseään että hänen yritystään.

Auli Härkälä tuumaa tunnustuksen olevan kiitos koko Tupahoivan porukalle.

”Ilman työntekijöitäni en tietenkään olisi tässä nyt palkittuna yrittäjänä tätä asiaa kommentoimassa. He ovat osaltaan mahdollistaneet sen inhimillisen toimintatavan, joka meillä Tupahoivassa on. Kiitos myös perheelleni.”

30-vuotissyntymäpäivää vastikään juhlineesta Tupahoivasta on tullut valtakunnallisesti tunnettu malliesimerkki siitä, miten hoivatyötä tehdään hyvin ja ihmisarvoa kunnioittavalla tavalla.

Sastamalan Yrittäjänaisten myöntämä tunnustus saa Härkälän mietteliääksi.

”En ole omalla taipaleellani miettinyt yrittäjyyttä mitenkään sukupuolinäkökulmasta. Enemmän olen pohtinut sitä, miten vähän meitä 1990-luvulla aloittaneita hoiva-alan yrittäjiä enää on.”

Vuosien varrella Härkäläkin on saanut ostotarjouksia yrityksestään.

”Miksi myisin? En näe siinä mitään arvoa”, hän tuumaa.

”Uskon, että ne yritystoiminnalleni tarjotut leveämmät hartiat olisivat johtaneet Tupahoivan palvelun laadun heikentymiseen ja tuhonneet elämäntyöni”, Härkälä napauttaa.

Lisää Auli Härkälän ajatuksista 14.9. Alueviestistä.

Poimintoja