Muistokirjoitus: Pahkaparatiisin isäntä, metsäkoneurakoitsija Mauno Suonpää rakasti luonnon muovaamaa taidetta

Mauno Suonpää tunnettiin Pahkaparatiisin isäntänä.

Isämme Mauno Suonpää kuoli Huittisissa 11.9.2022. Hän syntyi Huittisten Jokisivulla 4.12.1932, joten hän eli lähes 90-vuotiaaksi. Torpan poika, jolla oli kahdeksan sisarusta, asui koko elämänsä ajan samassa pihapiirissä. Hänestä tuli menestynyt pitkänmatkan juoksija piirin tasolla. Vaimonsa Leilan hän löysi tanssimatkalta ja he saivat kolme lasta. Isä teki pitkän työuran ensin koneurakoitsijana kiertäen traktorillaan maatiloilla ja sen jälkeen metsäkoneurakoitsijana Satakunnan metsissä.

Luonto oli aina lähellä isää ja hänen innoituksenaan oli luonnon erikoisuudet, joita esitelläkseen hän perusti eläkkeelle jäätyään Pahkaparatiisin. Hän halusi näyttää ihmisille kuinka monipuolinen, erikoinen ja hauska luonto voi olla. Pahkoja ja muita luonnon muovaamia erikoisuuksia oli kertynyt vuosikymmenten varrella tuhansia, ensimmäiset jo isän ollessa paimenessa. Ensimmäinen pahka, johon hän kompastui lehmille laidunta tehdessään, on esitelty monille vieraille.

Alussa pahkoja oli esillä vain vanhempiemme kodissa, mutta kun Pahkaparatiisi perustettiin, isommat pahkat valtasivat konehallin, navettaan tehtiin kahvio ja vanha asuinrakennus sai huoneet täyteen pienempiä pahkoja. Pahkoissa isä näki mm. eläimiä, ihmisiä ja luonnon muovaamat aakkoset ja numerot. Näillä kirjaimilla hän vastaanotti vieraitaan kirjoittamalla heidän nimiään ja numeroilla hän päivitti kalenteria.

Isän työtä Pahkaparatiisissa on kiitetty ja kunnioitettu. Hän sai muun muassa Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 1. luokan mitalin, Huittisten kaupungin hopeisen Hirvenpää-mitalin ja Metsäkeskus Tapion kultaisen metsämerkin. Televisiossa ja radiossa hän on esiintynyt ja lehdissä on ollut paljon kirjoituksia hänestä ja pahkoista.

Hän oli ylpeä, kun ulkomailta asti käytiin katsomassa pahkoja. Monta vieraskirjaa on täyttynyt kiitoksista ja ihmettelyistä, miten yksi mies oli saanut kerättyä valtavan kokoelman, jollaista ei muulta löydy. Siinä samalla hän on ehtinyt käydä töissä ja elää perhe-elämää. Maailmaa hän kiersi monella mantereella rakkaiden sukulaisten, Hujun sukuseuran ja Satakunnan koneurakoitsijoiden kanssa.

Isälle hyvin rakkaita olivat puoliso, lapset perheineen, lastenlapset ja lastenlastenlapset sekä sukulaiset ja ystävät. Vaikka isä sairasteli vuosien varrella, eivät sairaudet häntä koskaan lannistaneet, vaan liikunnallisuus ja rakkaus perheeseen ja luontoon antoivat hänelle voimia. Lisäksi halu saada esitellä luonnon taidetta vierailijoille antoi isälle mielekästä sisältöä eläkepäiviin. Vielä viime vuoden syksyllä hän jaksoi tehdä tunnin mittaisia esittelykierroksia vierailijoille, usein useammankin esittelyn päivässä.

Kaikki isän tavanneet varmasti muistavat hänen elämänmyönteisyyden, hyväntuulisuuden ja innostuksen luonnon muovaamaan taiteeseen.

Tyttäret Anne Ojaniittu ja Sanna Lehtimäki

Poimintoja