Keikyän rivitalopalossa mittavat vahingot – ”Pääasia on, ettei yhtäkään ihmishenkeä menetetty”

Kuva palossa tuhoutuneesta rivitalohuoneistosta: Arto Väisänen.

”Massiiviset vahingot”, kiteyttää Sastamalan Vuokratalojen tekninen isännöitsijä Janne Aho myöhään torstai-iltana Keikyässä tapahtuneen tulipalon seuraukset.

Kaupungin tytäryhtiön omistaman rivitalon yksi huoneisto paloi purkukuntoon, ja muihin neljään huoneistoon tuli Ahon mukaan mittavia savu- ja vesivahinkoja.

Perjantaina poliisi on tehnyt palopaikalla rikostutkintaa, ja omaa arviotaan tilanteesta ovat tehneet myös vakuutusyhtiön edustajat. Perjantaina asunnoissa aloitettiin tehokuivaus.

”Alkuviikosta saamme raportin kiinteistön vahingoista ja korjaustarpeista, mutta sammutusvettä on mennyt rakenteisiin ja asuntoihin sisälle siinä määrin, että varmasti puhutaan mittavista remonteista, ja osin melkeinpä uudisrakentamisesta”, Janne Aho miettii.

Pelastuslaitoksen evakuoimat rivitalon asukkaat saivat katon päänsä päälle melko läheltä kotejaan.

”Meillä on samalla alueella vapaana vuokra-asuntoja, joten pystyimme majoittamaan heidät kaikki. Joillakin asunto vaihtui nykyistä suurempaan”, Aho kertoo.

Hän ei voi vielä arvioida, milloin rivitalon asukkaat mahdollisesti voisivat palata koteihinsa. Minimissäänkin puhutaan todennäköisesti useista kuukausista.

Aho toteaa kiinteistön olevan vakuutettu, mutta huoneistojen irtaimistoa yhtiön vakuutus ei kata. Eli huonekaluja, elektroniikkaa ja muita tavaroita ajatellen on vastuu ollut asukkaalla itsellään.

”Sellainen savunhaju tarttuu esimerkiksi sohvaan ja tekstiileihin tiukasti. Vesi voi vahingoittaa kodinkoneita. Toivottavasti kaikilla asukkailla on kotivakuutukset kunnossa.”

Onni onnettomuudessa oli, että tulipalon vahingot jäivät vain materiaalisiksi.

”Pääasia on, ettei yhtäkään ihmishenkeä menetetty”, Aho huokaa.

Aiemmin Alueviestissä:

Poliisi: Urpontien rivitalopalossa epäillään rikosta

Palon jälkiä raivattiin perjantaina. Kuva: Arto Väisänen.
Aivan palopaikan lähellä, niin ikään Jussinpellon alueella sijaitsevat myös nämä Sastamalan Vuokratalojen asunnot, jonne tulipalon vuoksi kodeistaan pois joutuneet on voitu majoittaa. Kuva: Arto Väisänen.