Ukrainan sodan ja Venäjän energiapolitiikan aiheuttaman sähkökriisin nostattavan inflaation vaikutuksia työntekijäjärjestöjen jäsenet odottavat nyt kovasti kompensoitavan asianmukaisilla palkankorotuksilla, joilla turvattaisiin ostovoima ja Suomen sisäisten markkinoiden elinvoimaisuus. Työnantajapuolen neuvottelukunnan kanta tuntuu kuitenkin olevan sellainen, että markkinoiden vahva Venäjään nojaaminen – ja suorastaan Venäjään sitominen – suurempien voittojen maksimoimiseksi, on ollut suomalaisen työntekijän vika. Niinpä suomalaisen duunarin tulisi tästä myös ottaa vastuu ja kärsiä seuraukset. Tyhmyydestä kun sakotetaan sanonnan mukaankin.
Nykypäivänä neuvotteleminen tuntuu muutenkin olevan lähinnä kirosana. Jokaisen pitäisi päästä joka paikassa sanelemaan asiat, enkä puhu nyt siis pelkästään työnantajapuolesta, vaan ihan kaikista ja kaikesta. Totalitaarisuus ja toisten päälle tallominen on nykypäivää. Venäjä, Kiina, Pohjois-Korea, Valkovenäjä, Iran ja monet muut maat pitävät mahdollisuuksiensa mukaan huolen siitä, että se otetaan mitä halutaan, ja ei toivotut kansalaisjärjestöt pysyvät ruodussa tai mieluummin piilossa.
Mediaa käytetään surutta sen omistajan tai omistajan arvopohjan mukaisiin tarkoituksiin, painottamalla asioita omaksi hyväkseen ja näin manipuloiden ja passivoiden toisen, tai muiden osapuolien kannattajakuntaa. Tämä on klikkiotsikoiden maailmassa jopa helppoa, kun ei kuitenkaan lueta muuta kuin otsikko, joka nykyään harvemmin edes vastaa jutun sisältöä.
Tätä kaikkea helpottaa vielä kovasti nosteessa oleva ”minä, minä, minä” -ajattelu, jossa mieluummin poljetaan monolla toisen pää rapaan, kuin tehdään kaverin kanssa yhteistyötä ja saavutetaan paljon korkeampia saavutuksia yhdessä.
Miksi sitten näin? Koska on paljon helpompaa polkea kaverin päätä rapaan kuin keskustella yhteisistä asioista, saati toimia yhteiseksi hyväksi. On paljon helpompaa käydä työnjohdolle sanomassa, että minä en ainakaan ole lakossa, koska olen parempi työntekijä kuin nuo muut, vaikka tärkeämpää olisi olla oikeasti yhtenä rintamana puolustamassa ja saavuttamassa etuja ja asioita. On paljon mukavampaa ja helpompaa, kun muut tekevät sen, eikä itse tarvitse. Bonuksena voi saada vielä työnantajalta hieman ”hyvänmiehen leimaa”. Omiin housuihin päästäminen kun lämmittää sen pienen hetken.
Eikä kai kukaan lakkoja ikinä toivo, itse en ainakaan. Mutta näyttää olevan työmarkkinoilla tätä päivää se, että ei edes parin prosentin korotusta saa, jos ei ole lakon uhkaa päällä. Työnantajapuolen neuvottelukuntakin on vain työantajien palkollisia, niin kuin työntekijäpuolenkin neuvottelijat, ja jos ei vähintään lakon uhkaa ole, antavat neuvottelijat periksi liian helpolla, eivätkä ole näin ollen palkkaansa ansainneet. Sama asia molemmilla puolilla. Miksi maksaa, jos ei tule tuloksia?
Olisi kuitenkin mukavaa, jos kaikki ymmärtäisimme, että laiha sopu on parempi kuin lihava riita. Mutta tämän hetken maailman tilannetta katsoessa näyttää siltä, että ollaan siitä ymmärryksestä menossa päivä päivältä kauemmaksi. Miksi siis neuvotella, jos taivaanrannassa siintää mahdollisuus sanella?
Tämän vuoksihan Venäjäkin hyökkäsi Ukrainaan. Itänaapurilla oli harhakuvitelma siitä, että siellä ei seisottaisi yhtenä rintamana, ja sinne voisi vain mennä asiat sanelemaan. Kun se ei onnistunutkaan, ei enää perääntyäkään voi, kun se olisi oman virheen ja heikkouden myöntämistä. Ei siis anneta työnantajapuolelle sellaista kuvaa, että nyt kannattaa hyökätä, kun ei ne siellä kuitenkaan yhtenä rintamana ole.
Nyt jos koskaan kannattaa ajatella sekä omaa että työnantajien etua sillä, että liittyy ja kuuluu liittoon. Antakaamme vahva viesti siitä, että kun käsky käy, niin linjassa ollaan. Näin varmistetaan se, että mitään lakkoja ei tule, eikä kenenkään tarvitse taistelua häviön pelossa pitkittää.
Jari Kaihlamäki
Sastamalan Teollisuustyöntekijät ry.
puheenjohtaja
Luokkavihan lietsontako vie asioita eteenpäin?
Ainakin tähän asti työnantajapuoli on nöyremmin myöntynyt sovitteluratkaisuihin kuin työntekijäpuoli.
Hyvä, jos nyt työntekijätkin ovat heränneet asiaan.
Missä tuossa kirjoituksessa lietsotaan luokkavihaa?
Viimevuotinen UPM:n lakko on hyvä esimerkki työnantajapuolen halukkuudesta sovintoon. Huh huh, mitä roskaa Jerry.
Jos ei voi taipua kiristykseen, ei tarkoita sovintohaluttomuutta.
Jerryn, mitä nämä neuvotteluiden ajankohtaan osuneet muutosneuvottelut ja uhkailut siirtyä ulkomaille ovat, ellei kiristystä? Työ on tuotannontekijä siinä kuin raaka-aineet ja energia. Työntekijällä on samanlainen oikeus olla myymättä työtään alihintaan kuin vaikka sähköyhtiöllä katkaista sähköt, jos tilaaja ei suostu maksamaan vaadittua hintaa. Markkinatalous näet, ei feodaalitalous.
Suomessa on pyritty pois luokkayhteiskunnasta. Sinä kaipaat sitä takaisin kirjoittamalla luokkavihasta.
Metsäteollisuuden EK:sta eroaminen 2020 ja työehtosopimusneuvotteluuden lopettaminen kokonaan eivät todellakaan johtuneet mistään kiristyksestä vaan ovat puhtaasti Wahlroosin ja Pesosen omia aivoituksia. Härskiä valehtelua Jerryltä.
Niin, voithan solvata minua valehtelijaksi.
Jos itse väität, että metsäteollisuudessa ei enää käytäisi työehtosopimusneuvotteluita, niin kyseinen arvonimi sopii sinulle – ei minulle.
Kirjoitin luonnollisesti Metsäteollisuus Ry:sta, kuten EK erosta olisi pystynyt päättelemään. Venkoile venkoile, mutta kerro nyt silti, miten UPM:n lakossa työnantajia kiristettiin?
UPM? Mitä se liittyy mielipidekirjoitukseen, jota kommentoin?
Justiinsa, epämiellyttävä totuus sai uuden venkoiluvaihteen silmään. Tai sitten et edes tiedä, mistä olet keskustelemassa. Eiköhän tämä ollut tässä.
Luultavasti paras ratkaisu. Johan yrititkin kääntää keskustelua vallan muuhun suuntaan.
Jerry, demonstroit oivallisesti suomalaisten yleistä lukutaidon ja luetun ymmärtämisen heikentymistä.