Suomalainen koulutus on ollut hyvässä maineessa, ja Suomi on loistanut PISA-tutkimusten kärkikastissa. Tulokset ovat kuitenkin luisuneet koko ajan alaspäin vuoden 2006 huipputuloksista. Mitä on tapahtunut? Suomi on kansainvälisesti katsoen verrokkimaitaan jäljessä koulutuksen rahoituksessa. Koulutuksen rahoitus tulisikin jatkossa turvata ja se ei saa olla säästökohde. Koulutuksesta ja opetuksesta säästäminen on hölmöläisen hommaa. Lisääntyvät oppimisen ongelmat ovat johtaneet siihen, että suomalaisten koulutustaso on jatkuvasti laskenut.

Lasten ja nuorten koulupahoinvointi on kouluterveyskyselyiden mukaan lisääntynyt. Ahdistuneena ja uupuneena on vaikea keskittyä ja oppia. Mitä yhteiskunnallemme on tapahtunut? Perheiden merkitys ja tukeminen on ajettu alas ja se näkyy väistämättä lasten ja nuorten pahana olona ja oireiluna. Ratkaisevia ovat myös lasten ensimmäiset vuodet. Perheiden tulee saada oikea-aikaista tukea ongelmiinsa ja lapsille tulee antaa kasvurauha.

Opettajapula näkyy arjessa. Monet opettajat ovat vaihtaneet alaa, koska kokevat, että heidän työnsä ei saa ansaitsemaansa arvostusta ja työn luonne on muuttunut. Opettajan pitäisi saada olla opettaja. Nykyisellään työ on ohjaamista, erilaisista diagnooseista kärsivien lasten ongelmien selvittelyä, kehittämishankkeiden kanssa painimista. Varsinaiseen opettajan työhön tuntuu jäävän entistä vähemmän aikaa. Opettamisesta on tullut ohjaamista.

Rahoitusta on kohdennettava ryhmäkokojen pienentämiseen, yhteisopettajuuden lisäämiseen ja erityisopetuksen tukemiseen. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamista ja toisen ihmisen kohtaamista tulee lisätä. Lukutaidon merkitystä ja lukemisen merkitystä tiedonhaussa ja oppimisessa tulisi edelleen korostaa tietoteknisten valmiuksien lisäksi. Jokaisen lapsen tulee oppia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.

Pirjo Raunio
FT. koulutuspäällikkö
kansanedustajaehdokas (KD)