Kuntalaiset äänestivät Sastamalaan koirapuiston – Tänne se tulee!

Kuvassa nuoli näyttää koirapuiston paikkaa. Puisto tulisi päättyvän tien päähän, rauhalliseen paikkaan. Kuva: Sastamalan kaupunki.

Sastamalassa kuntalaiset ovat äänestäneet osallistuvan budjetoinnin hankkeista. Rahaa oli käytettävissä 50 000 euroa, ja äänestykseen osallistui yhteensä 1410 vastaajaa.

Ykköskohteeksi nousi koirapuisto keräten 506 ääntä, mikä on 35,9 prosenttia äänistä.

Koirapuiston paikaksi on suunniteltu Vammalan Kallialan kaupunginosassa, Teollisuuskadun päässä sijaitsevaa kaupungin maa-aluetta.

Toiseksi suosituin toteutettava asia oli Uotsolan kentän valot 484:llä äänellä. Se on 34,3 prosenttia äänistä.

Koirapuiston hintalappu on 30 000 euroa ja Uotsolan kentän valaistuksen 20 000 euroa, joten määräraha riittää hyvin niiden molempien toteuttamiseen. Hankkeet on tarkoitus toteuttaa kuluvan vuoden aikana.

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäki, rakennuttajainsinööri Elias Tepsa ja kaupunginpuutarhuri Suvi Isosävi ovat vastanneet ideoiden käytännön toteuttamissuunitelmasta.

”Koirapuistoa on toivottu Sastamalaan jo kauan, joten on hienoa päästä sitä viimein tekemään”, Lähteenmäki sanoo.

Teollisuuskadun päässä olisi koirapuistolle noin 3000 neliömetrin kokoinen ala. Alueella kasvaa isokokoista kuusikkoa ja osin alue on puuton joutomaa.

”Puiston paikasta voi kuntalaisilla olla useampaa mielipidettä, mutta ainakin tämä suunniteltu paikka on rauhallinen, eikä siinä ole asutusta aivan vieressä, joten häiriöksi se ei ole”, Lähteenmäki miettii.

”Pusikkoa kun raivataan ja ympäristöä siistitään, siitä tulee varmasti viihtyisä.”

Koirapuistossa perusasioita ovat Lähteenmäen mukaan riittävän laaja verkkoaidalla ympäröity alue, joka on kaksiosainen: pienemmille ja isommille koirille omat osiot. Jälkimmäisessä käytetään korkeampaa aitaverkkoa.
Minimivarustukseen kuuluu myös roska-astia. Lisäksi sisääntuloeteinen, valaistus, penkit, katos ja huoltorakennus voisivat olla hyvä lisä.

Lähteemäen mukaan koirapuiston rakentamistyö voisi ajoittua syys-lokakuulle.

Mouhijärven Uotsolan tekonurmikentälle osallistuva budjetti on tuomassa valaisinpylväät ja LED-valonheittimet.
Hankinta mahdollistaa pelaamisen myös pimeään aikaan, eli treenikautta pystytään jatkamaan pidemmälle syksyyn.

Valojen asennustyö ajoittuisi loka-marraskuulle.

”Jos kaupunginhallitus nämä hankkeet hyväksyy, niin kyllä ne molemmat ovat hyvinkin toteutettavissa suunnitellun aikataulun puitteissa. Tarvittavat materiaalit ovat sellaisia, ettei niistä ole pulaa.”

Asia on kaupunginhallituksen hyväksyttävänä maanantaina.

Poimintoja