Pehulan puukoululla tuli valmista Markun tahtiin – ”Emme ole tätä itsellemme tehneet, vaan koko yhteisölle”

Joe Rajala (etualalla) mietti, että yksi näkyvimmistä muutoksista on nykyistä kahviotilaa ja salia erottavan seinän purkaminen. Tilalle tehtiin sivuun vedettävä siirtoseinä. Takana näkyvän pyöreän ikkunan edessä on esiintymislava.

Pehulan entisellä puukoululla käy melkoinen hyörinä. Maalisudit, sahat, vasarat ja porakoneet ovat vaihtuneet lattiamoppeihin, pölyrätteihin ja ikkunanpesuvälineisiin. Saliin kannetaan tuoleja, ”kahvilan” pöydille asetellaan liinoja. Hyväntuuliset talkoolaiset valmistelevat kiinteistöä juhlakuntoon – pian on kylän olohuoneeksi suunnitellun talon avajaisten aika.

Olli Reunanen arvioi viihtyneensä vuonna 1939 valmistuneen hirsirakenteisen talon remontoinnin parissa noin 1200:n talkootunnin verran.

Torpon Markulle niitä tunteja on kertynyt ainakin 6000”, Reunanen miettii.

Yksittäisistä työvaiheista Reunasen mieleen on jäänyt erityisesti suuren tiilipiipuun purkaminen. Joe Rajala tuumaa, että kova homma oli myös yhden väliseinän purkamisessa.

Aika hyvä tästä kahvilatilastakin tuli, Olli, Joe ja Markku tuumaavat.

Suomen pisimmän puurakenteisen riippusillan kunnostusurakan jälkeen Keikyän Perikunnan väki jatkoi uurastustaan kaupungilta lunastamansa kiinteistön parissa. Pintaremontin lisäksi puukoululle on uusittu sähköt sekä vesi-, viemäri- ja ilmastointiputket. Lisäksi taloon on asennettu yhteensä kahdeksan erillistä ilmastointilaitetta. Ulkovuori on maalattu, samoin kaikki ikkunanpuitteet ja ovet.

Yläkerran huoneistot remontoitiin lattiasta kattoon kylpy- ja wc- tiloja myöten. Samoin alakerran asunto. Vuokralaisia niissä on ollut viime marraskuusta alkaen.

Alakerrassa on ollut jo tovin tarjolla kokoustilaa yhdistyksille. Sen keittonurkkauksessa on pannu porissut tiuhaan.
Viimeisimpinä töinä on rakennettu keittiötä ja kahvilatilan sisäkattoa. Kalusteita on hankittu sekä uusina että käytettynä.

Kahvilan ja salin välissä on siirtoseinä. Kun se avataan, saadaan yli 100 neliötä juhlatilaa. Toisessa päässä on esiintymislava, jolle talkoolaiset toivovat kovaa käyttöä.

Kaarina Moisio pesi ikkunoita.

Hyvinkäältä Sastamalan Keikyään muuttaneelle Kaarina Moisiolle yhdistyksen talkooprojekteihin, maalaustöihin, siivouksiiin ja muonittamiseen, osallistuminen on tarjonnut mielekästä tekemistä sekä uusia ystäviä.

”Tämä Sastamalan kolkka puuhakkaine ihmisineen ja aikaansaanoksineen ansaitsisi tulla ihan valtakunnallisesti huomioiduksi”, hän miettii.

Miten miehet ja naiset aikovat saada aikansa kulumaan, kun kaikki työt on tehty?

”Kyllä tekeville töitä löytyy, ja välillä me eläkeläiset voimme huvitellakin”, sanoo Markku Torpo, asettuu rumpusetin taakse istumaan ja paukuttaa kapuloilla muutamat tahdit.

”Markku se lyö tahtia. Ja sehän sopii, kun Markun ohjeiden mukaan hommia on tehty”, Pertti Kujala nauraa.

Muutama muukin innostuu testaamaan soittimia: koskettimia, ksylofonia ja akustista kitaraa.

Ehkä he perustavat bändin?

”Antaa koululaisten vaan soitella, me teemme jotakin muuta”, kuuluu vastaus.

Pehulan koulun oppilaat ja opettajat ovat uutta koulurakennusta odotellessa käyttäneet tilaa musiikkiluokkana.

Kaarina Moisio, Olli Reunanen, Pekka Huhtala, Pertti Kujala ja rummuissa Markku Torpo. Vielä tätä porukkaa tarvitaan talkootöissä, joten bändin perustaminen jää hamaan tulevaisuuteen.

Talkoolaisten mukaan on hienoa tehdä yhteistyötä ja olla hyödyksi.

”Emme ole tätä itsellemme tehneet, vaan koko yhteisölle. Tavoitteemme on, että kaikenikäiset ihmiset voisivat viihtyä täällä”, Torpo sanoo.

”Olen miettinyt, miten mukavaa olisi järjestää lähellä sijaitsevien vanhusten asumispalveluyksiköiden väelle yhteisiä kahvittelutilaisuuksia, sellaista sosiaalista virikettä”, hän kertoo.

Sitä silmälläpitäen pitää kiinteistöstä tehdä esteetön hissin muodossa.

”Se hissi puuttuu, ja toki kellariin voisi tehdä saunan ja vaikka säilytystilaa”, talkoolaiset juttelevat.

Ehkä projekti vielä jatkuu. Mutta sitä ennen on juhlan aika. Sunnuntaina 28. toukokuuta talo tarjoaa kahvit ja salissa soi musiikki. Kuvataidettakin sopii silmitellä, sillä seinille on ripustettu Riitta Norrin ja Tuija Torpon öljyvärimaalauksia.

Kevätkonsertti, kahvit ja taidenäyttelyn avajaiset sunnuntaina 28.5. kello 13 – 18 Pehulan puukoululla. Juhlassa esiintyvät Jukka Keskitalo ja Tyrwään Plikat, huiluduo sekä panhuilutaituri Tatsuo Hoshika. Näyttely on avoinna 4.6. saakka joka päivä kello 13 – 18. Vapaa pääsy.

Riitta Norri ja Tuija Torpo suunnittelivat taulujensa ripustuksia. Kokemäenjoki on inspiroinut molempia. Riitan pitelemässä taulussa on näkymä Liekovedelle ja Vammaskosken sillalle. Tuijan työssä on hänen kotinsa ikkunasta aukeava jokinäkymä.

Poimintoja