”Tämä ei ole enää mitään näpertelyä” – Sastamalan suurin työllistäjä Teknikum pyrkii kestävän kehityksen edelläkävijäksi

Kohti vihreämpää tulevaisuutta. Teknikum Group kertoi kuulumisistaan medialle keskiviikkona. Esko Mäntyharju esitteli myös Pohjoismaiden suurimman letkutehtaan tuotantotiloja. Tutustumiskäynnillä olivat myös muun muassa Sastamalan kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg ja Kemianteollisuus ry:n Anni Siltanen.

Sastamalan suurin työllistäjä ja yksi alueen suurimmista energian käyttäjistä, Teknikum Group, pyrkii todenteolla kestävän kehityksen edelläkävijäksi.

Yhteensä noin 300:lle ihmiselle Kiikan ja Vammalan tuotantolaitoksissaan työtä tarjoava Teknikum on hiljattain hyväksytty niiden 64 suomalaisyrityksen joukkoon, joiden ilmastotavoitteet ovat läpäisseet tiukan kansainvälisen seulan. Tässä joukossa ovat Teknikumin lisäksi muassa Kemira ja Nokian Renkaat.

Suomessa ja Unkarissa teollisuuden polymeerituotteita valmistava Teknikum Group sitoutui vuonna 2021 Science Based Targets -aloitteella (SBTi) vähentämään päästöjä toimenpiteillä, jotka tiede sanelee välttämättömiksi, jotta ilmastonmuutoksen tuhoisia vaikutuksia yhteiskunnalle ja luonnolle voidaan välttää.

SBTi on CDP:n, YK:n Global Compactin, World Resources Instituten (WRI) ja Maailman luonnonsäätiön (WWF) välillä toteutettu yhteistyöhanke, jonka tavoitteena on saada yritysten avulla globaalit päästöt nollaan viimeistään vuoteen 2050 mennessä ja ilmaston lämpeneminen rajoitettua 1,5 asteeseen. SBTi-hankkeen organisaatio hyväksyi Teknikumin tavoitteet ilmastotieteilijöiden asettamien kriteerien ja suositusten mukaisesti.

”Tämä ei ole enää mitään näpertelyä, sillä globaalisti yli 4000 yritystä, jotka kattavat reilun kolmanneksen maailmantalouden markkina-arvosta, on sitoutunut tähän”, sanoo Teknikumin laatu-, turvallisuus- ja ympäristöasioista vastaava johtaja Esko Mäntyharju.

Hän toteaa ilmastotavoitteiden olevan kovia, mutta niin ovat ilmastonmuutoksen seurauksetkin, jos planeettamme lämpenemistä ei saada hidastumaan.

”Merenpinta nousee, lisää valtavia tulvia ja myrskyjä, toisaalta äärimmäistä kuivuutta. Luonnonkatastrofien seurauksena kaupunkeja tuhoutuu.”

Teknikumin Vammalan tehtaalla tuotekehitystyötä johtaa Mira Juutilainen. Hän kertoi, että joskus oikeanlaisen kumiseoksen syntyminen vaati jopa parikymmentä erilaista sekoitusta ennen kuin lopullinen resepti on valmis. Juutilaisella on hyppysissään synteettistä kumia ja luonnonkumia. Jälkimmäistä suomalaisen teollisuuden tarpeisiin tuodaan Aasiasta ja Afrikasta. ”Ilman kumipuita ei autoilla ajeltaisi, sillä esimerkiksi renkaissa sille ei ole korvaajaa”, Juutilainen jutteli. Selvisi myös, miksi kumiseokseen laitetaan usein nokea. Se tuo kumiin lujuutta ja suojaa, musta väri imee uv-valoa ja tekee tuotteesta huomattavasti muun värisiä kumituotteita kestävämpää. Juutilaisen mukaan Suomessa on keksitty, että luonnonkumia vastaavaa materiaalia voisi saada voikukan juurista. Vau!

Materiaalikehitystä ja puhtaampaa energiaa

Mäntyharjun mukaan Teknikumin ilmastotyöllä on merkittävä vaikutus vihreän siirtymän toteutumiseen paitsi Pirkanmaalla, myös suomalaisessa kemianteollisuudessa.

”Vaikka kaikki työntekijämme tulisivat sähköautolla töihin, ei sillä maailmaa pelasteta. Ilmastonmuutoksen torjunta vaati tekoja teollisuudelta. Kun teollisuuden päästöjä ajatellaan, se kova ydin on raaka-ainepuolella.”

Teknikum Groupin lukuja laskettaessa ilmeni, että suurin osa päästöistä kohdistuu ostettuihin tuotteisiin ja palveluihin.

”Avainasemassa on yhteistyö päästöjen vähentämismahdollisuuksien tunnistamiseksi ja toteuttamiseksi toimitusketjussa”, Esko Mäntyharju lisää.

”Tehokkaita kehityskeinoja ovat pienemmän hiilijalanjäljen materiaalien hankinnan edistämisen, kuljetuspäästöjen vähentämisen ja pakkausten optimointi”, hän jatkaa.

Kehitystarpeita tunnistettiin erityisesti sähkönkulutuksessa ja itsetuotetun energian hyödyntämisessä.

”Saamme konkreettista parantamista aikaan energiansäästötoimenpiteillä, kuten laitteiden ja koneiden uusimisella, eristyksen parantamisella ja energiatehokkaan valaistuksen asentamisella. Lisäksi edessä on siirtyminen uusiutuviin energialähteisiin, kuten aurinko-, tuuli-, biokaasu- tai geotermiseen sähköön”, Mäntyharju listaa.

Teknikumin Vammalan ja Keravan tehtailla on kehitetty kumilaatuja 1950-luvulta lähtien. Viime vuosikymmenillä henkilöstö on vienyt materiaaliosaamista pitkälle useissa vaativissa käyttökohdeympäristöissä, jotka ovat kriittisiä yhteiskunnan toiminnoille. Näihin kuuluvat muun muassa materiaalinsiirtoratkaisut raideteollisuudessa, prosessiteollisuudessa ja kaivoksilla. Lisäksi Teknikum valmistaa henkilösuojaimia maanpuolustukseen, turvallisuusalalle ja rakentamiseen.

”Olemme tuoneet ensimmäisenä alalle kierrätysmateriaalia sisältävän teollisuusletkun”, Mäntyharju kertoo.

Tiesitkö? Teknikumin Sastamalan tehtailla on vähemmän sairauspoissaoloja kuin kemianteollisuudessa keskimäärin. Työsuhteet ovat pitkiä ja työntekijöiden ääni painaa muun muassa työturvallisuutta ja tuotantoprosesseja kehitettäessä.

LUE AIHEESTA TÄSTÄ: ”Letkuosastolla on hyvä yhteishenki ja mukavia työkavereita” – Teknikum satsaa henkilöstönsä hyvinvointiin ja kouluttamiseen

Vammalan tehtaalla tutkitaan ja kehitetään, mutta isoimmat erät tuotteiksi työstettävää materiaalia tulee Keravan tehtaalta. Kuvan kumikasasta syntynee Sastamalassa letkuja.
Valtion Rautateillä on yhä enenevässä määrin kuvassa näkyviä kumiristeystasoelementtejä – jo nyt muuan muassa Vammalan asemalla. Tästä tuotteesta Teknikum sai ensimmäisenä alalla ympäristötuoteselosteen. Teknikum kehitti ensimmäisenä alalla myös kierrätysmateriaalia hyödyntävän teollisuusletkun. Lisäksi yritys on mukana LUT-yliopiston johtamassa projektissa, jossa kehitetään biopohjaisia suojavarusteita.

Teknikum Group:

  • Liikevaihto vuonna 2022: 68 miljoonaa euroa.
  • Työntekijöitä yhteensä noin 600, joista puolet Suomessa.
  • Perustettu 1989.
  • Pohjoismaiden suurin teollisuusletkutehdas.
  • Polymeerialan sopimisvalmistaja teollisuuteen (kumi-, muovi-, silikoni-, vaahtomuovi- ja polyuretaanituotteet sekä palvelut).
  • Avainlippu-tuotteita omat kumilaadut, teollisuusletkut ja muottituotteet.
Teknikumin tuotepäällikkö Jukka Pausola ja laatu-, turvallisuus- ja ympäristöasioista vastaava johtaja Esko Mäntyharju ovat ylpeitä yrityksen aikaansaannoksista.