Havumetsää ympärillä. Lumisen maiseman hiljaisuus. Suuri kasa puuta klapitusta odottamassa.

Vanhalla sahamiljööllä saa olla aivan omassa rauhassaan, yleensä kuulemma yksikseen – vaikka joskus patikkareitti Kuasman Kiäpin kulkijoita kulkeekin siitä läpi. Heitä metsätilan omistaja Pekka Koivuniemi mielellään jututtaakin – onhan hän ollut itsekin reittihankkeessa puuhamiehenä.

Puita silmäillessään Koivuniemi suunnittelee seuraavaksi ajavansa energiapuuta sahalle.
”Sitten alkaa klapien teko”, hän toteaa.

Puuhaa riittää aina, ympäri vuoden.

”On raivausta, laikutusta, istutusta, polttopuiden tekemistä, ensiharvennusta, päätehakkuuta, leimikoiden suunnittelua…”, luettelee Koivuniemi.

”Metsäomaisuudesta pitää huolehtia. Jos omistaa metsää, pitäisi siitä olla niin kiinnostunut, että sen eteen on valmis tekemään töitä”, hän ajattelee.

Energiapuulle on tällä hetkellä kova kysyntä.
”Nyt on oiva tilaisuus kaikille metsänomistajille myydä energiapuuta. Sitä ostetaan nyt. Eli sohvalta ylös, ja metsäasiat kuntoon”, mies kannustaa.

Hänellä on lisääkin hyviä neuvoja.

”Jokaisella vähänkin enemmän metsää omistavalla pitäisi olla yksi oma metsän raivaaja. Eli ahkera omakotitalon asukas, joka raivaisi metsää poltinpuita vastaan. Siinä voittavat molemmat – metsänomistaja saa raivauksen, ja omakotitaloasuja puita lämmittämiseen”, Koivuniemi vinkkaa.

Itse hän on löytänyt tällaisen ahkeran omakotiasukkaan yhteistyökumppanikseen.
Sähkön hintojen heilahdellessa polttopuiden kysyntä on kiihtynyt.

Uusia klapikauppiaitakin on putkahdellut alalle.
”Ei klapikauppa silti mikään kultakaivos ole. Uusia toimijoita on tullut paljon, mutta moni heistä on lopettanut jo parin vuoden päästä. Helppoa rahaa se ei ole.”

Koivuniemi tietää, mistä puhuu.

Hän tekee vuosittain 300-400 heittomottia klapeja.

”Vaikka olisi kuinka hyvät ja tehokkaat klapikoneet käytössä – kuten minullakin, niin kyllä siinä vieressä saa silti seistä. Hienoilla ilmoilla se on ihan mukavaa, mutta entä kun on vaikkapa kunnon pakkaset tai kova lumipyry?”, hän kysyy.

Koivuniemi mainitsee, että onpa hänellä ihan oma ”työnjohtajakin” metsässä, kun hän ahertaa puiden kimpussa.
”Korpilla on jo vuosia ollut pesä siinä sahan lähellä. Sen kanssa sitten on käyty työnjohdollisia keskusteluja”, naurahtaa Koivuniemi.

”Viime keväänä seurasin klapeja tehdessäni, kun korppi lensi risu nokassaan niin läheltä, että melkein osui minuun. Pesässä korppiemäntä hautoi, ja isäntä oli ilmeisesti viemässä sinne rakennusaineita. Yllätyin, kun ne ovat niin lähelle tulleet pesimään, korppi on yleensä suurien salojen lintu.”

Eläimet ja luonto ovat aina olleet lähellä Koivuniemen sydäntä.
Metsä on paikka, jossa hän viihtyy parhaiten ja eläimiäkin tulee samalla seurattua.

Talvisin hän ruokkii lintuja ja oravia.
Onpa Koivuniemellä omiakin eläimiä – hybridikanoja ja mehiläisiä.

Kanoja on kolmisenkymmentä, joista osa on omia.
Osa viettää talvet Koivuniemen kanalassa, kesät ne ovat omistajillaan.

”Nyt on menossa kesäkanabuumi, mutta omistajat eivät voi pitää niitä läpi vuoden. Täällä ne sitten viettävät talvikuukaudet”, kertoo Koivuniemi.

Mehiläispesiä Koivuniemellä on viisitoista.
Hunajaa niistä saa 15-70 kiloa vuodessa.

”Se vaihtelee paljon”, hän mainitsee.
Koivuniemen voikin nähdä Kiikoisten torilla syyskesällä hunajaa myymässä.

Kiikoisissa Koivuniemi tunnettiin aluksi huoltoaseman pitäjänä.
Kolmikymppisenä hän alkoi pyörittämään ST1-huoltoasemaa Tampere-Poritien varressa.
”Siinä vierähtikin sitten 25 vuotta. Sitten tuli Kiikoisten ABC, ja lopetin toiminnan”, Koivuniemi sanoo.

Nykyään entisen huoltoaseman tiloissa toimii lasinpuhaltamo Lasistudio Jan Torstensson.
Metsätila on Koivuniemen edesmenneen vaimon sukutila.

Rakkaan vaimon menetys oli rankka paikka.
Rankkoja paikkoja on ollut elämässä muutenkin, takana on sydänleikkauksia ja muitakin leikkauksia ihan tarpeeksi yhdelle miehelle.

Sitkeä ja ahkera mies on kuitenkin aina mennyt eteenpäin ja tehnyt lujasti töitä.

Lisäksi opiskellut vielä kypsässä iässäkin.

”Sain päästötodistuksen kouraan, kun täytin 60 vuotta. Olin Kullaan metsäoppilaitoksen vanhin oppilas, ja valmistuin metsäpalvelujen tuottajaksi ”, Koivuniemi selvittää.

Oppejaan hän on käyttänyt hyödyksi omissa metsissään.
Koulutus ei hänen mielestään koskaan mene hukkaan ja hän kannustaa muitakin aikuisia opintojen pariin.

”Oma opiskeluni Metsäkoulussa kesti kaksi vuotta, mutta siellä on myös lyhyempiä koulutusjaksoja. On kuukauden pituisia koulutuksia, erilaisia kursseja, ihan viikonloppukurssejakin.”

Ja olipa metsän omistaja tai ei, on Koivuniemellä ohje kaikille.

”Jokaisen ihmisen pitäisi viettää vähintään vartin verran päivässä aikaa metsässä. Siellä poistuu stressi.”