Poliittisessa elämässä hallitsee ja vallitsee tavoittelemisen laki. Pyritään vähintään turvaamaan saavutetut edut ja heti tilanteen salliessa pyritään suurempiin etuuksiin. Jokaisella on omat tavoitteet, oli sitten kysymyksessä poliittiset tai henkilökohtaiset tavoitteet. Englantilainen valtiomies Macauley totesi jo kauan siten, että politiikan taidon ensimmäinen edellytys on, että hyväksytään tosiasiat.

Politiikassa tavoitteita ohjaa puolueen puolueohjelmat sääntöineen aina kunnallisiin puolueosastoihin asti. Monesti rajanveto pienissä kunnissa on kuitenkin poliittisesti häilyvää. Tällöin yksityisen henkilön henkilökohtaiset tavoitteet saattavat antaa mahdollisuuden toimia toisin. Erikoiseksi asiat menevät viimeistään siinä vaiheessa, kun viranhaltija asettuu demokraattisesti valitun lautakunnan tai jopa kunnanhallituksen yläpuolelle.

Valtakunnan tasolla toimivan puolueen tai yksilön onnistuu harvoin kuitenkin saavuttaa tavoitteensa sataprosenttisesti. Siitä pitää huolen demokratia. Viime aikoina on kuitenkin todettava, että demokratia on laaja käsite, kun katsotaan nytkin vallitsevaa valtakunnallista tilannetta. On selvää, että vuosien varrella eri etupiirit ovat ottaneet valtiossa työmarkkinalainsäädännön vallan ja ylittävät lakeja säätävän eduskunnan päätösvallan poliittisilla lakoilla.

Oikeat johtopäätökset siitä mitä linjoja politiikassa on noudatettava, voidaan tehdä ainoastaan sillä edellytyksellä, että ollaan selvillä tosiasioista ja hyväksytään ne. Poliittinen johto (siis myös oppositio) voi tietenkin jonkin aikaa sulkea silmänsä tosiasioilta hetkellisesti. Tosiasiat painavat kuitenkin omalla voimallaan ja toteuttavat itsensä perusteettomista toiveista ja omaehtoisesta lappusilmäisyydestä huolimatta, mutta kun kysymyksessä on kansakunnan kohtalo, on poliittisten johtajien otettava raskas vastuu ja ajettava tosiasiat läpi.

Jälleen kansakuntamme yllä leijuu synkkiä pilviä, joita ei voida sivuuttaa noin vain. Ukrainan sota ja Venäjän epävakaa tila, ulkomaankaupan tyrehtyminen, epäonnistunut sote ja pienen ihmisen unohtaminen. Työssäkäyviä ei voida tulkita yhteiskunnan heikko-osaisiksi. Meneillään olevat lakkoilut ja edellisen hallituksen rahanjako soteuudistuksineen koskettaa kipeimmin juuri näitä heikko-osaisia.

Erään poliitikon kerrotaan selittäneen, että hänen toiminnalleen ohjenuoran on antanut hevoskyydin kestäessä saatu opetus.
”Hevonen oli laiska ja kyytipoika kärsivällinen. Hevonen ei parantanut vauhtiaan pojan maiskutteluista ja kehotuksista huolimatta, kunnes poika suuttui ja roimi pistokkaalla hevosta takapuolelle ja sanoi: onkos nyt parempi juosta kipeällä takapuolella.”

Kauaksi on tultu noista ajoista, kun puhuttiin piika- ja renkiyhteiskunnasta, mutta erikoiseksi yhteiskunta on menossa, jos työntekijät ja etupiirit johtaisivat yritystoimintaa entistäkin voimakkaammin. Näitä esimerkkejä toki löytyy historiasta muun muassa ”punapääoman” ajoilta.

Siksi ajassa on mentävä eteenpäin ja eduskunta säätäköön lait.

Martti Mölsä
Punkalaidun