
Sastamalan seurakunnassa on päätettävänä tilojen myyminen Keikyästä, Kiikasta, Mouhijärveltä ja Suodenniemeltä. Asia on kirkkoneuvoston käsiteltävänä.
Kiinteistötyöryhmä esittää, että Keikyän, Kiikan ja Suodenniemen seurakuntatalot sekä Mouhijärven seurakuntakoti laitetaan myyntiin. Eteneminen on seurakunnan kiinteistöstrategian mukaista.
Keikyän seurakuntataloa käytettiin toukokuun loppuun saakka. Kiikan ja Suodenniemen seurakuntataloissa sekä Mouhijärven seurakuntakodissa toiminta päättyy elokuun lopussa.
Kirkkoneuvoston päätettäväksi ovat tulossa myös korvaavien tilojen vuokrasopimukset.
Toivottavasti mitään näistä ei myydä haittamaahanmuuttajien suojelupaikaksi. Tai henkilöille, jotka rakentavat tiloista moskeijoita!
Tai puukkojen kanssa heiluville haittaisänmaallisille.
Paljonko siellä Suodenniemen perämetsillä on ulkomaalaisia? Tutkimuksen mukaan pienissä kylissä, joissa ei ole maahanmuuttajia, suhtautuminen on kaikkein negatiivisinta. Ilmeisesti siksi, että näivettyvissä kylissä pelätään kaikkea uutta.
Sekoitat taas ilmeisen tahallaan kaksi asiaa; ulkomaalaiset ja haitalliset maahanmuuttajat. Ne eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Tosin sen sinä tiesitkin jo. Enkä usko että itsekään haluaisit moskeijaa naapuriisi!
Sinulle kaikki ulkomaalaiset ovat haittamaahanmuuttajia. Melkein naapurissani on moskeija, eikä siitä minulle ongelmia ole. Ei sen enempää kuin ortodoksi- ja mormonikirkosta, katolisesta ja helluntailaisesta kirkoista, Luther-säätiön ja muiden vapaiden suuntien kirkoista, Vapaakirkosta… kaikkea löytyy rintamailta. Se vaan on niin, että sisäsiittoisessa Suodenniemessä puheenaiheet ovat niin vähissä ja pahaa oloa paljon purettavaksi, että kaikki erilainen koetaan uhaksi. Vaikka todellinen hengen ja terveyden uhka on omassa piirissä haittaisänmaallisissa.
Olen vasta vuoden täällä asunut niin en ihan kaikkia ole vielä sisäistänyt.
Täällä on hyvä sinunkin huudella mitä sylki suuhun tuo pelkällä nimimerkillä. Vihaasi Suodenniemeä ja suodenniemeläisiä kohtaan en ymmärrä.
Vaivaa ainakin olet nähnyt kun minunkin asuinpaikan olet selvittänyt. Ehkä käytät nimimerkkiä juuri siitäkin syystä, että pelkäät jonkun tulevan moikkaamaan. Niin mottipäisiä ja loukkaavia kommenttisi yleensä on. Tapansa ja pelkonsa kullakin. Itse toimin omalla nimellä olipa julkaisu missä tahansa mediassa. Tosin minä pystyn myös kasvokkain olemaan samaa mieltä kuin mediassa ja ennenkaikkea seistä omien sanojen takana!
Eiköhän tämä Mullikuhnuri ole erään poliittisen ryhmittymän “sihteeri”.
Kun nyt kerrot voivasi sanoa mielipiteesi aina myös kasvokkain, niin oletko valmis möläyttämään tämän rasistisen kirjoituksesi helsinkiläiselle taksinkuljettajalle: “Ennen ukalabukaloita se toimi normaalisti; poistetaan siis ukalabukalat, eikä niitä jotka tekevät työnsä niinkuin se kuuluu! Kilpailutus on turhaa, jos kuskeina edelleen jatkaa niissä kahdessa jäljelle jäävissä firmoissa näitä kamelikuskeja!”
JK, rikokseen yllyttävä tekstisi on laitettu käytäntöön Oulussa: “Täällä pitäisi ampua paljon, todella paljon useammin ja kysyä vasta sitten! Täällä kukkahattu sedät ja tädit(lue:demarit)suojelisivat ja hyysäisivät näitä paskiaisia. Saatais vankiloihinkin tilaa ja turhat oikeudenkäynnit vähenemään. Samalla herkempi ampuminen voisi toimia ainakin jonkilaisena pelotteena!” Haluat siis syyttömiä ihmisiä ammuttavan vain koska kaltaisesi levittävät valeita heistä.